Disco-nimitys tulee tanssipaikkaa tarkoittavasti diskoteekkistä, jossa tiskijukka (disc jockey) soittaa ja juontaa levyjä. Discomusiikki on erityisesti tanssikäyttöön tarkoitettua nelijakoista musiikkia, jossa korostus on tahdin 2. ja 4. iskuilla. 1970-luku on discomusiikian aikaa. Discon lähtökohdat ovat sliipatussa soulissa ja funkissa, jotka olivat hyviä tanssikappaleita. Viihteellistä tanssifunkia edustivat mm. Commodores, Earth, Wind & Fire, Gloria Gaynor ja Pointer Sisters.

1970-luvun puolivälin jälkeendisco alkoi yhä enemmän merkitä Euroopassa tuotettua, tarkkaan laskelmoitua tanssimusiikkia, jossa tarkoituksena oli tarjota näyttävää viihdettä. ”Eurodiscon” suosion huipulla olivat mm. Donna Summer ja Boney M. Myös Bee Gees oli suosittu ”Saturday Night Fever” –soundrackinsa vuoksi. Ruotsissa tätä tyylisuuntaa edustaa suuren suosion saanut ABBA, joka nopean discomusiikin lisöksi teki myös hitaita balladeja. Discon suosio alkoi hiipua, kun Englannista vyöryi punk-liike. Discomusiikki ei kuitenkaan ole unohtunut, ainoastaan muuttanut muotoaan uusien pop-tähtien, kuten Michael Jacksonin ja Madonnan myötä.

Tuntomerkkejä:

- "jumputtava rytmi", bassolla usein yy-kaa-koo-nee tai 1- ja 3. isku

- iskut 2. ja 4. iskuilla tahdissa

- popmusiikin tarttuvat melodiat

- käytetään jousisoundeja esim. välisoitoissa