7.4.3 Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma

Henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma

Erityistä tukea koskevan päätöksen toimeenpanemiseksi oppilaalle on laadittava henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Suunnitelmasta tulee ilmetä oppilaan erityistä tukea koskevan päätöksen mukaisen opetuksen ja muun tuen antaminen. Kaikki erityistä tukea saavan oppilaan tuki kirjataan HOJKSiin. Se on kirjallinen suunnitelma oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tavoitteista, sisällöistä, käytettävistä opetusjärjestelyistä, pedagogisista menetelmistä ja oppilaan tarvitsemasta tuesta ja ohjauksesta.

HOJKS laaditaan yhteistyössä oppilaan, oppilaan huoltajan ja HOJKS:n toteuttamisesta vastaavien tahojen kanssa. HOJKS -asiakirja käsitellään moniammatillisesti pedagogisessa tiimissä, joka on koottu ao. oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tukea varten. HOJKS tarkistetaan ja tehtyjä tukitoimia arvioidaan ainakin kerran lukuvuodessa, tarvittaessa useamminkin.

Vastuuhenkilönä toimii oppilaan oma opettaja, joka huolehtii pedagogisen selvityksen ja HOJKS:n tekemisestä yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajansa sekä erityisopettajan, koulun muun henkilökunnan ja tarvittavan asiantuntijahenkilöstön kanssa.

Eri oppiaineiden mahdollinen yhdistäminen oppiainekokonaisuuksiksi tai jakaminen osa- alueisiin ja niiden tarkempi kuvaus sekä tavoitteiden, sisältöjen ja menetelmien tarkempi kuvaus toiminta-alueittain kuvataan HOJKS -asiakirjassa.

HOJKSin sisältö

Erityistä tukea varten laadittavan HOJKSin tulee sisältää seuraavat tiedot sen mukaan kuin oppilaan opetuksen ja tuen järjestäminen edellyttää:

Oppilaskohtaiset tavoitteet
  • oppilaan näkemys tavoitteistaan ja kiinnostuksen kohteistaan
  • oppilaan oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvät vahvuudet, oppimisvalmiudet sekä erityistarpeet
  • oppilaan oppimiseen, työskentelytaitoihin sekä koulunkäyntiin liittyvät tavoitteet
  • oppilaan kehitykseen, kuten sosioemotionaalisiin tai motorisiin taitoihin liittyvät tavoitteet
  • oppiaineet ja aineryhmät sekä valinnaiset opinnot, joita oppilas opiskelee sekä oppiaineiden vuosiviikkotuntimäärät
Pedagogiset ratkaisut
  • oppimisympäristöihin liittyvät ratkaisut
  • oppilaan tukeen liittyvät ratkaisut, kuten joustavat ryhmittelyt, samanaikaisopetus, opetusmenetelmät, opiskelustrategiat, työskentelytavat ja kommunikointitavat
  • oppilaalle annettava tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus
  • opiskelun erityiset painoalueet eri oppiaineissa
  • oppilaan ohjaukseen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet
Opetuksen järjestäminen
  • oppilaan opetuksen järjestäminen muun opetuksen yhteydessä ja/tai erityisluokalla
  • muun opetuksen yhteydessä opiskelevalle oppilaalle samanaikaisopetuksena, pienryhmässä tai yksilöopetuksena annettava erityisopetus
  • erityisluokalla opiskelevalle oppilaalle nimetty yleisopetuksen yhteistyöluokka ja suunnitelma oppilaan opiskelusta tässä luokassa
  • oppilaan koulukuljetusten järjestelyt ja vastuut sekä suunnitelma kuljetusta odottavan oppilaan ohjatusta toiminnasta ja valvonnasta
Tuen edellyttämä yhteistyö ja palvelut
  • oppilashuollon ja muiden asiantuntijoiden antama tuki ja eri toimijoiden vastuunjako
  • erityistä tukea koskevan päätöksen mukaisten tulkitsemis- ja avustajapalveluiden, muiden opetuspalveluiden, apuvälineiden ja kuntoutuspalveluiden järjestäminen sekä eri toimijoiden vastuunjako
  • yhteistyön toteuttaminen oppilaan ja huoltajan kanssa, huoltajan tarjoama tuki
  • oppilaan mahdollinen osallistuminen aamu- ja iltapäivätoimintaan ja kuvaus yhteistyöstä toiminnan järjestäjän kanssa
Tuen seuranta ja arviointi
  • HOJKSin tavoitteiden toteutumisen seuranta, toimenpiteiden vaikuttavuuden arviointi sekä arviointiajankohdat
  • oppilaan ja huoltajan kanssa tehtävä arviointi oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin kokonaistilanteesta sekä oppilaan itsearviointi
  • oppimisen arvioinnissa käytettävät menetelmät joiden avulla oppilas voi osoittaa osaamistaan hänelle sopivin tavoin
  • HOJKSin tarkistaminen ja sen ajankohta
  • suunnitelman laatimiseen osallistuneet henkilöt