Punkalaitumen OPS: Historia luokilla 3-6

KESKEISET SISÄLTÖALUEET:

Historiaa opiskellaan 4.-6. luokkien aikana esimerkiksi puolivuotisjaksoittain vaihdellen esimerkiksi uskonnon kanssa.
  


Johdanto (T1-11)
-
Tutustutaan historiaan oppiaineena, sen lähteisiin ja historian tiedon luonteeseen sekä oman suvun ja lähiyhteisön menneisyyteen. 

4. luokka
S1 Esihistoriallinen aika ja sivilisaation synty (T1-11)
- Tutustutaan esihistoriaan, varhaisiin korkeakulttuureihin sekä kivi-, pronssi- ja rautakauteen Pohjolassa. 


5. luokka
S2 Vanha aika ja antiikin perintö (T1-11)
-
Tutustutaan antiikin Kreikkaan ja Roomaan. 

S3 Keskiaika (T1-11)
- T
utustutaan Euroopan ja Pohjolan keskiaikaan. 


6. luokka
S4 Uuden ajan murrosvaihe (T1-11)

- T
utustutaan uuden ajan alkuun sekä 1600- ja 1700-lukuihin maailmalla. 

S5 Suomi osana Ruotsia (T1-11)
- Tutustutaan uuteen aikaan Pohjolassa. 


OPETUKSEN TAVOITTEET

Punkalaitumella noudatetaan valtakunnallisen OPS:n tavoitteita, joita käytetään arvioinnin perusteena. 

Valtakunnallisen OPS:n tavoitteet 


ERIYTTÄMISKEINOT

Eriyttämiskeinoissa noudatetaan valtakunnallista opetussuunnitelmaa.


ARVIOINNIN ERITYISPIIRTEET

Arvioinnissa noudatetaan valtakunnallista opetussuunnitelmaa.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä