Kävin Viivi Oldenin kanssa koirien agility-kisoissa Jyväskylässä. Valitsimme tämän kohteen, sillä laji on mielenkiintoinen emmekä olleet ennen käyneet agility-kisoissa. Tarvitsimme myös stressaavien koulupäivien keskellä koirien läsnäoloa.

Heti paikalle tultuamme suomalaiseksi erikoisen hymyileväinen mies pyysi meitä pitämään koirastansa huolta hetken aikaa. Seisoimme hihna kädessä muutaman minuutin hieman kummastuneina. Halliin astuessamme tajusimme avoimuuden ja positiivisuuden syyn: kisapaikalla kaikki hymyilivät toisilleen ja juttelivat keskenään kuin hyvät ystävät (hyviä ystäviä he kaikki saattoivat ollakin). Vaikka kyseessä oli kisa, josta sai palkintoja, kaikki kannustivat toisiaan. Ymmärsimme, että on kyse tiiviistä yhteisöstä; heitä kaikkia sitoi rakkaus koiriin ja tähän lajiin. Tapahtuman positiivisen hengen aisti ulkopuolisenakin ja yhteisöllisyys todella yllätti.

Huomasimme myös kuinka aktiivisia harrastajat ovat. Tapahtuma oli porukalla järjestetty, ”pikkuhommia” oli paljon ja kilpasarjasta seuraavaan siirtyessä kaikki kykenevät auttoivat radan muodostamisessa/siivoamisessa.

Itsestäni opin huomaamaan, kuinka itsestäänselvyytenä pidin sitä, että kilpailuissa vastustajat ovat ”vihollisia”. Muiden huima kannustaminen ihmetytti alussa, mutta kisojen edetessä huomasinkin nauttivani enemmän tällaisesta kilpailusta, jossa kaikkia kannustettiin eikä oma sijoittuminen ollutkaan niin tärkeää. Opin myös lajista enemmän: kyse ei ole mistään leikkimisestä, vaan laji vaatii todella tarkka yhteistyötä koiran ja omistajan välillä. Sisäistimme myös viimeinkin, että on aika kaivaa kevyttoppatakit sekä hanskat esille, sillä kylmyys oli todellakin vahvasti läsnä.

​