Opettajuuden ydinosaamisalueet
1. Eettinen osaaminen
OAJ:n materiaalissa mainitaan neljä perusarvoa, jotka muodostavat opettajuuden ytimen: ihmisarvo, totuudellisuus, oikeudenmukaisuus ja vastuu & vapaus. Oikeudenmukaisuus keskittyy erityisesti tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen sekä syrjinnän ja suosimisen välttämiseen. Vastuu ja vapaus korostavat opettajien yhteistä eettistä vastuuta, mutta myös vapautta omiin ajatuksiin ja arvomaailmaan. Totuudellisuus on opettajan perustehtävän eli opettamisen keskeinen arvo, joka korostaa erityisesti rehellisyyttä itselle ja muille. Ihmisarvolla tarkoitetaan yksinkertaisesti ihmisyyden kunnioittamista ja on mielestäni tärkein opettajan työtä ohjaava arvo. Tähän kaikkien ihmisten tasa-arvoiseen kohteluun myös Jyväskylän yliopiston luokanopettaja-opiskelijat ottivat kantaa vuoden 2021 Openteri-kalenteritempauksessaan. Openteri haluaa muistuttaa, että myös opettajalla on oikeus olla juuri sellainen kuin on.
Aikaisemmin ihanneopettajan ominaisuudet olivat pääosin ulkoisia. Yhteiskunnassa yleisesti arvostettavia asioita olivat kristillinen moraali, mallikelpoisuus ja nuhteeton elämä. Nämä arvot heijastuivat myös opettajiin, jotka lasten kasvatuksesta ja koulutuksesta vastaavina ihmisinä olivat erityisesti jatkuvan tarkastelun alla. Nykyään ulkoisten ominaisuuksien sijaan arvostetaan enemmän sisäisiä ”luonteenpiirteitä”, kuten kuuntelutaitoja, luotettavuutta ja suvaitsevaisuutta. Vaikka monet arvokäsitykset ovatkin muuttuneet vuosien saatossa, on jotkin opettajille kouluinstituution alkuajoista lähtien mielletyt arvot edelleen tiukassa ihmisten ennakko-oletuksissa (Kainulainen & Kostiainen, 2020).
Timo Martikaisen (2005) mukaan opettajien suurimmat eettiset haasteet koskevat oppilaiden arkaluontoisten tietojen käsittelyä, oppimisvaikeuksien selvittelyä ja kasvatuksellisia tilanteita, joissa opettaja joutuu ohjailemaan oppilasta erityisen paljon esimerkiksi häiritsevän käytöksen takia. Koska opettajan työn luonteeseen ja arkipäiviin erilaiset eettisesti haasteelliset dilemmat kuuluvat niin vahvasti, uskon ettei niitä tästä syystä pidetä erityisen kuormittavina. Kun puntarointia oikean ja väärän välillä on tehtävä päivittäin, opettajien taidot harjaantuvat vuosien saatossa. Myös tarkat valintaprosessit ja soveltuvuuskokeet opettajakoulutukseen haettaessa erottelevat tehokkaasti ne opiskelijat, joilla on valmiudet toimia ja tehdä eettisesti oikeita ratkaisuja työssään.
Arvot ja eettiset periaatteeni näkyvät kaikessa mitä teen. Ne ohjaavat toimintaani ja tekevät minusta sellaisen ihmisen kuin olen. Kolme tärkeintä arvoani ovat onni, hyvyys ja turvallisuus. Yhdessä ne luovat pohjan, johon muiden ominaisuuksien on helppo kiinnittyä. Elämässä tulee kuitenkin eteen tilanteita, joissa joutuu toimimaan omia arvojaan vastaan. Usein nämä tilanteet johtuvat siitä, kun useampi itselle yhtä tärkeä arvo päätyy jossain vaikeassa tilanteessa vastakkain. Koulumaailmassa näitä tilanteita tapahtuu usein. Erityisen vaikeiksi koen tilanteet, jossa lapsi uskoutuu opettajalle jostain henkilökohtaisesta vaikeasta asiasta ja opettaja joutuu pettämään lapsen luottamuksen kertomalla asian eteenpäin lain velvoittamana. Myös kodin ja koulun välillä vaikuttavat näkemyserot ja arvoristiriidat ovat vaikeita.
Oikean ja väärän sekä hyvän ja pahan määritelmä on vaikea. Kaikki tietävät, että kiusaaminen on väärin ja toisen auttaminen oikein. Opettaja ei saa lyödä ja kaikkia oppilaita täytyy kohdella tasa-arvoisesti. Harvoin nämä arvot ovat kuitenkin absoluuttisia totuuksia ja pätevät kaikissa tilanteissa samalla tavalla. Yksi koulumaailman vaikeimmista ilmiöistä on kiusaaminen. Missä raja leikin ja todellisen kiusaamisen välillä kulkee? Koska opettajan täytyy puuttua tilanteisiin ja koska ei? Oikeita vastauksia ei kukaan pysty antamaan, vaan opettajan on käytettävä kaikessa omaa harkintaa ja eettistä osaamistaan. Onneksi vaikeiden tilanteiden edessä ei tarvitse pärjätä yksin. Apua löytyy niin opettajakollegeoilta kuin muilta yhteisön ammattilaisilta. Kaikessa tärkeimpänä on kuitenkin muistaa lapsen etu ja hyvinvointi.
Lähteet:
OAJ:n ”Opettajan arvot ja eettiset periaatteet materiaali” ,
https://www.oaj.fi/arjessa/opetustyon-eettiset-periaatteet/opettajan-arvot-ja-eettiset-periaatteet/
Martikainen, T. 2005. Inhimillinen tekijä. Opettaja eettisenä ajattelijana ja toimijana. Joensuun yliopisto. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja N:o 102.
Kainulaisen ja Kostiaisen luento, 2020. POMM1002-Niinkö vai näinkö - eettisyyden pohdintaa opettajan työssä
2. Tieteellinen osaaminen
”Tiede on järjestelmällistä ja järkiperäistä uuden tiedon hankintaa.” (Haaparanta & Niiniluoto 2016, luku 2.1). Lause pitää sisällään tieteellisen tiedon tunnuspiirteet: järjestelmällisyys, järkiperäisyys, uutuus ja tieto. Siitä mitä tiede tavoittelee, on eri suuntausten välillä erilaisia mielipiteitä: kognitivistin mukaan päämääränä on totuus ja behavioristin mukaan tieteen päämäärä on antaa toimintasuosituksia (Haaparanta & Niiniluoto, 2016). Tieteen luonnetta voidaan tarkastella myös historiallisen tiedon ja luonnontieteellisen tiedon näkökulmista. Luonnontieteellinen tieto on muuttumatonta, objektiivista ja tarkkaa. Tavoitteena on löytää yksi oikea ratkaisu. Historiallinen tieto pyrkii antamaan neutraaleja faktoja menneisyydestä ja kuvaamaan tapahtumien syy-seurausketjuja ristiriidattomasti. Myös peruskoulun opetussuunnitelmassa 2015 mainitaan historiallisen ja luonnontieteellisen tiedon luonteet ja molemmissa korostetaan erityisesti kykyä kriittisen tiedon käsittelyyn (Tallavaara ja Lehtinen, 2020).
Jatkuva uuden tiedon etsiminen ja oppiminen ovat opettajan työn perusvaatimuksia. Olen itse ollut opettajan sijaisena koulussa eri oppitunneilla ja päätynyt tilanteisiin, joissa en ole täysin varmasti tiennyt vastausta oppilaan esittämään kysymykseen. Näissä tilanteissa olen myöntänyt avoimesti oman tietämättömyyden ja luvannut etsiä vastauksen kysymykseen. Mielestäni on tärkeää päästää irti ”kaikkitietävän ja erehtymättömän” opettajan roolista ja panostaa mieluummin avoimeen keskusteluyhteyteen ja pohtimiseen yhdessä oppilaiden kanssa. Nykyaika on myös tehnyt faktan tarkistamisesta helppoa ja vastauksen löytää sekunneissa tietokoneelta, puhelimesta tai tabletilta. Tästä syystä onkin tärkeää korostaa kriittisen tiedonhaun merkitystä ja vertailla erilaisten lähteiden luotettavuutta toisiinsa. ”Opettajankoulutuksen olisi kyettävä synnyttämään opiskelijoissa luottamusta omiin kriittisen ajattelun kykyihin.” (toim. Kiilakoski, Tomperi & Vuorikoski 2005, 18).
Koska opettaja on vastuussa opettamistaan asioista ja näin myös muista ihmisistä, on hänen perustettava omat totuudet ja oppilaille opetettavat asiat yleiseen faktaan ja tieteelliseen tietoon. Opettajan on siis pyrittävä puolueettomuuteen. Opettajat on kuitenkin palkattu virkamiehiksi valtion ylläpitämään instituutioon, joka saa heidät helposti toteuttamaan ja noudattamaan sokeasti koulun hyväksymiä toiminta- ja ajatusmalleja. Myös kasvatusjärjestelmässä on varjopuolensa: ”Kasvatusinstituutiossa sopeutetaan, alistetaan, tukahdutetaan erilaisuutta, synnytetään kilpailuasetelmia ja tuotetaan mittaamaton määrä epätoivoa ja pettymyksiä” (toim. Kiilakoski ym. 2005, 15). Siksi välillä on hyvä kysyä, olisiko kuitenkin joskus tarpeellista kyseenalaistaa näitä syvään juurtuneita malleja? Jotta tiedon kriittistä tarkastelua, pohtimista ja perustelua voi opettaa oppilaille, on opettajan pystyttävä siihen myös itse.
Lähteet:
Haaparanta, L. & Niiniluoto, I. 2016. Johdatus tieteellisen ajatteluun. Hki: Gaudeamus.
Tallavaaran ja Lehtisen luento, 2020. POMM1002-tiedonkäsitykset ja kriittinen ajattelu.
Kiilakoski, T., Tomperi, T. & Vuorikoski, M. (toim.) 2005. Kenen kasvatus? Kriittinen pedagogiikka ja toisinkasvatuksen mahdollisuus. Tampere: Vastapaino, 309-334
3. Vuorovaikutusosaaminen ja moninaisuuteen liittyvä osaaminen
Tunteilla on suuri vaikutus erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Olen itse todella herkkä, enkä kovin helposti pysty pitämään tunteita sisälläni. Purskahdan itkuun helposti ja nauran kovaa kun naurattaa. Olen joskus häpeillyt tätä piirrettä itsessäni, mutta nykyään olen tästä taidosta ylpeä. Tunteiden patoaminen ei todistetusti tee hyvää kenellekään. Pidän itseäni myös hyvin empaattisena ihmisenä ja myötäelän vahvasti myös muiden tunteiden mukana. Toinen tärkeä taito vuorovaikuttamisessa on osata kuunnella. Omia tunteitaan ja ajatuksiaan on vaikea uskaltaa paljastaa, jos ympäröivä yleisö hälisee ja toimii välinpitämättömästi. Koen itse kuuntelijan roolin vaikeaksi erityisesti silloin, kun vastapuolen ongelmiin ja murheisiin ei osaa keksiä ratkaisua. On kuitenkin tärkeää muistaa, että harvoin valmiita ratkaisuja edes odotetaan. Tärkeintä on olla aidosti läsnä ja kiinnostunut. Tämä on myös yksi dialogi-pedagogiikan pääperiaatteista.
Saarikoski ja Kiilakoski (2005) arvioivat kriittisesti dialogisuutta opetusmenetelmänä. Tekstin mukaan tunteille ja niiden näyttämiselle ei ole tarpeeksi tilaa ja aikaa koulumaailmassa tällä hetkellä. Jotta molemminpuolinen, todellinen dialogisuus voisi toteutua, on myös opettajan pystyttävä avoimuuteen ja tunteidensa jakamiseen. Ymmärretään, että tähän molemminpuoliseen kunnioitukseen voi olla silti vaikeaa luottaa. Positiivista on kuitenkin se, että tätä voi harjoitella ja mielestäni tunnetaitoja tulisi opettaa alakouluissa ehdottomasti enemmän. Turhilta väärinkäsityksiltä ja riitatilanteilta voitaisiin välttyä, kun opitaan ymmärtämään ja tulkitsemaan omia ja toisten tunteita. On myös tärkeää oppia hyväksymään ja arvostamaan kaikkia tunteita. Esimerkiksi viha, suru ja ahdistus ovat yhtä tärkeitä tunteita kuin ilo ja onnellisuuskin. Merkityksellistä on se, miten nämä tunteet purkaa ulos ja kohdistaa muihin ihmisiin.
Maailmassa on 7,8 miljardia erilaista ihmistä. Moninaisuuden hyväksyminen ja ymmärtäminen on siksi yksi tärkeimmistä opeteltavista arvoista. Meillä kaikilla on ennakkoluuloja, jotka vaikeuttavat erilaisuuden hyväksymistä. On tärkeää oppia tunnistamaan ne tilanteet, joissa ennakkoluulot meinaavat ottaa vallan. Näissä tilanteissa on tärkeää pohtia syitä näiden takana. Mielestäni tärkein tapa lisätä moninaisuuden hyväksymistä on selittää asiat auki. Liian usein asiat ohitetaan olankohautuksella tai kieltämällä ilman selityksiä. Jos koulussa oppilas haukkuu toista esimerkiksi homoksi tai vammaiseksi, on ehdottoman tärkeää selittää, mitä nämä sanat oikeasti tarkoittavat. Kyseenalaistaa syitä sanojen käytölle ja keskustella ääneen. Tämä avoimuuden ja puhumisen kulttuurin lisääminen on teema, johon haluaisin oman opettajuuteni rakentaa.
Saarikoski ja Kiilakoski (2005) mainitsevat erilaisia esteitä turvallisen dialogisen ilmapiirin muodostumiselle. Yksi merkittävin ongelma liittyy valta-asemiin ja niiden eriarvoisuuteen. Erilainen etninen tausta, sukupuoli tai sosiaalinen asema aiheuttaa tilanteen oppilaiden välillä, jossa lapsi ei uskalla tuoda omia ajatuksiaan julki esimerkiksi väärinymmärryksen pelossa. Ratkaisuksi tälle Saarikoski ja Kiilakoski (2005,) kehottavat ”tiedostamaan vuorovaikutuksessa sääntelevien ja rajoittavien tekijöiden merkitys, tunnistamaan osallistujien lähtökohtien eroavaisuudet ja keskinäiset valtasuhteet sekä pyrkiä kohtaamaan toiset mahdollisimman paljon omista ennakkoasenteista ja valta-asemista luopuen”.
Opettajan ja oppilaan roolit ovat myöskin kaukana tasavertaisesta. Dialogisessa opetuksessa tästä roolituksesta ei kuitenkaan täysin luovuta, vaan valtaa pyritään jakamaan tasaisemmin: antamaan tilaa erilaisille näkemyksille ja poistamaan kaikkitietävän opettajan leimaa. Hähköniemi ja Kauppinen (2016) kävivät luennollaan läpi esimerkkiä, jossa oppilaat saivat itsenäisesti ratkaistavakseen matematiikan tehtävän. Tehtävän ratkaistuaan lapset saivat selittää tutkijoille ja toisilleen omat ratkaisutapansa. Oppilaat saivat siis toimia itse opettajina omille vertaisilleen. Tämän on todettu olevan erittäin tehokas oppimisen muoto.
Lähteet:
Vuorikoski, M. & Kiilakoski, T. 2005. Dialogisuuden lupaus ja rajat. Teoksessa T. Kiilakoski, T. Tomperi & M. Vuorikoski (toim.) Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino, 309-334.
Hähköniemen & Kauppisen luento, 2016. Kielisensitiivinen matematiikan opetus.
4. Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen
Jotta nykyistä koulukulttuuria voi ymmärtää, on ensin ymmärrettävä historiaa. Koska koulu on yhteiskunnan luoma instituutio, on siellä opiskeltavien asioiden taustalla yhteiskunnassa vallalla olevat ajatukset, totuudet ja rakenteet. Maailma on muuttunut paljon isovanhempiemme, vanhempiemme ja jopa omista alakouluajoista. Muistan, että olen itse vielä leikkinyt alakoulussa leikkiä ”Kuka pelkää mustaa miestä?” ja tämä oli täysin normaalia ja hyväksyttävää. Järvinen ja Kolbe (2012) kertovat kirjassaan 30-50 vuotiaiden suomalaisten koulukokemuksista. Punaisena lankana kirjoittajien kokemuksissa kuuluu erilaiset luokkataustat. Nämä syntymässä saadut pelikortit heijastuvat ihmisten elämään alusta loppuun saakka. Suomessa luokkaeroista on aina vaiettu, vaikka niitä esiintyy yhä edelleen. Korkeasti koulutettujen vanhempien lapset menevät suurella todennäköisyydellä itsekin korkeakouluun, kun taas esim. maahanmuuttajalapset joutuvat taistelemaan mahdollisen köyhyyden lisäksi vielä vieraan kulttuurin ja kielen kanssa. Järvisen ja Kolben (2012, luku Luokkaretken alkusanat) kirjassa Mari Käyhkö mainitsee, että ihmisten olisi syytä luopua valheellisesta illuusiosta, jossa meillä kaikilla olisi samat lähtökohdat menestyä elämässä.
Onneksi muutosta kuitenkin tapahtuu, vaikkakin nykyaikana välillä myös liian nopeasti. Salminen (2012) muistuttaa historian merkityksestä ja siitä, että kouluinstituutio ja tavat toimia ovat rakentuneet monen eri aikakauden antamien vaikutteiden tuloksena. Ne ovat hyvin pysyviä ja suuria rakenteita, joilla on vankka pohja yhteiskunnassa. Siksi pedagogiikka ei tätä muutosta yksin pysty tekemään. Opettajilla on kuitenkin suuri valta ja vastuu muutoksessa kouluarjen tasolla. Monet muutosehdotukset ovat sidottuja rajallisiin resursseihin, mutta opettajien välisessä, sekä eri alojen asiantuntijoiden kanssa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa on ratkaisun avaimet (Salminen 2012). Yhteistyön merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa.
Media vaikuttaa myös nykyajan koulumaailmaan paljon. Yhteiskunnalliseen keskusteluun on lähes jokaisen helppo osallistu anonyymisti sosiaalisessa mediassa. Muistan muutamia vuosia sitten tapahtuneet kouluampumiset, joita puitiin mediassa laajasti. Myös koulukiusaaminen on usein otsikoissa. Kyseessä on vakavat tilanteet, joiden ehkäisyä on syytäkin pohtia. Kunkin kriisin poistamiseksi on kuitenkin usein lähes yhtä monta ratkaisua kuin on ratkaisijaakin. Siksi onkin hyvä pohtia, kenen ehdoilla edetään? Koulutuksen suunnittelun ja päätöksenteon taso ei ole sama kuin koulujen arkisen toiminnan taso ja oppilaan kokemus (Salminen 2012, luku 11).
Lähteet:
Järvinen, K. & Kolbe, L. 2012. Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa. Nykysukupolven kokemuksia tasa-arvosta. Helsinki: Kirjapaja.
Salminen, J. 2012. Koulun pirulliset dilemmat. Helsinki: Teos.
5. Pedagoginen osaaminen
Laaja-alaisen osaamisen seitsemän teemaa ovat ajattelu ja oppimaan oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, monilukutaito, tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen, työelämätaidot ja yrittäjyys sekä osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Päämääränä on saavuttaa kokonaisvaltainen osaaminen tulevaisuuden elämässä ja auttaa oppilasta löytämään omat vahvuutensa ja erityislaatunsa, sekä opettaa arvostamaan itseään (Kainulainen, 2020). Miten tämä sitten saavutetaan?
Ilmiö- ja ongelmalähtöinen oppiminen ja oppiaineiden eheyttäminen ovat keinoja, joilla kokonaisvaltaiseen oppimiseen yritetään päästä. Tässä tarkoituksena on pyrkiä häivyttämään eri oppiaineiden välisiä rajoja ja muodostamaan kokonaisuuksia, joissa eri oppiaineiden aiheet ja saadut tiedot yhdistetään jonkin ongelman tai ilmiön ratkaisemiseksi. Tavoite tässä on hyvä, mutta olen itse huomannut myös puutteita toteutuksessa. Arviointi voi olla vaikeaa ainakin perinteisen numeroarvioinnin näkökulmasta. Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään huono juttu, sillä arviointi voi olla paljon muutakin kuin pelkän koevastauksen perusteella annettu numero. Ilmiön arvioinnissa tulisikin pyrkiä antamaan oppilaalle rakentavaa ja motivoivaa palautetta ja keskittyä siihen, kuinka syvällistä ymmärtäminen on ollut (Lonka, 2015).
Ilmiöoppiminen jättää vastuun oppia suureksi osaksi oppilaiden harteille. Jos tehtävänanto on liian laaja ja tutkittava ilmiö moniulotteinen, voi tarvittavien ratkaisujen keksiminen muodostua liian vaikeaksi. Usein ongelmia ratkaistaan ryhmissä, joissa toimivan ryhmädynamiikan muodostaminen on edellytys tehtävän ratkaisulle. Siksi opettajalla on erityisen suuri vastuu turvallisen ilmapiirin ja uuden tiedon synnyttämisessä myös tällaisessa vahvasti oppilaslähtöisyyteen nojaavassa opetustyylissä. Usein tämä vaatii myös erityisen tarkkaa tunnin kulun suunnittelua. Onkin hyvä, että ilmiöoppimista yhdistetään myös tavanomaisempaan luennoivaan opettamiseen. Näin pystytään huomioimaan oppilaiden erilaiset tavat oppia ja omaksua uutta tietoa. Tärkeintä on kuitenkin kaikessa opettamisessa pyrkiä aktivoivaan oppituntiin, jonka päämääränä on olla mahdollisimman monipuolinen. Ajatusten aktivointi ja oppimiseen motivointi tähtäävät pysyvien muistijälkien syntymiseen (Lonka, 2015). Ulkoa opettelun aikakausi on ohi.
Lähteet:
Lonka, K. 2015. Oivaltava oppiminen. Otava.
Kainulaisen luento, 2020. POMM1002-Luokanopettajan mahdollisuudet edistää kokonaisvaltaista oppimista.
6. Hyvinvointia vahvistava osaaminen
Vuoden 2015 Pisa-tutkimuksen mukaan suomalaisnuoret ovat tyytyväisiä elämäänsä (Välijärvi 2017). Suomalaispojat kokevat elämänsä kuitenkin myönteisemmin kuin tytöt, vaikka osaamisessa pojat jäävät tytöistä jälkeen. Tyytyväisyyteen vaikuttavat yhteenkuuluvuuden tunne koulussa, vapaa-ajan liikunta, koulukiusaamisen määrä, suoritusmotivaatio ja opettajilta saatu kohtelu. Suomessa yhteenkuuluvuuden merkitys tyytyväisyyteen oli suuri ja huolestuttavaa onkin, että se on heikentynyt selvästi vuosien 2003 ja 2015 välillä. Myös oppilaiden suoritusmotivaatio oli vertailumaiden alhaisimpia. Siksi yhteenkuuluvuuteen, hyvän ilmapiirin luomiseen ja oppilaiden motivoimiseen tulee kiinnittää kouluissa erityisesti huomiota (Välijärvi 2017). Koska koulu on ensisijaisesti oppilaita varten, on heidän ajatuksilleen ja tunteilleen annettava tilaa ja roolia vaikuttaa. Oma pyrkimykseni opettajana on osoittaa oppilaalle olevani hänelle samaan aikaan turvallinen, rajoja luova aikuinen sekä luotettava ja hänen elämästään aidosti kiinnostunut ja hänen elämäänsä ymmärtävä ystävä.
Mediassa on viime vuosien aikana ollut lukuisia esimerkkejä burnoutin kanssa kamppailevista työikäisistä, perusterveistä aikuisista. Työuupumusta tapahtuu ammatista riippumatta ja milleniaaleja kutsutaan jo burnout-sukupolveksi. Olen myös itse opiskelijana ollut monesti jaksamiseni äärirajoilla. Uupumisesta kärsii usein ahkera ja tunnollinen, työhönsä voimakkaasti sitoutunut ja vastuuta haaliva ihminen (Kepler-Uotinen 2020). Jotta uupumisesta koituvat ikävät seuraukset pystyy välttämään, on tärkeää osata edistää omaa työhyvinvointiaan. Niin opettajan työssä kuin muissakin ammateissa jaksamisen ja innostamisen tukeminen on erityisen tärkeää. Vapaa-ajan merkitystä ei voi liiaksi korostaa ja siksi työtehtävien tuomista kotiin on pyrittävä välttämään mahdollisimman paljon. Mielekkäät harrastukset (erityisesti liikunta), toimivat ihmissuhteet ja palautuminen vaikuttavat kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Erityisesti opettajan työssä valmistelun ja tuntien suunnitteluun käytettävää aikaa ei ole rajattu mitenkään ja siksi epätäydellisyyden hyväksymistä ja rajan vetoa on syytä harjoitella. Turvaope-podcastissa (2020), työterveyspsykologi Arto Pietikäinen esitti tärkeän ajatuksen ja ohjenuoran: ”On turhaa käyttää aikaa ja vetää köyttä niiden asioiden kanssa, joihin ei voi vaikuttaa. Siksi on opeteltava välittämään vain niistä asioista, joihin voi vaikuttaa.”
Kouluyhteisön hyvinvointi kattaa kaiken sen, mihin kouluyhteisö vaikuttaa. Yksi tähän kuuluva tekijä on koulun olosuhteet, joka tarkoittaa koulun fyysisisä tiloja. Viime vuosina uutisissa on ollut paljon juttua sisäilmaongelmaisista kouluista ja niiden vaikutuksista oppilaiden ja henkilökunnan terveydentilaan. Selvää on, että tällaiset olot vaikuttavat negatiivisesti hyvinvointiin. Positiivisia vaikutuksia taas lisäävät esimerkiksi monipuoliset välituntialueet ja -välineet, jotka kannustavat oppilaita liikkumaan. Toisena tekijänä kouluyhteisön hyvinvoinnissa on itsensä totuttamisen mahdollisuudet. Hyvinvointiin erityisen vahvasti vaikuttavat merkityksellisyyden tunne yhteisössä ja onnistumisen kokemukset. Oppilailla tämä tarkoittaa esimerkiksi tehtävien ja läksyjen onnistumista (oppilaan taitotaso huomioitu) ja opettajilla yhteistyö ja avun saaminen kollegoilta. Kolmas tekijä sisältää kaikkien kouluyhteisössä vaikuttavien ihmisten väliset sosiaaliset suhteet. Yksi näistä suhteista on kodin ja koulun välinen yhteistyö. On tärkeää ymmärtää, että vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lastensa kasvatuksesta, jota koulu tukee opetustehtävänsä ohella. Siksi yhteistyökäytäntöjä on tärkeää muuttaa pois ajatuksesta, jossa koulu tiedottaa ja huoltaja kuuntelee. Lapsen hyvinvointi edellyttää kodin ja koulun säännöllistä ja tasavertaista vuorovaikutusta ja yhteistyötä (Nurmi & Helenius 2013). Viimeinen kouluyhteisön hyvinvoinnin osatekijä on yleinen terveydentila. Myös tässä moniammatillinen yhteistyö korostuu. Esimerkiksi kouluterveydenhoitajien, lääkäreiden, fysioterapeuttien ja psykologien merkitys kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa on korvaamaton.
Lähteet:
Kepler-Uotinen luento, 2020. POMM1002-Hyvinvointioppiminen.
Nurmi, U & Helenius, J. 2013. Opettajan, huoltajan ja oppilaan roolit yhteistyössä. Reissuvihkosta dialogiin. Ideoita kodin ja koulun yhteistyöhön, 36-37.
Turvaope-podcast 2020. Opettajan työssä jaksaminen. Saatavilla: https://radiopublic.com/turvaope-6NqrRy/s1!28d0a
Välijärvi, J. 2017. Oppilaiden hyvinvointi. Koulutuksen tutkimuslaitos 2017. Saatavilla: https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2017/04/tiedote-2017-04-19-12-28-54-913449
7. Esteettinen osaaminen
Myös koulun arjessa ja opetussuunnitelmassa estetiikka on laajasti läsnä. Luokkahuoneiden sisustuksella (värit, materiaalit, huonekalut yms.) on iso vaikutus viihtyvyyteen ja luovuuteen. Lukiossa muistan erityisesti psykologianluokan säkkituolit ja kirkasvalolamput talven pimeisiin päiviin, sekä äidinkielenluokan viherkasvit ikkunalaudoilla. Ne loivat itselleni viihtyisää oppimisympäristöä, jossa oli kiva tehdä töitä. Esteettinen osaaminen näkyy myös erityisesti taito- ja taideaineissa, jotka edistävät lapsen motorisia taitoja, aivojen kehittymistä ja luovuutta. ”Estetiikka voi avata väylän oppilaan itsetutkiskeluun ja persoonallisuuden kehittymiseen” (Rissanen 2016, 50). Tutkittujen hyötyjen valossa onkin ristiriitaista, että taito- ja taideaineista on viimevuosina leikattu paljon.
Merkityksellisyyden kokemus on elintärkeää lapsen henkiselle hyvinvoinnille. Joillekin lapsille lukuaineet voivat tuottaa suuria vaikeuksia (syyt voivat olla vaikka erilaisissa oppimisvaikeuksissa), mutta esimerkiksi musiikissa omat vahvuudet pääsevät esille. Siksi koulussa on tärkeää pystyä tarjoamaan kaikille onnistumisen kokemuksia ja tunteita siitä, että on hyvä jossain.
Koulussa esteettinen osaaminen linkittyy myös paljon kulttuurikasvatukseen. Monella lapsella kulttuurikasvatus jää täysin koulun harteille, koska kotona vapaa-aika pyörii pitkälti vanhempien omien intressien mukaan. Kaikilla lapsilla on kuitenkin oikeus omaan kulttuuriseen tilaan ja kulttuurisen identiteetin muodostamiseen (Ruokonen, Rusanen & Välimäki, 2009)
Lähteet:
Rissanen, M. 2016. Taitamisen tiede - tietämisen taide: taidon oppimisen arkkitehtuuri.
Ruokonen, I. & Rusanen, S. 2009. Esteettinen kasvattaja kulttuurisena kasvattajana. Teoksessa Inkeri Ruokonen, Sinikka Rusanen & Anna-Leena Välimäki (toim.) Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Yliopistopaino Oy.
Itsearviointi
Antaisin itselleni arvosanan 4.