Pedagoginen osaaminen on kaiken keskiössä opettajan ammatissa. Koska kaikki ihmiset ovat erilaisia oppijayksilöitä, on opettajan keksittävä jatkuvasti uusia tapoja, näkökulmia ja ympäristöjä opettaa aiheet mahdollisimman mielekkäästi. Se vaatii hyvää ihmistuntemusta ja siksi opettajan ja oppilaan välinen vuorovaikutus on isossa roolissa myös pedagogiikan kannalta. Uusin vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelma on mennyt paljon eteenpäin vanhemmista versioistaan. Aikaisemmin opettajan pedagoginen osaaminen on koostunut lähinnä arvioinnin suorittamisesta, yksinäisestä luennoinnista ja muistiinpanojen laatimisesta ja muusta hyvin opettajajohtoisesta opetustyylistä. Nykyinen opetussuunnitelma on mennyt paljon eteenpäin ja huomio on kiinnittynyt ensisijaisesti oppilaaseen ja oppilaan aktiiviseen oppimiseen. Opetussuunnitelmassa on mainittu seitsemän laaja-alaista osaamiskokonaisuutta, joiden tehtävänä on ”tukea ihmisenä kasvamista sekä edistää demokraattisen yhteiskunnan jäsenyyden ja kestävän elämäntavan edellyttämää osaamista” (Kainulainen, 2020). Isona teemana OPS:ssa on siis laaja-alaisen oppimisen kehittäminen.

 

Laaja-alaisen osaamisen seitsemän teemaa ovat ajattelu ja oppimaan oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, monilukutaito, tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen, työelämätaidot ja yrittäjyys sekä osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Päämääränä on saavuttaa kokonaisvaltainen osaaminen tulevaisuuden elämässä ja auttaa oppilasta löytämään omat vahvuutensa ja erityislaatunsa, sekä opettaa arvostamaan itseään (Kainulainen, 2020). Miten tämä sitten saavutetaan?

 

Ilmiö- ja ongelmalähtöinen oppiminen ja oppiaineiden eheyttäminen ovat keinoja, joilla kokonaisvaltaiseen oppimiseen yritetään päästä. Tässä tarkoituksena on pyrkiä häivyttämään eri oppiaineiden välisiä rajoja ja muodostamaan kokonaisuuksia, joissa eri oppiaineiden aiheet ja saadut tiedot yhdistetään jonkin ongelman tai ilmiön ratkaisemiseksi. Tavoite tässä on hyvä, mutta olen itse huomannut myös puutteita toteutuksessa. Arviointi voi olla vaikeaa ainakin perinteisen numeroarvioinnin näkökulmasta. Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään huono juttu, sillä arviointi voi olla paljon muutakin kuin pelkän koevastauksen perusteella annettu numero. Ilmiön arvioinnissa tulisikin pyrkiä antamaan oppilaalle rakentavaa ja motivoivaa palautetta ja keskittyä siihen, kuinka syvällistä ymmärtäminen on ollut (Lonka, 2015).

 

Ilmiöoppiminen jättää vastuun oppia suureksi osaksi oppilaiden harteille. Jos tehtävänanto on liian laaja ja tutkittava ilmiö moniulotteinen, voi tarvittavien ratkaisujen keksiminen muodostua liian vaikeaksi. Usein ongelmia ratkaistaan ryhmissä, joissa toimivan ryhmädynamiikan muodostaminen on edellytys tehtävän ratkaisulle. Siksi opettajalla on erityisen suuri vastuu turvallisen ilmapiirin ja uuden tiedon synnyttämisessä myös tällaisessa vahvasti oppilaslähtöisyyteen nojaavassa opetustyylissä. Usein tämä vaatii myös erityisen tarkkaa tunnin kulun suunnittelua. Onkin hyvä, että ilmiöoppimista yhdistetään myös tavanomaisempaan luennoivaan opettamiseen. Näin pystytään huomioimaan oppilaiden erilaiset tavat oppia ja omaksua uutta tietoa. Tärkeintä on kuitenkin kaikessa opettamisessa pyrkiä aktivoivaan oppituntiin, jonka päämääränä on olla mahdollisimman monipuolinen. Ajatusten aktivointi ja oppimiseen motivointi tähtäävät pysyvien muistijälkien syntymiseen (Lonka, 2015). Ulkoa opettelun aikakausi on ohi.

 

Lähteet:

Lonka, K. 2015. Oivaltava oppiminen. Otava.

Kainulaisen luento, 2020. POMM1002-Luokanopettajan mahdollisuudet edistää kokonaisvaltaista oppimista.