Tunteilla on suuri vaikutus erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Olen itse todella herkkä, enkä kovin helposti pysty pitämään tunteita sisälläni. Purskahdan itkuun helposti ja nauran kovaa kun naurattaa. Olen joskus häpeillyt tätä piirrettä itsessäni, mutta nykyään olen tästä taidosta ylpeä. Tunteiden patoaminen ei todistetusti tee hyvää kenellekään. Pidän itseäni myös hyvin empaattisena ihmisenä ja myötäelän vahvasti myös muiden tunteiden mukana. Toinen tärkeä taito vuorovaikuttamisessa on osata kuunnella. Omia tunteitaan ja ajatuksiaan on vaikea uskaltaa paljastaa, jos ympäröivä yleisö hälisee ja toimii välinpitämättömästi. Koen itse kuuntelijan roolin vaikeaksi erityisesti silloin, kun vastapuolen ongelmiin ja murheisiin ei osaa keksiä ratkaisua. On kuitenkin tärkeää muistaa, että harvoin valmiita ratkaisuja edes odotetaan. Tärkeintä on olla aidosti läsnä ja kiinnostunut. Tämä on myös yksi dialogi-pedagogiikan pääperiaatteista.

 

Saarikoski ja Kiilakoski (2005) arvioivat kriittisesti dialogisuutta opetusmenetelmänä. Tekstin mukaan tunteille ja niiden näyttämiselle ei ole tarpeeksi tilaa ja aikaa koulumaailmassa tällä hetkellä. Jotta molemminpuolinen, todellinen dialogisuus voisi toteutua, on myös opettajan pystyttävä avoimuuteen ja tunteidensa jakamiseen. Ymmärretään, että tähän molemminpuoliseen kunnioitukseen voi olla silti vaikeaa luottaa. Positiivista on kuitenkin se, että tätä voi harjoitella ja mielestäni tunnetaitoja tulisi opettaa alakouluissa ehdottomasti enemmän. Turhilta väärinkäsityksiltä ja riitatilanteilta voitaisiin välttyä, kun opitaan ymmärtämään ja tulkitsemaan omia ja toisten tunteita. On myös tärkeää oppia hyväksymään ja arvostamaan kaikkia tunteita. Esimerkiksi viha, suru ja ahdistus ovat yhtä tärkeitä tunteita kuin ilo ja onnellisuuskin. Merkityksellistä on se, miten nämä tunteet purkaa ulos ja kohdistaa muihin ihmisiin.

 

Maailmassa on 7,8 miljardia erilaista ihmistä. Moninaisuuden hyväksyminen ja ymmärtäminen on siksi yksi tärkeimmistä opeteltavista arvoista. Meillä kaikilla on ennakkoluuloja, jotka vaikeuttavat erilaisuuden hyväksymistä. On tärkeää oppia tunnistamaan ne tilanteet, joissa ennakkoluulot meinaavat ottaa vallan. Näissä tilanteissa on tärkeää pohtia syitä näiden takana. Mielestäni tärkein tapa lisätä moninaisuuden hyväksymistä on selittää asiat auki. Liian usein asiat ohitetaan olankohautuksella tai kieltämällä ilman selityksiä. Jos koulussa oppilas haukkuu toista esimerkiksi homoksi tai vammaiseksi, on ehdottoman tärkeää selittää, mitä nämä sanat oikeasti tarkoittavat. Kyseenalaistaa syitä sanojen käytölle ja keskustella ääneen. Tämä avoimuuden ja puhumisen kulttuurin lisääminen on teema, johon haluaisin oman opettajuuteni rakentaa.

 

Saarikoski ja Kiilakoski (2005) mainitsevat erilaisia esteitä turvallisen dialogisen ilmapiirin muodostumiselle. Yksi merkittävin ongelma liittyy valta-asemiin ja niiden eriarvoisuuteen. Erilainen etninen tausta, sukupuoli tai sosiaalinen asema aiheuttaa tilanteen oppilaiden välillä, jossa lapsi ei uskalla tuoda omia ajatuksiaan julki esimerkiksi väärinymmärryksen pelossa. Ratkaisuksi tälle Saarikoski ja Kiilakoski (2005,) kehottavat ”tiedostamaan vuorovaikutuksessa sääntelevien ja rajoittavien tekijöiden merkitys, tunnistamaan osallistujien lähtökohtien eroavaisuudet ja keskinäiset valtasuhteet sekä pyrkiä kohtaamaan toiset mahdollisimman paljon omista ennakkoasenteista ja valta-asemista luopuen”.

 

Opettajan ja oppilaan roolit ovat myöskin kaukana tasavertaisesta. Dialogisessa opetuksessa tästä roolituksesta ei kuitenkaan täysin luovuta, vaan valtaa pyritään jakamaan tasaisemmin: antamaan tilaa erilaisille näkemyksille ja poistamaan kaikkitietävän opettajan leimaa. Hähköniemi ja Kauppinen (2016) kävivät luennollaan läpi esimerkkiä, jossa oppilaat saivat itsenäisesti ratkaistavakseen matematiikan tehtävän. Tehtävän ratkaistuaan lapset saivat selittää tutkijoille ja toisilleen omat ratkaisutapansa. Oppilaat saivat siis toimia itse opettajina omille vertaisilleen. Tämän on todettu olevan erittäin tehokas oppimisen muoto.

 

Lähteet:

Vuorikoski, M. & Kiilakoski, T. 2005. Dialogisuuden lupaus ja rajat. Teoksessa T. Kiilakoski, T. Tomperi & M. Vuorikoski (toim.) Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino, 309-334.

Hähköniemen & Kauppisen luento, 2016. Kielisensitiivinen matematiikan opetus.