Minä kieli- ja viestintäasiantuntijana

Kehitystavoite vertaisryhmätoiminnassa

Tavoitteemme ryhmänä oli saada aikaiseksi selkeä ja jäsennelty tenttivastaus, joka vastasi kysymyksiin ja hyödyntää aineistoja monipuolisesti. Toivon, että lähtökohtamme ja odotuksemme lopputuloksesta ovat samassa linjassa toisiinsa nähden.

Oma tavoitteeni ryhmässä on löytää selkeä rooli, joka auttaa yhteiseen tavoitteeseen pääsemisessä. Toivon, että kaikilla olisi hyvä olo ryhmässä ja tunne siitä, että omalla työpanoksella on tärkeä positiivinen merkitys lopputuloksen kannalta. Ryhmätentin tekemisessä tärkeää on rauhallisuus ja selkeä aikataulutus.

Minä kielenkäyttäjänä ja viestijänä

MINÄ VUOROVAIKUTTAJANA

Koen erilaiset vuorovaikutustilanteet itselleni helpoiksi ja luonteviksi. Nämä käsitykset ovat muodostuneet pitkälti muilta saatujen positiivisten palautteiden kautta (vanhemmat, ystävät, opettajat) ja tietysti omasta reflektoinnista. Nuorempana uudet tilanteet jännittivät enemmän. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän olen saanut erilaisia kokemuksia vuorovaikutustilanteista: työt erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä, sijaisuudet päiväkodeissa ja kouluissa, ohjaajana toimiminen leireillä sekä harrastusten kautta saatu kokemus ovat tuoneet varmuutta ja uskoa omaan osaamiseen ja tilanteissa pärjäämiseen. Rakastan keskusteluja ihmisten kanssa, uusien näkemysten kartuttamista ja väittelyjä.

Kirjallinen vuorovaikuttaminen on minulle vaikeampaa kuin suullinen. Pidän kirjoittamisesta, mutta malttamattomana sanojen asettelu tuntuu usein vievän liikaa aikaa. Olen myös taipuvainen perfektionismiin ja kirjoittaessa lauserakenteita voi hioa loputtomiin. Koulussa olen aina pitänyt äidinkielen tunneista ja pärjäsin niissä hyvin. YO-kirjoituksissa en kuitenkaan päässyt siihen arvosanatavoitteeseen, jonka olisin mielestäni ansainnut. Se on jäänyt hieman kaivelemaan. Tässä huomaa hyvin sen, miten helposti muiden arviot (jotka ovat vain yksittäisten ihmisten omia henkilökohtaisia mielipiteitä) voivat helposti muuttaa myös omaa käsitystä omista taidoista ja pystyvyydestä.

Mieleenpainuvimmat vuorovaikutustilanteet ovat olleet sellaisia, joissa on itsensä lisäksi ilahduttanut myös vastapuolta. Olen asiakaspalvelutyössä palvellut usein vanhuksia, joiden päivän ainoita aktiviteetteja ovat asioiminen kaupassa. Lämmittää sydäntä huomata, miten hyvä mieli lyhyistäkin keskusteluhetkistä tulee. On tärkeää tuntea tulleensa kuulluksi ja huomatuksi. Vuorovaikutukseen liittyykin olennaisesti myös kuuntelun taito. Osaan mielestäni hyvin antaa tilaa ja kuunnella tilanteissa, joissa vuorovaikutus tapahtuu fyysisesti kasvokkain. Virtuaalisesti ruutujen välityksellä tapahtuvissa tilanteissa olen huomannut kuuntelemisen ja keskittymisen itselleni todella vaikeiksi. Myös muu vuorovaikuttaminen esimerkiksi etäluennoilla on haastavaa. Sanattomat ilmeet ja eleet ja kehonkieli jäävät usein puuttumaan, jolloin vuorovaikuttaminen muuttuu vaikeammin tulkittavaksi.

Yksi tärkeimmistä kehittämiskohteistani on erityisesti englannin kielen sujuvoittaminen. Yllättävissä tilanteissa jännitän ja saatan mennä täysin lukkoon. En ole koskaan ollut erityisen hyvä vieraissa kielissä, tämä käsitys on jäänyt päälle jo alakoulun ensimmäisiltä oppitunneilta. Koen jääväni jalkoihin, enkä saa asiaani ilmaistua niin hyvin kuin haluaisin niissä vuorovaikutustilanteissa, joissa joudun puhumaan englantia. Tämä on vaikea asia hyväksyä, sillä voidessani puhua suomea, nautin muiden kanssa keskustelemisesta ja koen olevani siinä hyvä. Epätäydellisyyden hyväksyminen on minulle vaikeaa. On olemassa kuitenkin toinen “kieli” suomen lisäksi, jossa koen olevani hyvä. Se on musiikin kieli. Elämäni on aina pitänyt sisällään musiikkia ja se on vienyt minut moniin erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin ja tuonut esiintymisvarmuutta. On upeaa pystyä herättämään erilaisia tunteita ja ajatuksia yleisössä sanomatta mitään. Musiikki antaa kuuntelijalle ja soittajalle mahdollisuuden tehdä samaan aikaan omat henkilökohtaiset tulkintansa kuullusta teoksesta, eikä haittaa vaikka nämä näkemykset olisivat eriävät toistensa kanssa. Muissa vuorovaikutustilanteissa tämä voisi aiheuttaa suuria väärinkäsityksiä.

Minä ryhmän jäsenenä

Minä ryhmän jäsenenä

Olen aina ollut ryhmätöistä kahta eri mieltä, toisaalta pitänyt ja toisaalta en. Alakoulussa ja yläkoulussa ryhmätyöt olivat usein aika turhauttavia. Ryhmässä oli kivaa nauraa ja pelleillä, mutta tehtävien suorittaminen ei aina sujunut. Kympin tytölle oli vaikeaa hyväksyä se ajatus, että omaan suoriutumiseen ja arvosanaan vaikutti muiden ryhmäläisten välinpitämättömyys ja laiskuus. Usein tehtävien suorittamisesta joutuikin itse kantamaan lopulta suurimman vastuun. Lukiossa ja yliopistossa tilanne on kuitenkin muuttunut. Pidän edelleen myös itsenäisistä tehtävistä, mutta yksinäisen puurtamisen rinnalle kaipaa myös muuta. Ryhmissä on parasta vaihtaa ajatuksia muiden kanssa ja saada uusia näkökulmia eri aiheisiin. Yhteisöllisyys ja työmäärän jakaminen säästävät paljon voimavaroja. Muille opettaminen on myös itselle erityisen tehokas oppimisen muoto. Henkilökohtaisesti tärkeimmät ja opettavaisimmat ryhmäkokemukset olen kuitenkin saanut musiikin kautta. Orkestereissa ja kuoroissa yhteyden muiden ryhmäläisten, sekä johtajan kanssa on oltava täydellinen. Nämä ryhmät eivät voi koostua yksittäisistä ihmisistä, jotka keskittyvät vain omaan osuuteensa. On elettävä ja hengitettävä yhtenä yksikkönä.

Milloin ryhmällä sitten on oppimista edistävä vaikutus? Yhteen hiileen puhaltaminen ja muiden ryhmäläisten kannustaminen, tukeminen ja kuunteleminen ovat mielestäni tärkeimpiä. Ryhmässä on oltava luotettava ja turvallinen olo, jotta omien ajatusten jakaminen on mahdollista. Tästä puhuu myös Tiina Nikkola artikkelissaan “Miksi ryhmä ei ryhdy työhön”. Erityisesti toisilleen vieraassa “aloittavassa” ryhmässä jäsenten on pystyttävä tyydyttämään perustarpeitaan, joita ovat mm. hyväksytyksi tuleminen ja läheisyys. Myös motivaatio ja innostus annettua tehtävää kohtaan on mielestäni tärkeä oppimista edistävä lähtökohta. Ryhmätyöstä saa parhaimmat hyödyt irti silloin, kun kaikki jäsenet ovat kiinnostuneita aihetta kohtaan ja ajatuksia on paljon jaettavaksi.

Nikkola mainitsee artikkelissaan myös sen, miten tärkeää on tarkastella ryhmää myös sen koostavien yksilöiden näkökulmasta. Hän mainitsee yhdeksi merkittäväksi tekijäksi ihmisten omat, usein tiedostamattomat, kiintymyssuhdejärjestelmät. Toisena esimerkkinä Nikkola esittelee ihmisen sipulinomaisena rakenteena, jossa eri kerrosten alta paljastuu aina uusi. Ihminen oppii itsestään jatkuvasti uusia tunteita ja suojautumismekanismeja. Toisen ihmisen tunteisiin puuttuminen ulkopuolelta ei siis ole kannattavaa, Nikkola mainitsee. Siksi ryhmässä on tärkeää ymmärtää tunteiden olevan läsnä jatkuvasti, mutta jätettävä ne jokaisen omalle vastuulle.

Yksilöt ottavat ryhmissä myös erilaisia rooleja itselleen. Tunnistan itsessäni monia erilaisia rooleja, jotka vaihtelevat ryhmän mukaan. Omaksun johtajan roolin silloin, jos ryhmästä ei löydy ketään muuta vapaaehtoista. Koen olevani kuitenkin hyvin mukautuva ihminen, enkä koe olevani ns. käskyttäjä tyyppiä. En pelkää jakaa ajatuksiani, mutta olen myös hyvä kuuntelija. Nostan tärkeimmäksi vahvuudekseni ryhmätyöskentelyssä sen, että lähtökohtaisesti nautin ihmisten kanssa työskentelystä ja koen olevani siinä hyvä. Saan muista voimaa ja energiaa omaan tekemiseen. Rakastan yhteisiä keskusteluja ja uusien näkökulmien löytämistä. Pyrin ymmärtämään eriävät mielipiteet ja oppimaan niistä jotain uutta, sillä asioilla on aina monta puolta. Uusissa ryhmissä uusien ihmisten kanssa saatan aluksi olla hieman ujo ja miettiä sanottavaani liian tarkasti niin, että tilanne menee ohi. Tässä haluaisin vielä rohkaistua.