Lyriikan peruskäsitteitä

1. Kertaa lyriikan eli runouden peruskäsitteet

Runon lukeminen ja tulkinta
Kaikessa kirjallisuudessa ja puheessa käytetään kuvallista kieltä. Arkisessa kielenkäytössäkin puhutaan "yhdennestätoista hetkestä", "ajan hampaasta" tai "kansan syvistä riveistä". Runouteen kielen kuvien käyttö kuuluu erityisen vahvasti. Runoilija pyrkii uusiin ja havainnollisiin rinnastuksiin. Usein hyvin tutuilta tuntuviin asioihinkin voi avata uuden näkökulman käyttämällä tuoretta ja yllättävää kielikuvaa.Jotkut ovatkin sitä mieltä, että kaunokirjallisuuden pääasiallinen tehtävä olisi tarjota uusi, tuore näkökulma, josta asioita voi tarkastella. 

kuvakieli = kieli, joka sisältää runsaasti kielikuvia  
vertaus = kun rinnastetaan kaksi asiaa kuin-sanan tai niin kuin -sanojen avulla 
metafora = vertaus, jossa ei ole kuin-sanaa tai niin kuin –sanoja 
Metafora on siis vertaus, joka ei ilmoita olevansa vertaus. Metaforan rakenteesta voi erottaa kuvattavan ja kuvan. Näillä molemmilla - kuvalla ja kuvattavalla - voi olla yhteisiä ominaisuuksia, johon vertaaminen perustuu. Useimmiten kuva ja kuvattava kuuluvat kuitenkin varsin erilaisiin asioihin. Yleensä metaforan perustana on konkreettinen sana, jonka avulla ilmaistaan abstrakti asia tai ilmiö. Tavallisin ovat eläinmetaforat, kuten Hilda on hiiri (tarkoittaa esimerkiksi, että Hilda on pelokas/arka, niin kuin hiiri).
personifikaatio = elollistaminen (esim. koivu nyökytteli päätään) 
Kun sanotaan, että "tuuli puhaltaa minut kumoon", "aurinko hymyilee meille" tai "valo tanssii seinillä", on lauseissa annettu elottomille luonnonilmiöille - tuulelle ja auringolle - inhimillisiä ominaisuuksia. Oikeasti tuulella ei ole huulia, joilla puhaltaa, auringolla ei ole kasvoja, joilla hymyillä eikä valolla ole ihmisenkaltaista kykyä liikkua. Elottoman ilmiön tai olion kuvaaminen elolliseksi on sekin runoudessa hyvin yleistä. 
vastakohta = kahden vastakkaisen asian asettamista samaan yhteyteen, jolloin se, mitä halutaan sanoa, tulee tehostetusti esille. Esimerkiksi "huuto" ja "kuiskaus" ovat vastakohtia.
puhuja = runon "kertoja", usein minä-muotoinen 
alkusointu = peräkkäiset tai lähekkäiset sanat, jotka alkavat samalla tavulla tai äänteellä, esim. Vaka vanha Väinämöinen
riimi = loppusointu eli säkeiden viimeiset sanat sointuvat toisiinsa, esim. puu - luu
runomitta = säännöllinen runon muoto, kuten Kalevalassa aina 8 tavua yhdessä säkeessä
säe = yksi rivi runossa 
säkeistö = yhteen kuuluvat säkeet muodostavat säkeistön, joka yleensä osoitetaan tyhjällä rivivälillä

2. Katso ensi tunnin johdannoksi, kuinka suomalainen hittibiisi tehdään!
​