Valinnainen käsityö (8.-9.lk)

Sisältö:

Valinnainen käsityö antaa mahdollisuuden päästä toteuttamaan itseään ja samalla taitajalle kehittyy terve itsetunto iloa tuottavan tekemisen avulla. Ihminen tarvitsee myös vastapainoa teorialle.

Käsityö on monimateriaalinen oppiaine. Tässä taito- ja taideaine -valinnaisaineessa opiskelet sekä tekstiili- että teknisen työn sisältöjä. Pääset mukaan suunnittelemaan aiempaa laajempia ainerajoja ylittäviä projektikokonaisuuksia työstäen erilaisia materiaaleja eri tavoin.

Sitä opiskellaan 8.-9. luokalla ja opiskelussa painottuu yrittäjämäinen työskentelyote. Oppiaineen laajuus on 2 vvt. Se vahvistaa ja syventää 7. luokalla opeteltua käsityöprosessin hallintaa. Käsityöprosessiin kuuluvat tuotteen tai teoksen itsenäinen tai yhteisöllinen suunnittelu, valmistus ja oman tai yhteisen prosessin arviointi.

Käsityössä kokeillaan ja yhdistellään erilaisia materiaaleja tarkoituksenmukaisella tavalla kuten esimerkiksi puuta, metallia, muovia, kuituja, lankaa, kangasta sekä käytetään monipuolisesti ja turvallisesti käsityövälineitä ja -laitteita. Lisäksi tutustumme alueelliseen käsityökulttuuriin.

Kokonainen käsityöprosessi dokumentoidaan hyödyntäen monipuolisesti olemassa olevaa tieto- ja viestintäteknologiaa. Tällä kurssilla voit vaikuttaa 7. lk:lla saamaasi käsityön arvosanaan.

 

Tavoitteet

  • aktiivisuus ja itsenäinen eteneminen omassa työprosessissaan
  • aiemmin opittujen taitojen syventäminen monimateriaalisuutta hyödyntäen
  • työturvallisuuden huomioiminen kaikessa työskentelyssä
  • oppilas osaa arvioida omia taitojaan ja käsityöprosessin toteutumista
  • oppilas osaa soveltaa eri materiaalia tarkoituksenmukaisesti, kestävästi ja taloudellisesti
  • oppiaine tukee ja syventää monipuolisesti käytännöntaitoja

 

Arviointi

  • numeroarviointi
  • jatkuva näyttö- päivittäisen työskentelyn aktiivisuus ja laatu
  • itsearviointi ja arviointikeskustelut
  • työskentelyprosessin etenemisen arviointi ideoinnista valmiiseen tuotteeseen
  • harrastuneisuuden osoittaminen

Laajuus

  • oppiaineen laajuus on 2 vvt