Käsityö

Käsityö (7.lk)

Käsityö antaa mahdollisuuden päästä toteuttamaan itseään ja samalla taitajalle kehittyy terve itsetunto iloa tuottavan tekemisen avulla. Ihminen tarvitsee myös vastapainoa teorialle.

Tässä oppiaineessa työskentelemme sekä pehmeiden- että kovien materiaalien kanssa. Opiskelet siis tekstiili- ja teknisen työn sisältöjä. Pääset mukaan suunnittelemaan aiempaa ainerajoja ylittäviä projektikokonaisuuksia työstäen erilaisia materiaaleja eri tavoin.

Käsityössä kokeillaan erilaisia tapoja suunnitella ja valmistaa käsitöitä. Tutustutaan tuotteiden valmistuksen kannalta tarkoituksenmukaisiin materiaaleihin häivyttäen rajaa tekstiilityön ja teknisen työn välillä. Jokainen osallistuja valmistaa tuotteita omien kiinnostuksenkohteidensa ja mielikuvituksensa innoittamana turvallisissa oppimisympäristöissä.

Teemme myös yhdessä yhden tai useamman projektin. Syvennetään ymmärrystä materiaalien käyttäytymisestä, työtapojen valinnasta, tuotteiden rakenteista, sekä käsityön positiivisista vaikutuksista elävässä elämässä.  

Myös opetusmenetelmät poikkeavat totutuista. Käsityöprojektien tuloksena valmistuu persoonallisia design-tuotteita kotiin ja itselle. Lisäksi tutustumme alueelliseen käsityökulttuuriin.

Kokonainen käsityöprosessi dokumentoidaan hyödyntäen monipuolisesti olemassa olevaa tieto- ja viestintäteknologiaa.

 

Arviointi

  • numeroarviointi
  • jatkuva näyttö – päivittäisen työskentelyn aktiivisuus ja laatu
  • itsearviointi ja arviointikeskustelut
  • työskentelyprosessien eteneminen aina ideoinnista valmiiseen tuotokseen opetussuunnitelman tavoitteiden ja arviointikriteerien mukaisesti
  • harrastuneisuuden osoittaminen

 

Laajuus

  • oppiaineen laajuus on 3 vvt.