Kirjoittamisen tukeminen

Miten kirjoittamaan opitaan?

Kirjoittamisen edellytykset

Lapselle ääneen lukeminen herättää lapsen kiinnostusta ja tutustuttaa kirjoitettuun tekstiin. Aikuinen voi myös jo ennen kouluikää leikin avulla kiinnittää lapsen mielenkiintoa ympäröiviin kirjaimiin ja sanoihin, esim. auton rekisterikilpeen, oman nimen kirjaimiin, jääkaappimagneetteihin jne.

Kirjoittamisen oppimista helpottaa hyvä silmä-käsi koordinaatio, kynänkäyttötaito ja oikea kynäasento. Myös muistia ja hahmotuskykyä tarvitaan, jotta kirjoittamisesta tulee sujuvaa. Tärkein asia on lapsen oma into ja halu oppia kirjoittamista.

Kirjoittaminen

Kirjoittamisen oppiminen tapahtuu yleensä melkolailla yhtä aikaa lukemaan oppimisen kanssa. Nämä taidot myös tukevat toistensa kehittymistä.

Kirjainten oikea kirjoitussuunta on kirjoittamisen sujuvuuden ja selkeän käsialan kannalta tärkeä asia. Eskarissa ja koulussa harjoitellaan toiston avulla kirjoitussuuntaa, jotta taito automatisoituisi.

Tyypillisesti alussa kirjaimet kääntyvät väärinpäin, kirjaimia puuttuu ja sanat kirjoitetaan yhteen. Näiden virheiden tulisi kadota lapsen kirjoitustaidon kehittyessä.

Sanojen kirjoittamisen kautta edetään kohti lauseiden kirjoittamista. Lauseessa harjoitellaan jättämään sanavälit, kirjoittamaan lause ja nimet isolla alkukirjaimella ja päättämään lause pisteeseen, huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin. Lauseen kirjoittaminen ja oikeat päättömerkit opitaan useimmiten kakkosluokan aikana.

Kolmannesta luokasta eteenpäin kirjoitustaidon tulisi toimia opiskelun välineenä. Vaikka 1.-2.luokilla harjoitellaan mallinmukaisia tekstauskirjaimia, saa käsiala myöhemmin muuttua persoonallisemmaksi. Kuitenkin käsialan tulisi aina pysyä selkeänä ja helposti luettavana.




LINKIT:

Kirjallisen kielen merkityksestä ja kirjoittamaan oppimisesta lisätietoa (paina tästä).


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä