Ohessa lehtori Päivi Ojalan referaatti Anu Arvosen (S2-opettaja, erityisopettaja) järjestemästä koulutuksesta. Lihavoinnit koordinaattori Mäkisen tekemiä.

Rajasin nämä asiat lähinnä sen mukaan, miten voi erottaa, onko kyse oppimisvaikeudesta vai kielen osaamattomuudesta. Se oli vain pieni osa koko koulutusta. Erityisopettajille järjestettiin oma kohdennettu koulutuksensa otsikolla "Mitä erityisopettajan olisi hyvä tietää S2-oppijan oppimisvaikeuksista". Siinä koulutuksessa kuulemma olisi ollut enemmän diagnosoinnista yms. spesiaalimmasta. Tämä koulutus, jossa itse olin, oli tarkoitettu erityisvaikeuksista tietämättömille S2-opettajille lähinnä siitä näkökulmasta, miten erityisvaikeudet otetaan huomioon kielen opetuksessa, kun joku muu on vaikeuden jo todennut. 

Jos oppilas on ollut vasta vähän aikaa maassa, opetuksessa, länsimaisessa kulttuurissa, hänen ongelmansa eivät ole oppimisvaikeutta vaan harjaantumattomuutta. Vaikeudet voivat näyttäytyä oppimisvaikeuksien kaltaisina "oireina". Nämä pitää osata erottaa toisistaan.

Kielen opiskelun alkuvaiheessa ja kielellisissä erityisvaikeuksissa on paljon samoja piirteitä.

Oppimisvaikeudesta ei ole kyse silloin, jos oppilas ei ole saanut riittävästi opetusta tai ei osaa opetuskieltä riittävästi. Siinä vaiheessa ei kannata ryhtyä arvioimaan, onko kyse suomen kielen puutteesta vai kielellisestä erityisvaikeudesta vaan pitää ainoastaan opettaa. Älä diagnosoi, vaan auta näkyvää ongelmaa. Jos oppilas esim. ei lue, niin ei lue, opeta silloin lukemista.

Oppimisvaikeudesta on kyse, jos taidot kehittyvät erityisen hitaasti tai jos oppiminen ei edisty riittävästi opetuksesta ja kohdennetusta tuesta huolimatta.

Kielelliset erityisvaikeudet näkyvät aina ensisijaisesti omassa äidinkielessä. Jotta voidaan puhua kielellisestä erityisvaikeudesta S2-oppijalla, vaikeuden tulee näkyä myös oppijan äidinkielessä. Vaikeutta voi olla puheen ääntämisessä, sujuvuudessa, käsitteiden löytämisessä ja asioiden nimeämisessä, kuulonvaraisessa erottelussa, kielellisen muistin tehtävissä, taivutusmuotojen, kieliopillisesti vaativien rakenteiden ja vaikeiden käsitteiden käyttämisessä. Nämä siis tarkkailuun, jos epäilet erityisvaikeutta. Yhteistyö oman äidinkielen opettajan kanssa tärkeää.

Lukivaikeus näkyy erityisesti teknisen lukutaidon puutteena, ei niinkään ymmärtämisessä. S2-oppijan kielelliset vaikeudet ovat vaikeutta lukemisen teknisissä taidoissa. Riittävä tekninen lukutaito on yhtä tärkeä edellytys ymmärtävälle lukemiselle sekä S1- että S2-oppilailla.

Kielen sujuvuuden arviointi on apuna arvioitaessa onko oppilas S2-oppija vai onko hänellä joku kielellinen erityisvaikeus. Jos on erityisvaikeus, oppilaan on vaikea keksiä esim. tiettyyn luokkaan kuuluvia sanoja. Esim. luettele niin monta ruoka-ainetta ja ruokaa kuin muistat. Aikaa annetaan minuutti. (Yli 25 sanaa on erinomainen tulos, 20 - 25 sanaa hyvä tulos, 15 - 20 sanaa mininimi, 15 tai vähemmän sanoja kertoo vaikeasta kielellisestä sujuvuudesta.) Tämä pitäisi tehdä sekä omalla äidinkielellä että suomen kielellä. Kirjoitustaitoiset kirjoittavat, kirjoitustaidottomat luettelevat ääneen.

Kielelliset vaikeudet ilmenevät S2-oppilailla lukemisen hitautena, epätarkkuutena ja kirjoittamisen ongelmina. Ne näkyvät myös omalla äidinkielellä, aina.

Jos S2-oppilas on oppinut lukemaan suomeksi, suomen kielen lukemista mitataan ihan samalla tavalla kuin S1-oppilaiden lukemista. Silloin ei tarvitse miettiä äidinkielen merkitystä, vaan voi tehdä lukidiagnoosin suomen kielen kautta.

Jos 1. - 2.-luokan S2-oppilaalla ei ole teknisessä lukutaidossa sama taso kuin S1-oppilaalla, kyse on todennäköisesti lukivaikeudesta. Jos vaikeus on muissa taidoissa, esim. ymmärtämisessä, ovat S2-oppilaita ilman erityisvaikeutta.