Englanninkielinen lastenkirja Jali ja suklaatehdas

Kirja-arkun sisältö

Tässä kirja-arkussa tutustutaan Roald Dahlin tunnettuun, mukaansatempaavaan lastenkirjaan Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory). Tämä on monipuolinen kokonaisuus, jossa oppilaat pääsevät lukemaan teosta yhdessä luokan kanssa, keskustelemaan sen sisällöstä sekä käyttämään mielikuvitustaan ja luovuuttaan harjoituksissa. Tehtäväkokonaisuuksia on yhteensä seitsemän ja jokaisen kesto on n. 75-90 min.

Jokaisessa tuntikokonaisuudessa perehdytään aluksi ääntämiseen, sen jälkeen luetaan yhdessä kirjaa eteenpäin, syvennytään kirjan henkilöihin ja tehdään erilaisia harjoituksia. Oppilaat pääsevät mm. harjoittelemaan eri äänteiden ja sanojen ääntämistä, vertailemaan britti- ja amerikanenglannin eroja, tutustumaan suklaan valmistamiseen, piirtämään sekä harjoittelemaan draamaa lukuisissa erilaisissa tehtävissä. Sen lisäksi oppilaat kirjoittavat ja esittävät omat uutisensa, tutustuvat kirjan käsikirjoitukseen ja näyttelevät itse pätkän teoksesta. Oppilaat myös kuvaavat iPadeilla näytelmäänsä. Lopuksi oppilaat valmistelevat oman suklaakäärönsä ja katsovat elokuvan. Mahdollisuuksien mukaan oppilaat voivat myös leipoa.

Kirja-arkku koostuu kahdesta osasta:
  1. Tuntisuunnitelmista ja tehtävistä, joiden avulla tutustutaan kirjan mielenkiintoisiin hahmoihin ja jännittäviin tapahtumiin.
  2. Oppilaiden tuotoksista.
Tarkemmat ohjeet löytyvät sivumman vasemmasta reunasta. Lähde mukaan Jalin ihmeelliseen seikkailuun!

Huom! Samat tehtävät voi tehdä myös jollakin muulla kielellä, sillä teos on kännetty lukuisilla eri kielellä.