Nykyään suurten kaupunkien perusrakenne on kaikkialla maailmassa hyvin samantyyppinen. Kuitenkin jokaisella kaupungilla on omat erityispiirteensä, joiden takana voi olla esimerkiksi historiallisia ja luonnonmaantieteellisiä tekijöitä. Kaupungeissa eri toiminnot, kuten asuminen ja teollisuus ovat keskittyneet omille alueilleen.

Kaupungin ytimenä toimii korkeiden kerrostalojen liikekeskusta, johon johtavat hyvät liikenneyhteydet ympäröiviltä alueilta. Liikekeskuksen saavutettavuus on siis hyvä ja sinne ovat hakeutuneet sellaiset palvelut, joille suuret asiakasvirrat ovat tärkeitä. Tällaisia liikkeitä ovat esimerkiksi ravintolat, pankit, hotellit, virastot ja tavaratalot. Ne ovat valmiita maksamaan kovia vuokria hyvästä sijainnistaan. Liikekeskustassa on vähän asuntoja, koska asuminen ei pysty kilpailemaan maan korkean hinnan vuoksi kilpailukykyisemmän liiketoiminnan kanssa.

Keskustan suuret kauppakeskukset vetävät ihmisiä kauempaakin ostoksille pieniin puoteihin ja erikoisliikkeisiin. Monissa kaupungeissa on keskustojen viihtyisyyttä pyritty parantamaan rajoittamalla autoilua ja rakentamalla kävelykatuja.

Maan hinta laskee siirryttäessä kauemmas keskustasta, joten rakennukset madaltuvat ja tonttien koot kasvavat kaupungin reuna-alueilla. Keskustan korkeat kerrostalot vaihtuvat viihtyisämpiin omakotitaloalueisiin, joissa asutaan väljemmin kuin keskustassa. Hyvien liikenneyhteyksien varrelle rakennetaan suuria ostoskeskuksia, joihin tullaan hyvinkin kaukaa omalla autolla. Isoissa automarketeissa käy paljon asiakkaita, koska tuotteiden hinnat ovat alhaisempia ja tuotevalikoima suurempi kuin lähikaupoissa. Näin lähikaupat kuolevat asiakaskadon vuoksi. Tällaiset suuret marketit lisäävät yksityisautoilua ja osaltaan vaikuttavat siis ympäristön saastumiseen.

Turkulainen lähiö lähellä kaupungin keskustaa.

Suomessa alettiin rakentaa 1960-luvulla asuntoja kasvavalle kaupunkiväestölle hieman kauemmas keskustasta. Näihin lähiöihin rakennettiin korkeita kerrostaloja, kouluja, kauppoja ja muita peruspalveluita. Lähiöiden ja esikaupunkien leviämistä edesauttoi elementtirakentaminen, jonka avulla pystytettiin nopeasti korkeita taloja. Lisäksi autojen määrän nopea kasvu ja teiden rakentaminen helpottivat liikkumista lähiöistä työpaikoille ja keskustaan. Nykyään kaupungit kasvavat yhä kauemmas syntysijoiltaan muodostaen naapurikuntien kanssa yhtenäisiä kaupunkialueita, joiden sisällä yhteisen tehokkaan joukkoliikenteen järjestäminen on järkevää.

Usein varsinkin suurkaupungeissa samaa etnistä tai uskonnollista ryhmää edustavat ihmiset hakeutuvat asumaan samoille alueille. Tätä kutsutaan alueelliseksi eriytymiseksi eli segregaatioksi. Näin ovat syntyneet esimerkiksi New Yorkin kiinalaiskorttelit tai Rio de Janeiron favelat, joissa köyhä väestönosa asuu omana ryhmänään kauempana keskustasta. Suomessa pyritään välttämään tämän suuntaista kehitystä aluesuunnittelun keinoin. Eritasoisella kaavoituksella pyritään ohjaamaan rakentamista niin, että samoille asuinalueille rakennetaan sekä halvempia että kalliimpia omistusasuntoja ja vuokra-asuntoja.

Useissa vanhoissa teollisuuskaupungeissa teollisuus sijoittui alun perin kaupungin keskustaan vesistöjen varsille. Joet ja järvet toimivat kuljetusreitteinä ja koskista saatiin energiaa teollisuuden tarpeisiin. Sittemmin teollisuus on siirtynyt kauemmas ahtaista ja ruuhkaisista keskustoista kaupungin laitamille, jossa on tilaa laajeta ja liikenneyhteydet ovat toimivat. Lisäksi tonttimaan hinta kauempana keskustasta on alhaisempi. Tämän muuton seurauksena on monen kaupungin keskustoihin jäänyt tyhjiä teollisuusrakennuksia, joista osa on purettu ja tilalle rakennettu uusia kerrostaloja sekä liikehuoneistoja. Nykyään monessa kaupungissa keskustoja pyritään elävöittämään ja saamaan ihmiset palaamaan keskustaan asumaan. Osa vanhoista tehdasrakennuksista on säästetty ja kunnostettu asumis- ja toimistokäyttöön.

Viheralueilla on suuri merkitys kaupunkilaisten viihtyvyyteen ja kaupunkikuvaan. Hoidetuissa puistoissa voi levähtää kauniina kesäpäivänä, ulkoiluttaa koiraa, lukea penkillä kirjaa tai jutella ystävän kanssa. Suurkaupunkien puistoissa näkee usein myös lenkkeilijöitä, jalkapallotaitureita, frisbeen heittäjiä ja monia muita harrastajia. Leikkipuistot ovat hyvin suosittuja lapsiperheiden keskuudessa etenkin arki-iltoina ja viikonloppuisin. Uimapaikat ovat kuumina kesäpäivinä täynnä auringonpalvojia ja uimareita. Lisäksi viheralueet torjuvat tehokkaasti kaupunkien melusaastetta sekä vähentävät ilmansaasteita.

Puisto Tampereella.

Varsinkin suurkaupunkien liikenne voi olla välillä hyvin kaoottista ja ruuhkaista. Valtava määrä autoja matelee jonoissa työpaikkaliikenteen ollessa aamulla ja iltapäivällä vilkkaimmillaan. Välttääkseen ruuhkia osa asukkaista käyttää oman auton sijaan metroa, raitiovaunua tai linja-autoa. Joukkoliikenteestä on pyritty tekemään kaupungeissa yhä joustavampaa ottamalla käyttöön joukkoliikennekaistoja sekä busseille valo-ohjauksen ohittavia kaistoja. Lisäksi joukkoliikenteelle on annettu erilaisia liikennevaloetuuksia.

Kaupunkien liikennealueisiin kuuluvat katu- ja raideverkkojen lisäksi myös paikoitusalueet, rautatie- ja linja-auto-asemat, satamat sekä lentokentät. Liikenneyhteyksiä ovat tavallaan myös sähkön ja informaation siirto kaapeleita pitkin sekä energian ja veden siirto putkistoja pitkin. Kaupungin alla risteilee valtava putkien muodostama kuljetusjärjestelmä, jossa liikutellaan esimerkiksi sade- ja likavesiä sekä talouksiin tuotavaa puhdasta vettä.

​
Helsingin rakennetta. © Tanhu/Shutterstock.com