Maailmankarttaa tarkasteltaessa Suomi ei erotu esimerkiksi korkokuvaltaan muusta maailmasta.

Maailmankartalta erottuvat ensisilmäyksellä Alppien, Andien, Kalliovuorten ja Himalajan vuoristoalueet. Samoin selväpiirteisenä rajautuvat Afrikan aavikkoalueet ja Australian sisämaan laajat tasangot.

Suurin osa Suomesta on korkokuvaltaan tasaista alankoa tai matalaa ylänköä. Alangolla tarkoitetaan 0-200 metriä merenpinnan yläpuolella olevaa aluetta ja ylängöllä yli 200 metriä merenpinnan yläpuolella olevaa aluetta.

Euroopan tasolla tarkasteltaessa pinta-alaltaan suuressa valtiossamme luonnonolot ja maisemat vaihtelevat kuitenkin selkeästi eri puolilla maatamme. Suomi jaetaan kuuteen maisema-alueeseen, jotka eroavat toisistaan pinnanmuodoiltaan, kallio- ja maaperältään, ilmastoltaan ja vesistöiltään.

Lisäksi näillä alueilla on eroja kasvillisuudessa ja eläimistössä. Alueiden rajat vaihettuvat toisiksi vähitellen.

Kaikissa maisema-alueissa on luonnonmaisemia ja kulttuurimaisemia. Luonnonmaisemia on eniten Pohjois-Suomessa ja Itä-Suomessa. Kun ihminen on asuttanut alueen tai ottanut luonnonvaroja käyttöönsä, luonnonmaisema on muuttunut kulttuurimaisemaksi.

Alueita asuttaessaan ihminen on raivannut metsiä pelloiksi, rakentanut teitä ja kyliä. Kulttuurimaisemassa on aina näkyvissä ihmisen käden jälki.

Kulttuurimaisemia ovat erilaiset maatalous-, metsätalous-, teollisuus-, liikenne- ja kaupunkimaisemat. Suuressa osassa maisemia on sekä luonnon- että kulttuurimaiseman piirteitä.