Suomen ollessa Ruotsin vallan alla suoritettiin koko valtakunnassa vuonna 1749 ensimmäinen väestönlaskenta, jonka mukaan Suomessa oli tuolloin 410 400 asukasta. 

Kun elinolosuhteet paranivat, kuolleisuus laski syntyvyyden pysyessä yhä korkealla. Lapsia siis tehtiin edelleen paljon, mutta nyt yhä useampi lapsista selvisi aikuisikään, koska ravintoa oli paremmin saatavilla ja hygienia sekä terveydenhuolto paranivat. Tämä johti siihen, että Suomen väkiluku alkoi kasvaa merkittävästi.

Syntyvyys oli laskenut 1930-luvulle tullessa ja lasten keskimäärä perheessä oli hieman yli kaksi lasta. Sotavuosien aikana lapsia syntyi vähän, mutta heti sotien jälkeisinä vuosina tehtiin paljon lapsia. Näitä heti sodan jälkeen syntyneitä ikäluokkia kutsutaan suuriksi ikäluokiksi. 

Koska syntyvyys ja kuolleisuus ovat nykyään lähes samalla alhaisella tasolla, Suomen väkiluku ei juuri kasva. Elintason noustessa opiskeluajat pitenevät ja siirtyminen työelämään tapahtuu myöhemmin kuin ennen. Samalla lapsientekoa lykätään eteenpäin. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut. Koska äidiksi tullaan yhä vanhempina, lapsia ei keritä tekemään kovin montaa. 

Jos maahanmuuttoa Suomeen ei lisätä, tuloksena on todennäköisesti väkiluvun väheneminen muutaman vuosikymmenen kuluttua.  Suomen väestön vanhentuessa ja työikäisten määrän vähentyessä maamme voi joutua tilanteeseen, jossa palveluiden tuottaminen vanhenevalle väestölle vaarantuu.

Suomen väestö (mm. ikäpyramidi) Wikipediassa