Karttojen teossa voidaan karkeasti erottaa kolme vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa tehdään niin sanottu runkomittaus. Maastosta valitaan riittävä määrä kiintopisteitä, jotka merkitään näkyviksi. Näiden pisteiden tarkka sijainti koordinaatistossa määritetään satelliittipaikantimien avulla. Kun pisteet on mitattu, suoritetaan alueen ilmakuvaus.

Vakiokorkeudella lentävästä lentokoneesta otetaan suuri määrä toistensa kanssa limittäin olevia kuvia. Kuvat voivat olla mustavalkoisia tai värillisiä, ns. väärävärikuvia, joista eri kasvillisuustyypit erottuvat. Väärävärikuvissa hyödynnettävää infrapunasäteilyä heijastuu lämpimistä kohteista enemmän kuin kylmistä. Sen ansiosta esimerkiksi kuivat kangasmetsät näkyvät vaaleampina kuin kosteat suot. Ks. ilmakuvia.



Viimeisessä vaiheessa ilmakuvista saatu tieto tulkitaan kartaksi. Ilmakuvatkaan eivät ole täysin virheettömiä kuvia maastosta, sillä perspektiivin mukaisesti jokaisen kuvan kohteet pienenevät reunoja kohti. Kun osittain päällekkäisiä, vierekkäisiä ilmakuvia tutkitaan erityisen stereokartoituskojeen avulla, ja otetaan huomioon jo aiemmin mitatut runkomittauspisteet, saadaan kuvien vääristymät korjattua. Ilmakuvista saatavaa tietoa täydennetään vielä maastokartoitustöillä, joiden avulla epäselvät kohdat tarkennetaan ja täsmennetään esimerkiksi kasvillisuustiedot. Kun kartta on valmis, se tallennetaan digitaalisena tietokantaan.