Suomen kielen ja kirjallisuuden sisällöt vuosiluokalla 8

S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen
  • vahvistetaan edelleen taitoa toimia erilaisissa, myös koulun ulkopuolisissa, vuorovaikutustilanteissa
  • syvennetään taitoa ymmärtää omasta ja muiden sekä eri kulttuurista tulevien viestinnästä syntyviä vaikutelmia ja merkityksiä
  • harjoitellaan kuuntelemisen ja puhumisen taitoja erityisesti väittely- ja neuvottelutilanteissa
  • tutustutaan teatteriin taidemuotona ja teatteri-ilmaisun keinoihin draaman menetelmien avulla
  • perehdytään viestintätilanteille tyypillisiin kielen keinoihin ja omaksutaan niitä osaksi omaa ilmaisua
  • pidetään vuorovaikutteisia ja havainnollistettuja valmisteltuja puhe-esityksiä
  • syvennetään oppilaiden kykyä käyttää puheen ja kokonaisilmaisun keinoja itseilmaisussa
  • arvioidaan omia vuorovaikutustaitoja ja viestintätapoja sekä nimetään niiden kehittämiskohteita
S2 Tekstien tulkitseminen
  • perehdytään erilaisiin pohtiviin ja kantaa ottaviin teksteihin sekä niiden vaikutuskeinoihin ja kielellisiin piirteisiin tarkoituksenmukaisia käsitteitä käyttäen
  • opetellaan käyttämään ja tulkitsemaan erityyppisiä, monimuotoisia ja myös itselle uudenlaisia tekstejä (myös kuvaa, ääntä ja kirjoitusta yhdistäviä tekstejä)
  • pohditaan tekstien tarkoitusperiä ja kohderyhmiä sekä esitetään kriittisen lukijan kysymyksiä
  • laajennetaan lukuharrastusta nuortenkirjallisuudesta yleiseen kauno- ja tietokirjallisuuteen; luetaan useita kirjoja
  • monipuolistetaan luku-, kuuntelu- ja katselukokemuksia
  • eläydytään luettuun, kuunneltuun ja katseltuun, reflektoidaan omaa elämää niiden avulla ja jaetaan kokemuksia
  • harjoitellaan kirjallisuuden analyysi- ja tulkintataitoja lisäämällä käsitteiden käyttöä tekstien tarkastelussa ja vertailussa
  • tunnistetaan ja tulkitaan kielen kuvallisuutta sekä symboliikkaa ja syvennetään fiktion kielen ja kerronnan keinojen tuntemusta
  • seurataan lukutaidon kehittymistä
S3 Tekstien tuottaminen
  • tuotetaan fiktiivisiä ja ei-fiktiivisiä tekstejä eri muodoissaan: kielellisinä, visuaalisina, audiovisuaalisina ja verkkoteksteinä
  • harjoitellaan tekstien tuottamista vaiheittain
  • annetaan ja vastaanotetaan palautetta tekstin tuottamisen eri vaiheissa
  • opiskellaan erityisesti pohtiville ja kantaa ottaville teksteille tyypillisiä tekstuaalisia, visuaalisia ja kielellisiä piirteitä ja hyödynnetään tätä tietoa tuotettaessa omia tekstejä
  • opettellaan arvioimaan itseä tekstien tuottajana
  • harjoitellaan tekstien kohdentamista ja kielen ja muiden ilmaisutapojen mukauttamista eri kohderyhmille ja eri tarkoituksiin sopiviksi
  • syvennetään ymmärrystä kirjoitetun yleiskielen piirteistä: hahmotetaan kappaleiden, virkkeiden ja lauseiden rakenteita (erilaiset kappalerakenteet, pää- ja sivulauseet, lauseenvastikkeet, lauseenjäsenet, lauseke) ja opitaan käyttämään asioiden välisten suhteiden ilmaisukeinoja sekä ilmaisemaan viittaussuhteita
  • kerrataan erilaisia ajan ja suhtautumisen ilmaisutapoja, harjoitellaan niiden käyttöä omissa teksteissä ja vertaillaan niitä oppilaille tuttuihin kieliin

S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen

  • laajennetaan tietämystä elokuvasta, teatterista, puhekulttuurista ja mediakulttuurin eri muodoista
  • innostetaan oppilasta aktiiviseksi kulttuuritarjonnan käyttäjäksi ja tekijäksi
  • perehdytään syvemmin kirjallisuuden päälajeihin, joihinkin alalajeihin sekä keskeisiin tyylivirtauksiin
  • luetaan monipuolisesti (maailmankirjallisuuden) klassikoita ja nykykirjallisuutta

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä