Hyvinvointi ja turvallinen arki toimintakulttuuria ohjaavana periaatteena

Hyvinvoinnin ja turvallisen arjen toimintakulttuurin kehittämistä ohjaa moniammatillinen asiantuntijaryhmä.

Jyväskylässä on opettajien muodostama hyvinvointiverkosto, mikä toimii yhteistyössä mm. Jyväskylän yliopiston OKL:n kanssa. Hyvinvointiverkosto on kehittänyt hyvinvointioppimisen vuosikellon LINKKI (itsestä huolehtiminen ja arjen taidot), jota hyödynnetään koulun vuosisuunnittelussa. Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä, oppilaskunta ja huoltajat osallistetaan vuosikellon sisältöihin sopivissa kohdissa ja vanhempainiltoja kehitetään osallistaviksi, dialogisiksi kohtaamisiksi.

Koulun toimintakulttuurin arviointimenetelmiä ja hyvinvointiprofiilia kehitetään. Itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen opetuksessa käytetään lapsilähtöisiä ja osallistavia opetusmenetelmiä. Hyvinvointikyselyt ja -keskustelut toteutetaan osana arviointikeskustelua sovituilla vuosiluokilla.