Oppilaanohjaus

Oppilaanohjaus

Oppiaineen tehtävä

Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävä, perusopetuksen jälkeisiin opintoihin ulottuva jatkumo. Oppilaanohjauksella edistetään oppilaiden koulutyön onnistumista, opintojen sujumista sekä koulutuksen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta.

Oppilaanohjauksen tehtävänä on edistää oppilaiden kasvua ja kehitystä siten, että oppilaat pystyvät kehittämään opiskeluvalmiuksiaan ja vuorovaikutustaitojaan sekä oppimaan elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Oppilaanohjaus tukee oppilaita tekemään omiin valmiuksiinsa, arvoihinsa ja lähtökohtiinsa sekä kiinnostukseensa perustuvia arkielämää, opiskelua, jatko-opintoja sekä tulevaisuutta koskevia päätöksiä ja valintoja. Ohjauksen avulla oppilaat oppivat tiedostamaan mahdollisuutensa vaikuttaa oman elämänsä suunnitteluun ja päätöksentekoon. Oppilaita kannustetaan pohtimaan ja kyseenalaistamaan koulutukseen ja ammatteihin liittyviä ennakkokäsityksiään ja tekemään valintansa ilman sukupuoleen sidottuja roolimalleja. Oppilaanohjausta toteutetaan yhteistyössä huoltajien kanssa.

Oppilaanohjauksen tehtävänä on kehittää oppilaiden valmiuksia selviytyä muuttuvissa elämäntilanteissa, opintojen nivelvaiheissa sekä työuran siirtymissä. Oppilaat oppivat käyttämään ja hyödyntämään erilaisia tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita. Ohjauksella vahvistetaan oppilaiden toimijuutta ja oma-aloitteisuutta koulutus- ja uravalintojaan koskevassa päätöksenteossa. Oppilaanohjaus tarjoaa oppilaille tietoa ja tutustumismahdollisuuksia peruskoulun jälkeisiin koulutus- ja opiskeluvaihtoehtoihin yhteistyössä vastaanottavan oppilaitoksen sekä huoltajien kanssa. Ohjauksen tehtävänä on edistää opintojen loppuun saattamista sekä yhteishaun yhteydessä tehtävän jatkosuunnittelun avulla tukea siirtymistä perusopetuksen jälkeisiin opintoihin.

Vuosiluokilla 1–2 oppilaanohjaus toteutuu kiinteänä osana muuta opetusta ja koulun toimintaa. Oppilaanohjauksesta vastaa luokanopettaja yhdessä muiden opettajien kanssa. Ohjauksella edistetään oppilaiden opiskeluvalmiuksien ja -taitojen kehittymistä sekä tuetaan vähitellen kasvavaa vastuunottoa koulutyöstä sekä omista tehtävistä ja tavaroista. Oppilaiden tulee saada ohjausta tavoitteiden asettamisessa sekä kannustavaa ja ohjaavaa palautetta tavoitteiden saavuttamisesta siten, että oppimaan oppimisen taidot vahvistuvat. Oppilaanohjauksen tavoitteiden kannalta on tärkeä valita työtapoja ja palautteen antamisen tapoja, jotka mahdollistavat oppilaiden myönteisen käsityksen muodostumisen itsestään oppijoina ja ryhmän jäseninä. Oppilaita ohjataan vuorovaikutustaitojen harjoittelemiseen ja ryhmässä toimimiseen. Heitä kannustetaan myös osallisuuteen omassa lähiympäristössään.

Perusopetuksen alkuvaiheessa luodaan pohja kodin ja koulun yhteistyölle oppilaan ohjauksessa. Oppilaanohjauksella tuetaan oppilaita ja huoltajia tekemään ensimmäisiä koulutukseen liittyviä valintoja ja näkemään valintojen merkityksen tulevien opintojen kannalta. Ammatteihin ja työelämään tutustuminen aloitetaan luokan tai koulun sisäisistä tehtävistä sekä oppilaan lähipiirin ammateista.

Vuosiluokilla 3–6 oppilaanohjaus toteutuu pääasiassa eri oppiaineiden opetuksen ja koulun muun toiminnan yhteydessä. Oppilaanohjaukseen voidaan myös varata oppitunteja opetussuunnitelmassa päätettävällä tavalla. Oppilaanohjauksesta vastaa luokanopettaja yhdessä muiden opettajien kanssa. Oppimisympäristönä oman kouluyhteisön ja lähiympäristön lisäksi voivat toimia lähiseudun yritykset ja muut yhteistyötahot.

Oppilaanohjauksella tuetaan oppilaita opiskelustrategioidensa tunnistamisessa ja kehittämisessä, vahvistetaan kykyä asettaa itselle tavoitteita ja arvioida tavoitteiden saavuttamista sekä edistetään oppimaan oppimisen taitojen kehittymistä. Ohjaus auttaa oppilaita omaksumaan erilaisia opiskelussa tarvittavia oppimisen, työskentelyn, tiedon omaksumisen sekä tiedonhallinnan taitoja ja menetelmiä, tunnistamaan oppiaineiden ominaispiirteitä sekä valitsemaan kuhunkin oppiaineeseen soveltuvia opiskelumenetelmiä. Ohjauksella tuetaan sosiaalisten taitojen ja ryhmässä toimimisen taitojen kehittymistä.

Oppilaanohjauksen tuella oppilaat kehittävät elämässä tarvittavia taitoja ja vahvistavat myönteistä käsitystä itsestään oppijana. Oppilaita ohjataan tunnistamaan ja arvostamaan sekä omia että toisten vahvuuksia, kykyjä ja taitoja. Heitä tuetaan ottamaan vastuuta elämästään, opiskelustaan, valinnoistaan sekä toiminnastaan ryhmän ja lähiyhteisönsä aktiivisena jäsenenä ja toimijana. Oppilaille tarjotaan mahdollisuuksia osallisuuteen ja vaikuttamiseen omassa kouluyhteisössä ja lähiympäristössä, jolloin heidän käsityksensä yhteiskunnallisista vaikutusmahdollisuuksista alkaa muotoutua.

Oppilaanohjauksen kautta oppilaat tutustuvat lähiseudun ammatteihin, työpaikkoihin ja elinkeinoelämään. Mahdollisten tutustumiskäyntien ja vierailujen yhtenä tehtävänä on esitellä oppilaille työelämää, yrittäjyyttä ja erilaisia ammatteja. Niillä myös edistetään oppilaiden ammatillisen kiinnostuksen heräämistä.

Oppilaanohjaus tukee oppilaita ja huoltajia opiskeluun liittyvässä tiedonsaannissa ja valinnoissa. Heille järjestetään mahdollisuuksia henkilökohtaiseen ohjauskeskusteluun oppilaan opiskelun ja valintojen tukemiseksi sekä erilaisissa oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvissä kysymyksissä.

Vuosiluokilla 7–9 oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaiden siirtymistä vuosiluokkien 7–9 oppimisympäristöön ja työskentelytapoihin. Vuosiluokkien 7–9 aikana jokaista oppilasta ohjataan edelleen kehittämään oppimaan oppimisen taitojaan ja opiskeluvalmiuksiaan. Oppilaita autetaan hahmottamaan valintojen vaikutusta opintoihin ja tulevaisuuteen. Oppilaanohjauksen tehtävänä yhdessä muiden oppiaineiden kanssa on selkeyttää opiskeltavien oppiaineiden merkitystä jatko-opintojen ja työelämätaitojen kannalta sekä laajentaa oppilaiden käsityksiä työelämästä, työtehtävistä, yrittäjyydestä ja tulevaisuuden osaamistarpeista. Päävastuu oppilaanohjauksen toteuttamisesta on opinto-ohjaajalla.

Oppilaanohjauksen tehtävänä on kehittää oppilaiden valmiuksia selviytyä muuttuvissa elämäntilanteissa, opintojen nivelvaiheissa sekä työuran siirtymissä. Oppilaat oppivat käyttämään ja hyödyntämään erilaisia tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita. Ohjauksella vahvistetaan oppilaiden toimijuutta ja oma-aloitteisuutta koulutus- ja uravalintojaan koskevassa päätöksenteossa. Oppilaanohjaus tarjoaa oppilaille tietoa ja tutustumismahdollisuuksia peruskoulun jälkeisiin koulutus- ja opiskeluvaihtoehtoihin yhteistyössä vastaanottavan oppilaitoksen sekä huoltajien kanssa. Ohjauksen tehtävänä on edistää opintojen loppuun saattamista sekä yhteishaun yhteydessä tehtävän jatkosuunnittelun avulla tukea siirtymistä perusopetuksen jälkeisiin opintoihin.

Oppilaanohjauksen opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9

Opetuksen tavoitteet

Tavoitteisiin liittyvät sisältö-alueet

Laaja-alainen osaaminen

Osallisuus ja aktiivinen toiminta

T1 auttaa oppilasta muodostamaan kokonaiskäsitys vuosiluokkien 7-9 toimintatavoista ja opiskeluympäristöstä, kehittää oppilaan valmiutta toimia kyseisessä ympäristössä ja erilaisissa ryhmissä sekä tukea oppilasta itsenäiseen toimintaan ja vastuun ottamiseen opiskelustaan ja tekemistään valinnoista

S1, S2

L3, L7

Oppimaan oppimisen taidot

T2 kannustaa ja ohjata oppilaita kehittämään opiskelutaitojaan sekä oppimaan oppimisen taitojaan

S1

L1

Elinikäinen oppiminen

T3 luoda edellytyksiä oppilaan halulle oppia, arvioida osaamistaan, tunnistaa ja hyödyntää taitojaan ja vahvuuksiaan, kehittää kykyään tunnistaa oppimiskohteitaan sekä antaa valmiuksia muuttaa tarvittaessa suunnitelmiaan ja toimintamallejaan

S1, S2

L1

Itsetuntemus

T4 ohjata oppilasta tunnistamaan omiin valintoihinsa vaikuttavia tekijöitä sekä suhteuttamaan omaa toimintaansa kykyjensä, edellytystensä ja kiinnostuksensa mukaisesti

S2

L3

Tavoitteiden asettaminen

T5 ohjata oppilaita asettamaan sekä pitkän että lyhyen aikavälin tavoitteita, tekemään niitä koskevia suunnitelmia sekä arvioimaan niiden toteutumista

S2, S5

L1, L3

Työelämään suuntautuva oppiminen

T6 auttaa oppilasta ymmärtämään työn merkitys oman elämänsä ja yhteiskunnan kannalta sekä edistää oppilaan taitoa tunnistaa opiskeltavien oppiaineiden merkitys tulevien opintojen sekä työelämässä ja työllistymisessä tarvittavan osaamisen kannalta

S2, S3, S5

L6, L7

T7 ohjata oppilasta kehittämään taitoaan arvioida eri työtehtävissä tarvittavaa osaamista, vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä itselleen sopivia ammattialoja ja vahvistamaan valmiuksia hakea tietoa vaadittavan osaamisen hankkimisesta perusopetuksen jälkeen

S2, S3, S4, S5

L4, L5, L6

Koulutus- ja työelämätiedon hyödyntäminen omassa urasuunnittelussa

T8 antaa oppilaalle ja huoltajalle tietoa Suomen koulutusjärjestelmän pääpiirteistä ja sen mahdollisuuksista, tukea oppilaan taitoa etsiä koulutus- ja työelämätietoa sekä Suomesta että ulkomailta

S4, S5

L4, L5

T9 ohjata oppilasta käyttämään monikanavaisia tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja sekä arvioimaan eri tietolähteiden kautta saadun tiedon luotettavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta urasuunnittelun näkökulmasta

S2, S3, S5

L4, L5, L6

Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys

T10 tukea oppilaan taitoja tunnistaa kulttuuritaustansa sekä kykyä toimia kulttuurienvälisissä kohtaamisissa ja yhteistyötilanteissa, opastaa oppilasta hankkimaan ja omaksumaan tietoa opiskelu- ja työskentelymahdollisuuksista monikansallisissa työympäristöissä sekä ulkomailla

S4, S5

L2

Oppilaanohjauksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 7-9

Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat tavoitteiden saavuttamista. Sisältöalueista muodostetaan kokonaisuuksia eri vuosiluokille.

S1 Oppiminen ja opiskelu: Keskeisinä sisältöalueina oppilaanohjauksessa ovat kouluyhteisössä toimimisen sekä opiskelutaitojen ja oppimaan oppimisen taitojen harjoittelu yhteistyössä muiden oppiaineiden kanssa elinikäisen oppimisen ja yhteisöllisyyden näkökulmista. Oppilaat harjoittelevat asettamaan itselleen opiskeluun liittyviä tavoitteita opintojen eri vaiheissa, arvioimaan itsenäisen toiminnan kehittymistä ja tavoitteiden toteutumista sekä ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan, opintoihin liittyvien valintojen tekemisestä sekä opintojensa etenemisestä.

S2 Itsetuntemus ja elinikäinen urasuunnittelu: Oppilaanohjauksessa käsitellään sisältöalueita, joiden avulla oppilaat laajentavat itsetuntemustaan ja itsearviointitaitojaan, tulevaisuuden suunnittelu- ja päätöksentekotaitojaan sekä kehittävät taitojaan ratkaista ongelmia tilanteessa, jossa valmista ratkaisua ei ole annettu. Harjoitettavat taidot koskevat mm. urasuunnittelu- ja urahallintataitoja, motivaatiota sekä yleisiä elämässä tarvittavia taitoja. Analysointivalmiuksia sekä omiin valintoihin vaikuttavien tekijöiden tunnistamista harjoitetaan. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi arvot ja asenteet, oppilaan taidot sekä sosiaaliset verkostot.

S3 Opiskelussa ja työelämässä tarvittavat taidot: Oppilaanohjauksessa tarjotaan oppilaille mahdollisuuksia harjaannuttaa taitojaan toimijana erilaisissa ympäristöissä. Huomiota kiinnitetään monipuolisten opiskelussa ja työelämässä tarvittavien taitojen sekä monikanavaisten vuorovaikutus- ja viestintätaitojen kehittymiseen. Viestintätaitoihin kuuluu myös eri tietolähteiden kautta saadun tiedon luotettavuuden arviointi urasuunnittelun kannalta.

S4 Työelämään tutustuminen: Eri elinkeinoihin, työelämään ja ammattialoihin tutustuminen sekä työn hakemisen harjoittelu lisäävät oppilaiden työelämätietoutta. Samalla oppilaat tutustuvat itseään kiinnostaviin aloihin, ammatteihin ja yrittäjyyteen. Työelämätaitoja harjoitellaan erityisesti työelämään tutustumisjaksoilla (TET), joista saatua kokemusta, tietoa ja palautetta hyödynnetään eri oppiaineiden opiskelussa sekä tulevaisuuden suunnitelmia tehtäessä. Huomiota kiinnitetään työelämän tasa-arvokysymyksiin.

S5 Jatko-opinnot ja niihin hakeutuminen: Oppilaiden jatko-opintojen ja tulevaisuuden suunnittelun taitojen kehittyminen on jatkumo, jota syvennetään oppilaanohjauksen sisällöissä koko perusopetuksen ajan. Oppilaanohjauksessa oppilaat tutustuvat Suomen koulutusjärjestelmän tarjoamiin erilaisiin jatko-opintomahdollisuuksiin ja oppivat etsimään tarkempaa tietoa jatko-opinnoista sekä niihin hakeutumisesta sekä hyödyntämään eri tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita.

Nakkilan kunnassa 7. luokalla oppilaanohjauksen keskeisenä sisältönä on tukea oppilaiden siirtymistä yläkoulun oppimisympäristöön ja työskentelytapoihin. Oppilasta myös ohjataan kehittämään oppimaan oppimisen taitojaan ja opiskeluvalmiuksiaan. Lisäksi oppilaita autetaan hahmottamaan valinnaisainevalintojen vaikutusta opintoihin ja tulevaisuuteen.

8.
luokalla oppilaanohjausta toteutetaan pääosin eri oppiaineiden yhteydessä. Tavoitteena on selkeyttää eri oppiaineiden merkitystä jatko-opintojen ja työelämätaitojen kannalta sekä luoda perustaa 9. luokalla tehtäville valinnoille.

9.
luokalla laajennetaan oppilaiden käsityksiä ja kokemuksia työelämästä, yrittäjyydestä ja tulevaisuuden osaamistarpeista. Oppilaanohjauksen tehtävänä on kehittää oppilaiden valmiuksia selviytyä muuttuvissa elämäntilanteissa, opintojen nivelvaiheissa ja työuran siirtymissä. Oppilaat oppivat käyttämään ja hyödyntämään tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita. Tavoitteena on vahvistaa oppilaiden toimijuutta ja oma-aloitteisuutta koulutus- ja uravalintoja koskevassa päätöksenteossa. Oppilaanohjaus tukee opintojen loppuun saattamista sekä siirtymistä perusopetuksen jälkeisiin opintoihin.

Oppilaanohjauksen oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 7-9

Oppilaanohjauksen työtapoja käytetään monipuolisesti oppilaiden yksilölliset ja ryhmäkohtaiset tarpeet ja valmiudet huomioiden. Ohjausmuotoina ovat yksilöllisiin kysymyksiin syventyvä henkilökohtainen ohjaus, pienryhmäohjaus ja luokkamuotoinen ohjaus. Ryhmiä muodostetaan joustavasti ohjauksen sisältö ja vertaistuen mahdollisuudet huomioiden. Henkilökohtaisessa ohjauksessa oppilaalla on mahdollisuus keskustella opintoihinsa, koulutus- ja ammatinvalintoihinsa sekä elämäntilanteeseensa liittyvistä kysymyksistä. Pienryhmäohjauksessa oppilas oppii ryhmässä käsittelemään kaikille yhteisiä tai kunkin ryhmään osallistuvan oppilaan henkilökohtaisia, muiden oppilaiden kanssa jaettavissa olevia ohjauksellisia kysymyksiä. Ohjauksen jatkumo turvataan tarjoamalla oppilaanohjausta kaikilla luokkatasoilla. Huoltajalle järjestetään tarvittaessa tilaisuuksia neuvotella oppilaan opiskeluun ja valintoihin liittyvistä kysymyksistä opettajan, opinto-ohjaajan oppilaan ja huoltajan yhteisissä tapaamisissa. Oppimisympäristöinä hyödynnetään koulun ja verkkoympäristöjen rinnalla lähiympäristöä ja työelämää.

Nakkilan kunnassa 7. ja 8. luokalla kullekin oppilaalle järjestetään työelämään tutustumisjakso (TET) koulun keittiöllä tai puhtaanapitopalveluissa. Tavoitteena on lisätä omakohtaisen kokemuksen kautta työn arvostusta ja työelämätuntemusta.

9.
luokan syksyllä oppilaat osallistuvat työelämään tutustumisjaksolle, joka kestää kaksi viikkoa. Jakson tavoitteena on luoda perustaa koulutus- ja ammatinvalinnalle tutustumalla oppilaan itse valitsemaan työympäristöön. Lisäksi työelämään tutustumisjakson yhteydessä harjoitellaan käytännössä työelämässä yleisesti tärkeitä taitoja, kuten työnhakua, työsopimuksen allekirjoittamista, käyttäytymistä työpaikalla sekä työtehtävistä raportointia. 9. luokalla oppilaalla on lisäksi mahdollisuus tutustua opiskeluun toisen asteen oppilaitoksissa. Oppilaanohjaajat tekevät yhteistyötä toisen asteen oppilaitosten kanssa, jonka tavoitteena on mahdollisimman sujuva siirtyminen eteenpäin opiskelun eri nivelvaiheissa.

Oppilaalla on mahdollisuus saada henkilökohtaista ohjausta koko yläkoulun ajan tarpeen mukaan. Henkilökohtaisessa ohjauksessa oppilaalla on mahdollista keskustella oppilaanohjaajan kanssa yläkouluopintoihin, jatko-opintoihin ja ammatinvalintaan liittyvistä asioista, sekä yleisesti elämänhallintaan liittyvistä asioista. Lisäksi 9. luokalla jokaiselle oppilaalle on varattu henkilökohtainen keskusteluaika oppilaanohjaajan kanssa.

Luokkamuotoinen ohjaus keskittyy pääosin 7. ja 9. luokalle. 8. luokalla oppilaanohjausta järjestetään muiden oppiaineiden yhteydessä. Pienryhmäohjausta ja vertaistukea hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan osana luokkamuotoista ohjausta.

7-luokka

Opetuksen tavoitteet

Keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla

Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet

Osallisuus ja aktiivinen toiminta

· Yläkoulu tutuksi ja kouluarjessa toimiminen (luokkayhteisö ja kouluyhteisö).

· Työelämään tutustuminen koulussa (keittiö ja puhtaanapito)

L3, L7

Oppimaan oppimisen taidot

· Oppimistyylit ja opiskelutekniikat.

L1, L4

Itsetuntemus

· Oman koulutyön merkitys ja vastuunkantaminen omasta oppimisesta.

· Omat vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet.

· Valinnaisaineet.

L3

Tavoitteiden asettaminen

· Henkilökohtaiset tavoitteet opiskeluissa.

· Oman työskentelyn arviointi ja arvioinnin merkitys.

L1, L3

Työelämään suuntautuva oppiminen

· Työelämään tutustuminen koulussa

L6, L7

8-luokka ja 9-luokka

Opetuksen tavoitteet

Keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla

Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet

Elinikäinen oppiminen

· Mahdolliset valintatilanteet / valinnaisaineet.

· Oman opintopolun rakentaminen ja elinikäinen kouluttautuminen.

L1

Itsetuntemus

· Vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet.

· Minäkuva, itsetunto ja persoonallisuus (rooli omassa koulu/luokkayhteisössä).

L2, L3

Työelämään suuntautuva oppiminen

· Työelämätietous.

· Työelämään tutustumisjakso itse valitussa työpaikassa. 9-luokan syksyllä 2 viikkoa).

· Työnhakutaidot.

· Yrittäjyys.

L4, L5, L6, L7

Koulutus- ja työelämätiedon hyödyntäminen omassa urasuunnittelussa

· Suomen koulutusjärjestelmä.

· Koulutustietous ja koulutusalat.

· Ammattitietous.

· Tiedonhankintataidot.

· Yhteishaku.

L4, L5, L6

Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys

· Opiskelu ulkomailla.

· Työnteko ulkomailla.

L2

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki oppilaanohjauksessa vuosiluokilla 7-9

Oppilaanohjauksessa huomioidaan jokaisen oppilaan yksilölliset lähtökohdat ja tarpeet. Ohjausta eriytetään ottamalla huomioon oppilaiden henkilökohtaiset tavoitteet, kokemukset, harrastukset, kiinnostuksen kohteet, osaamisalueet sekä elämäntilanteeseen vaikuttavat tekijät. Keskeistä on eri toimijoiden yhteistyö erityisesti opiskeluun kuuluvien siirtymä- ja nivelvaiheiden ohjauksessa. Moniammatillista ja –hallinnollista yhteistyötä tehdään erityisesti tukea tarvitsevien oppilaiden ja koulutuksen ulkopuolelle jäämässä olevien nuorten opintojen jatkumisen turvaamisessa.

Tukea tarvitsevan oppilaan kohdalla jatko-opintoihin liittyvä ohjaus aloitetaan riittävän varhain. Jatko-opintoja suunnitellaan yhteistyössä oppilaan, hänen huoltajansa, sekä tarvittaessa vastaanottavan oppilaitoksen ja peruskoulun edustajien kesken. Suunnittelussa otetaan huomioon oppilaan yksilölliset taipumukset, tuen tarve ja koulutuksen mahdollistamat työllisyysnäkymät. Oppilaalle ja hänen huoltajalleen tarjotaan mahdollisuuksia tutustua oppilaalle soveltuviin perusopetuksen jälkeisiä opintoja järjestäviin oppilaitoksiin. Oppilaalle ja huoltajalle annetaan riittävästi tietoa tuen jatkumisen mahdollisuuksista perusopetuksen jälkeisissä opinnoissa sekä muista tukimuodoista.

Nakkilassa tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevaa oppilasta tuetaan pääasiallisesti erityisopettajan ja oppilaanohjaajan yhteistyönä.

Oppilaan oppimisen arviointi oppilaanohjauksessa vuosiluokilla 7-9

Oppilaanohjauksesta ei anneta arvosanaa kuten muista oppiaineista. Oppilaanohjauksessa arviointi perustuu oppilaiden itsearviointiin sekä vuorovaikutteiseen, ohjaavaan ja kannustavaan palautteeseen eri ohjaustoimien yhteydessä.

Oppilaat pohtivat yhdessä opettajan kanssa ja oppivat arvioimaan valmiuksiaan, osaamistaan ja taitojaan, toimintakykyään, toimijuuttaan ja voimavarojaan, ohjaus- ja tuentarpeensa määrää ja laatua sekä ryhmätyö- ja vuorovaikutustaitojaan. Oppilaita ohjataan tunnistamaan arvojen, uskomusten ja itselleen merkittävien ihmisten vaikutusta valintoihin ja päätöksiin. He harjaantuvat arvioimaan tiedonhankinta-, tieto- ja viestintätekniikan taitojaan koulutus- ja työelämätiedon hankkimisessa. Oppilaita kannustetaan kiinnittämään huomiota myös taitoonsa tunnistaa eri tietolähteiden luotettavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Oppilaita ohjataan tiedostamaan erilaisten itsearviointimenetelmien ja –välineiden taustat sekä tunnistamaan niiden käyttömahdollisuuksia omassa urasuunnittelussaan. Opettajan tuella oppilaat oppivat löytämään tuki- ja ohjauspalveluita tarjoavat tahot koulussa ja yhteiskunnassa sekä kehittävät taitoaan hakea tarvittavia palveluita.

Oppilaanohjauksen yhteyksiä laaja-alaiseen osaamiseen

Ajattelun ja oppimisen taidot (L1)

Oppilaanohjauksessa korostuvat oppimisen taidot, itsetuntemus ja minäkuvan rakentuminen. Ohjauksen tavoitteena on lisätä oppilaiden kiinnostusta omaa opiskelua ja oppimista kohtaan. Vuorovaikutuksen, toiminnallisuuden ja yhdessä tekemisen kautta pyritään antamaan oppilaille mahdollisuus omien kiinnostuksen kohteiden käsittelylle.

Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)

Ohjauksella pyritään lisäämään tietoisuutta asenteista ja omasta identiteetistä. Arvostus, luottamus, rohkeus toimia sekä yhteistyötaidot ovat hyvän ohjauksen elementtejä, joita pyritään kehittämään ja ylläpitämään erilaisin keinoin, kuten parityöskentelyn sekä ryhmätöiden avulla erilaisissa kokoonpanoissa.

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)

Oppilaanohjauksessa opetellaan vastuunottoa itsestä ja omasta koulunkäynnistä. Oppilaanohjauksessa harjoitellaan opiskelutaitoja ja tekniikoita, kotitehtävistä ja opiskeluvälineistä huolehtimista. Oppilaanohjaus edistää muun kouluyhteisön kanssa oppilaiden turvallisuutta ja vastuuta muiden hyvinvoinnista.

Monilukutaito (L4)

Oppilaanohjaus tukee monilukutaitoa sekä ympäröivän maailman tulkitsemista. Ohjauksella pyritään kehittämään oppilaiden kriittisyyttä, tekstien tuottamista, tulkitsemista ja arvottamista. Oppilaanohjauksessa ohjataan eettisyyteen ja vastuunottoon omasta toiminnasta.

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5)

Tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen sisällöt tulevat esille oppilaanohjauksessa monin tavoin. Ohjauksessa tuetaan oppilaiden vastuullisuutta, aktiivista toimimista sekä vuorovaikutusta. Oppilaanohjauksessa pyritään toimimaan lähellä nuorten ja lasten elämää. Oppilaanohjauksessa kehitetään oppilaiden tieto- ja viestintäteknologisia taitoja kansalaistaitoina sekä ohjataan oppilaita vastuulliseen teknologian hyödyntämiseen sekä parannetaan oppilaiden tiedonhallintataitoja.

Työelämätaidot ja yritteliäisyys (L6)

Tavoitteena on, että oppilaat saavat kokemuksia, jotka edistävät kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja yrittäjyyttä kohtaan. Työelämätaitojen ja yrittäjyyden tavoitteet ovat keskeisenä sisältönä ohjauksen sisällä. Oppilaanohjauksen tehtävänä on kehittää oppilaiden tietoisuutta jatko-opinnoista sekä kehittää heidän työelämätaitojaan. Oppilaanohjauksessa autetaan oppilaita näkemään omia mahdollisuuksiaan sekä ohjataan oppilaita omien vahvuuksiensa näkemiseen ja hyödyntämiseen.

Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)

Oppilaanohjauksessa oppilaat ovat mukana pohtimassa ja suunnittelemassa omaa opiskeluaan, työnsä tavoitteita sekä toimintatapoja. Oppilaiden kanssa keskustellaan oikeudenmukaisuudesta, yhdenvertaisuudesta ja vastavuoroisuudesta. Oppilaita ohjataan ymmärtämään omien valintojen ja tekojen merkitystä. Oppilaat saavat valmiuksia omien valintojensa tekemiseen, joissa yhteisöllisyyden merkitys on huomioitu.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä