B-kieli: ruotsi
B1 -ruotsi
Vuosiluokka: 6
Tuntimäärä: 2 h
Tavoitteet
Autetaan oppilasta ymmärtämään ruotsin kielen asema kansalliskielenä ja lisätään tietoa siitä, miksi ruotsia opiskellaan. Pyritään osoittamaan ruotsin kielen taidon välttämättömyys Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Tutustutetaan oppilas vieraan kielen opiskelustrategioihin ja oman osaamisensa arviointiin mahdollisuuksien mukaan myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen. Rohkaistaan oppilasta ilmaisemaan itseään ja kommunikoimaan vieraalla kielellä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Korostetaan, että tärkeintä on tulla ymmärretyksi ja ymmärtää toista.
Keskeiset sisällöt
Tarkastellaan ja verrataan ruotsin ja suomen kielen sekä muiden entuudestaan tuttujen kielten tärkeimpiä yhtäläisyyksiä ja eroja. Selvitetään, missä ruotsin taitoa tarvitaan ja missä sitä voi käyttää. Opetellaan huomaamaan, missä ruotsin kieli näkyy erilaisissa arkisissa yhteyksissä. Sanastoa ja rakenteita opetellaan eri aihepiirien yhteydessä ja erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Aihealueet käsittelevät oppilaan omaa elämää, kuten perhettä ja harrastuksia. Opetellaan suomesta poikkeavat foneettiset merkit ja niiden oikeaoppinen ääntäminen.
- vuosiluokan päätteeksi osaamisen tason arvio annetaan opetussuunnitelman perusteissa olevien valtakunnalliset arviointikriteereiden perusteella jokaisessa oppiaineessa. Tämä osuus siirretään sellaisenaan opetussuunnitelman perusteista.
Ruotsin kielen B1-oppimäärän arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota /arvosanaa kahdeksan varten
Opetuksen tavoite |
Sisältö-alueet |
Arvioinnin kohteet oppiaineessa |
Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen |
Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen |
|||
T1 Auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien osaamiensa kielten keskinäisistä suhteista |
S1 |
Kielten keskinäissuhteiden hahmottaminen |
Oppilas osaa kuvata, mihin kielikuntiin hänen osaamansa ja opiskelemansa kielet kuuluvat. |
T2 tutustuttaa oppilas suomen ja ruotsin asemaan kansalliskielinä sekä ruotsin kielen vaikutukseen suomen kieleen |
S1 |
Ruotsin kielen aseman ja merkityksen tunteminen Suomessa |
Oppilas osaa nimetä syitä, joiden vuoksi Suomessa käytetään ruotsia ja mainita ruotsista suomeen lainautuneita sanoja. |
Kielenopiskelutaidot |
|||
T3 ohjata oppilasta harjaannuttamaan viestinnällisiä taitojaan sallivassa opiskeluilmapiirissä ja tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen sekä ottamaan vastuuta opiskelustaan ja arvioimaan osaamistaan |
S2 |
Toiminta opiskelutilanteessa |
Oppilas harjaannuttaa ruotsin taitoaan ryhmässä myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen, huolehtii kotitehtävistään sekä osallistuu ryhmän työskentelyyn myönteisellä tavalla. Oppilas osaa arvioida ruotsin taitonsa kehittymistä suhteellisen realistisesti. |
T4 rohkaista oppilaita näkemään ruotsin taito tärkeänä osana elinikäistä oppimista ja oman kielivarannon karttumista ja rohkaista ruotsinkielisten oppimisympäristöjen löytämiseen ja hyödyntämiseen myös koulun ulkopuolella |
S2 |
Ruotsin kielen käyttöalueiden ja –mahdollisuuksien tunnistaminen omassa elämässä |
Oppilas osaa mainita joitakin ruotsin kielen käyttöalueita ja -mahdollisuuksia. |
Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa |
Taitotaso: A1.2 |
||
T5 ohjata oppilasta harjoittelemaan erilaisia, erityisesti suullisia viestintätilanteita |
S3 |
Vuorovaikutus erilaisissa tilanteissa |
Oppilas selviytyy satunnaisesti yleisimmin toistuvista, rutiininomaisista viestintätilanteista tukeutuen vielä enimmäkseen viestintäkumppaniin. |
T6 rohkaista oppilasta käyttämään viestinsä perille saamiseksi monenlaisia, myös ei-kielellisiä keinoja ja pyytämään tarvittaessa toistoa ja hidastusta |
S3 |
Viestintästrategioiden käyttö |
Oppilas tukeutuu viestinnässään kaikkein keskeisimpiin sanoihin ja ilmauksiin. Oppilas tarvitsee paljon apukeinoja ja osaa pyytää toistamista tai hidastamista. |
T7 ohjata oppilasta harjoittelemaan erilaisia kohteliaisuuden ilmauksia |
S3 |
Viestinnän kulttuurinen sopivuus |
Oppilas osaa käyttää muutamia kaikkein yleisimpiä kielelle ominaisia kohteliaisuuden ilmauksia rutiininomaisissa sosiaalisissa kontakteissa. |
Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä |
Taitotaso A1.2 |
||
T8 rohkaista oppilasta ottamaan selvää tilanneyhteyden avulla helposti ennakoitavasta ja ikätasolleen sopivasta puheesta tai kirjoitetusta tekstistä |
S3 |
Tekstien tulkintataidot |
Oppilas ymmärtää harjoiteltua, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sisältävää muutaman sanan mittaista kirjoitettua tekstiä ja hidasta puhetta. Oppilas tunnistaa tekstistä yksittäisiä tietoja. |
Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä |
Taitotaso A1.1 |
||
T9 tarjota oppilaalle runsaasti tilaisuuksia harjoitella ikätasolle sopivaa hyvin pienimuotoista puhumista ja kirjoittamista |
S3 |
Tekstien tuottamistaidot |
Oppilas osaa ilmaista itseään puheessa hyvin suppeasti käyttäen harjoiteltuja sanoja ja opeteltuja vakioilmaisuja. Oppilas ääntää joitakin harjoiteltuja ilmauksia ymmärrettävästi. Oppilas osaa kirjoittaa joitakin erillisiä sanoja ja sanontoja. |
VUOSILUOKAT 7–9
Vuosiluokka: 7
Tuntimäärä: 2
Tavoitteet
Kannustetaan oppilasta tutustumaan rohkeasti eri Pohjoismaiden kieliin ja kulttuureihin. Rohkaistaan oppilasta asettamaan tavoitteita opiskelulleen, hyödyntämään monipuolisia kielenoppimistapoja ja arvioimaan oppimistaan. Kannustetaan oppilasta huomaamaan mahdollisuuksia käyttää ruotsin kieltä omassa elämässään ja ohjataan oppilasta käyttämään ruotsia rohkeasti erilaisissa tilanteissa koulussa ja koulun ulkopuolella. Korostetaan, että tärkeintä on tulla ymmärretyksi ja ymmärtää toista.
Keskeiset sisällöt
Jatketaan tutustumista pohjoismaiseen kieli- ja kulttuuriympäristöön. Tutustutaan suomenruotsin ja ruotsinruotsin eroihin. Ohjataan oppilasta havaitsemaan kielen olennaisia rakenteita ja eri sanaluokkien erityispiirteitä sekä soveltamaan tietojaan käytännössä. Harjoitellaan monipuolisesti suullista ja kirjallista vuorovaikutusta sekä puhutun ja kirjoitetun kielen ymmärtämistä mahdollisuuksien mukaan myös tieto- ja viestintäteknologian avulla. Suullisessa vuorovaikutuksessa tutustutaan hyödyllisten ilmausten käyttöön ja luontevaan reagointiin.
Vuosiluokka 8
Tuntimäärä: 1
Tavoitteet
Kannustetaan oppilasta huomaamaan, mihin hän voi käyttää ruotsin taitoaan myös koulun ulkopuolella. Rohkaistaan oppilasta asettamaan tavoitteita opiskelulleen, hyödyntämään monipuolisia kielenoppimistapoja ja arvioimaan oppimistaan. Kannustetaan oppilasta huomaamaan mahdollisuuksia käyttää ruotsin kieltä omassa elämässään ja ohjataan oppilasta käyttämään ruotsia rohkeasti erilaisissa tilanteissa koulussa ja koulun ulkopuolella. Korostetaan, että tärkeintä on tulla ymmärretyksi ja ymmärtää toista.
Keskeiset sisällöt
Oppilas oppii ymmärtämään suomenruotsalaista, ruotsalaista ja muuta pohjoismaista elämänmuotoa.
Pyritään tarjoamaan mahdollisuuksia tutustua ajankohtaisiin teemoihin. Kannustetaan oppilasta käyttämään ja ymmärtämään kielen olennaisia rakenteita esimerkiksi kuvaillessaan asioita tai kertoessaan menneistä ja tulevista tapahtumista. Harjoitellaan monipuolisesti suullista ja kirjallista vuorovaikutusta sekä puhutun ja kirjoitetun kielen ymmärtämistä mahdollisuuksien mukaan myös tieto- ja viestintäteknologian avulla. Suullisessa vuorovaikutuksessa hyödynnetään aktiivisesti aiemmin opittuja ilmauksia ja pyritään luontevaan reagointiin.
Vuosiluokka 9
Tuntimäärä 1
Tavoitteet
Rohkaistaan oppilasta myönteiseen vuorovaikutukseen, jossa tärkeintä on viestin välittyminen. Ohjataan oppilasta pitkäjänteisyyteen ruotsin opinnoisssaan ja kantamaan vastuuta oppimisestaan. Kehitetään oppilaan taitoa viestiä ruotsin kielellä ja käyttää tarvittaessa kiertoilmauksia. Kannustetaan oppilasta pohtimaan, miten hän voi käyttää ruotsin kielen taitoaan koulun päätyttyä ja jatko-opinnoissaan. Pyritään tarjoamaan oppilaalle mahdollisimman hyvä jatko-opiskelukelpoisuus.
Keskeiset sisällöt
Syvennetään kielipääomaa; laajennetaan sanavarastoa, kielen rakenteiden hallintaa sekä oppilaan kulttuuri- ja maantuntemustietoutta. Syvennetään ruotsin kielen rakenteiden ja kielitiedon hallintaa. Vahvistetaan edelleen oppilaan viestintätaitoa. Syvennetään tietoja pohjoismaisesta kieli- ja kulttuuriympäristöstä ja autetaan oppilasta ymmärtämään ruotsin kielen taidosta koituvat hyödyt tulevaisuudessa. Kannustetaan elinikäiseen oppimiseen ja luodaan pohjaa jatko-opinnoille.
Ruotsin kielen B1-oppimäärän päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä
Opetuksen tavoite |
Sisältö-alueet |
Arvioinnin kohteet oppiaineessa |
Arvosanan kahdeksan osaaminen |
Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen |
|||
T1 ohjata oppilasta tutustumaan pohjoismaiseen kieliympäristöön sekä Pohjoismaita yhdistäviin arvoihin |
S1 |
Pohjoismaisen kieliympäristön ja arvojen hahmottaminen |
Oppilas osaa kertoa, mitä kieliä Pohjoismaissa puhutaan ja kuvailla Pohjoismaita yhdistäviä arvoja.
|
T2 ohjata oppilasta havaitsemaan, millaisia säännönmukaisuuksia ruotsin kielessä on, miten samoja asioita ilmaistaan muissa kielissä sekä käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena |
S1 |
Kielellinen päättely |
Oppilas osaa tehdä havaintojensa perusteella johtopäätöksiä ruotsin kielen säännönmukaisuuksista ja soveltaa johtopäätöksiään sekä verrata sitä, miten sama asia ilmaistaan jossakin muussa kielessä. Oppilas tuntee ruotsin kielen keskeisiä kielitiedon käsitteitä. |
Kielenopiskelutaidot |
|||
T3 rohkaista oppilasta asettamaan tavoitteita, hyödyntämään monipuolisia tapoja oppia kieliä ja arvioimaan oppimistaan itsenäisesti ja yhteistyössä sekä ohjata oppilasta myönteiseen vuorovaikutukseen, jossa tärkeintä on viestin välittyminen |
S2 |
Tavoitteiden asettaminen, oppimisen reflektointi ja yhteistyö |
Oppilas osaa asettaa omia kielenopiskelutavoitteitaan ja arvioida opiskelutapojaan. Oppilas osaa toimia vuorovaikutustilanteessa toisia kannustaen. |
T4 kannustaa ja ohjata oppilasta huomaamaan mahdollisuuksia käyttää ruotsin kieltä omassa elämässään sekä käyttämään ruotsia rohkeasti erilaisissa tilanteissa koulussa ja koulun ulkopuolella |
S2 |
Elinikäisen kielenopiskelun valmiuksien kehittyminen |
Oppilas huomaa, mihin hän voi käyttää ruotsin taitoaan myös koulun ulkopuolella ja osaa pohtia, miten hän voi käyttää taitoaan koulun päätyttyä. |
Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa |
Taitotaso: A1.3 T6 – T7 |
||
T5 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista vuorovaikutusta |
S3 |
Vuorovaikutus erilaisissa tilanteissa |
Oppilas selviytyy monista rutiininomaisista viestintätilanteista tukeutuen joskus viestintäkumppaniin. |
T6 tukea oppilasta kielellisten viestintästrategioiden käytössä |
S3 |
Viestintästrategioiden käyttö |
Oppilas osallistuu viestintään, mutta tarvitsee vielä usein apukeinoja. Oppilas osaa reagoida suppein sanallisin ilmauksin, pienin elein (esim. nyökkäämällä), äännähdyksin, tai muunlaisella minimipalautteella. Joutuu pyytämään selvennystä tai toistoa hyvin usein. |
T7 auttaa oppilasta laajentamaan kohteliaaseen kielenkäyttöön kuuluvien ilmausten tuntemustaan |
S3 |
Viestinnän kulttuurinen sopivuus |
Oppilas osaa käyttää yleisimpiä kohteliaaseen kielenkäyttöön kuuluvia ilmauksia monissa rutiininomaisissa sosiaalisissa tilanteissa. |
Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä |
A1.3 T7 |
||
T8 rohkaista oppilasta tulkitsemaan ikätasolleen sopivia ja itseään kiinnostavia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä |
S3 |
Tekstien tulkintataidot |
Oppilas ymmärtää yksinkertaista, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sisältävää kirjoitettua tekstiä ja hidasta puhetta asiayhteyden tukemana. Oppilas pystyy löytämään tarvitsemansa yksinkertaisen tiedon lyhyestä tekstistä. |
Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä |
A1.3
|
||
T9 tarjota oppilaalle runsaasti tilaisuuksia harjoitella pienimuotoista puhumista ja kirjoittamista erilaisista aiheista kiinnittäen huomiota myös ääntämiseen ja tekstin sisällön kannalta oleellisimpiin rakenteisiin |
S3 |
Tekstien tuottamistaidot |
Oppilas osaa rajallisen määrän lyhyitä, ulkoa opeteltuja ilmauksia, keskeistä sanastoa ja perustason lauserakenteita. Oppilas pystyy kertomaan arkisista ja itselleen tärkeistä asioista käyttäen suppeaa ilmaisuvarastoa ja kirjoittamaan yksinkertaisia viestejä. Oppilas ääntää harjoitellut ilmaisut ymmärrettävästi. |
Miten monialaiset oppimiskokonaisuudet tulevat esille oppiaineessa? |
|||
Vuosiluokka |
Kestävä tulevaisuus /globaalikasvatus |
Mikä minusta tulee isona (ohjaus, elämänhallinta) |
Kotiseutu ja kulttuuri |
6 |
Vuorovaikutustaidot, pohjoismainen kieli-identiteetti |
Kielimyönteisyys |
Missä ruotsin kieli näkyy ja missä sitä voi käyttää |
7 |
Kansainväliset kohtaamiset |
Minä rohkeana kielenkäyttäjänä |
Miten ruotsin kieli näkyy satakuntalaisessa arjessa |
8 |
Minä maailmankansalaisena |
Kielitaidon hyödyllisyys tulevaisuudessa |
Paikallinen kielihistoria ruotsin osalta ja nykytilanne |