Määrlahden päiväkoti

Pieniä tekoja suurella sydämellä

Määrlahden päiväkoti sijaitsee Loviisanlahden itäpuolella noin kilometrin päässä torilta. Päiväkodin suojaisa piha-alue rajoittuu metsikköön ja leikkipuistoon, joka välineineen ja pulkkamäkineen on lasten ahkerassa käytössä ympäri vuoden.

Päiväkodissa toimii alle 3-vuotiaiden ryhmä Pampulat sekä 3-5-vuotiaiden ryhmät Muruset ja Tenavat. Jokaisella ryhmällä on käytössään kaksi huonetta sekä omat eteis- ja saniteettitilat. Lisäksi päiväkodin yhteisessä käytössä on saliksi kutsuttu leikki- ja oleskelutila.

Tahdomme antaa tasokasta ja turvallista varhaiskasvatusta 0-6-vuotiaille lapsille yhteistyössä kotien kanssa. Tavoitteenamme on luoda puitteet lapsen terveen itsetunnon kehitykselle. Itseään arvostava lapsi pystyy arvostamaan ja kunnioittamaan myös toisia.

Arjen toiminnassa harjoittelemme päivittäin hyviä tapoja, toisen huomioon ottamista, oikean ja väärän erottamista, rehellisyyttä sekä opettelemme hyväksymään erilaisuutta.

Kuuntelemme lasta ja olemme aidosti läsnä. Huomioimme jokaisen lapsen yksilölliset tarpeet osana ryhmää.

Hoitoaikojen ilmoittaminen



Varaa hoitoajat eVarhaiskasvatus-palvelun kautta viimeistään maanantaina klo 23.00 mennessä kaksi viikkoa ennen hoidon tarvetta.

Suunnittelemme henkilökunnan työvuorot lasten hoitoaikojen mukaan niin, että aina on riittävästi henkilökuntaa paikalla. Henkilökunnan työvuorot vahvistetaan viikkoa aikaisemin. Siksi on erittäin tärkeää, että ilmoitatte lapsenne hoitoajat ja noudatatte ilmoittamianne aikoja.

Jo ilmoitettuihin hoitoaikoihin voi tehdä muutoksia aina hoitoviikkoa edeltävän viikon maanantaihin asti. Jos järjestelmä on jo suljettu, ilmoita muutoksista suoraan ryhmän henkilökunnalle.

Kerralla voi ilmoittaa usean viikon hoitoajat.
Merkitse myös lapsen mahdolliset vapaapäivät merkinnällä ”Ennalta ilmoitettu poissaolo”.

Jos hoitoaikoja ei ole varattu määräaikaan mennessä, varhaiskasvatusyksikön henkilökunta varaa lapselle hoitoajat jokaiselle päivälle keskimääräisen tuntimäärän mukaan klo 8-16 välille. Tämä tuntimäärä lasketaan mukaan ilmoitettuun tuntimäärään. Jos varattu tuntiraja kuukaudessa ylittyy, lapsen varhaiskasvatuksen läsnäolon keskimääräinen aika tarkistetaan kolmen kuukauden aikana. Jos ylitys on jatkuvaa, lapsen varhaiskasvatusmaksu muuttuu seuraavaan maksuluokkaan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä