Muruset
Tiedote joulun ja uuden vuoden välipäivien toiminnasta varhaiskasvatuksessa
Joululahja lapsellesi MLL
Digitaidot varhaiskasvatuksessa
Tervetuloa Murusille!
Muruset on 4-5 -vuotiaiden lasten iloinen ryhmä. Tällä hetkellä lapsia on ryhmässä 16 ja aikuisia neljä: Emmi, Minna, Pia ja Jasmine.
Tavallinen päivämme koostuu mm. leikeistä, lauluista, saduista, loruista ja ulkoilusta. Viikkoomme sisältyy myös yhdessä liikkumista, kädentaitojen sekä tunne- ja kaveritaitojen harjoittelua.
Murusilla toimimme päivittäin pienryhmissä, joita tällä kaudella on kaksi. Kukkien ryhmä ulkoilee heti aamupalan jälkeen ja Perhosten ryhmä aloittaa päivän sisätoiminnalla. Poikkeuksia ovat mm. retkipäivät, jolloin olemme yleensä kaikki liikkeellä samaan aikaan. Pedanetin kalenterista sekä ryhmämme ilmoitustaululta voitte seurata mitä milloinkin touhuamme!
Meidän tavoitteenamme on luoda turvallinen ja lämmin kasvuympäristö, missä kaikilla lapsilla on hyvä olla ja missä heidän on turvallista kasvaa ja kehittyä omiksi ainutlaatuisiksi yksilöikseen. Lapsilähtöisyys ja kiireettömyys ovat tärkeitä arvoja ryhmässämme. Yhteistyö teidän vanhempien kanssa on erityisen tärkeää, joten otattehan rohkeasti puheeksi, jos jokin asia teitä mietityttää. Ideoita ja toiveita otamme myös aina mielellämme vastaan myös teiltä vanhemmilta!
Tervetuloa Murusille! 💜

CGI Vesa käyttöohjeet
Oheisesta tiedostosta löydätte käyttöohjeet CGI Vesaan eli ohjeet lasten hoitoaikojen ilmoittamiseen.
Huom! Jatkossa hoitoajat tulee ilmoittaa kaksi viikkoa aikaisemmin sunnuntaihin klo 23.59 mennessä.
CGI Vesa_Varhaiskasvatusaikojen ilmoittaminen.pdf