Viikko 16
Hei kaikille ja hyvää viikonloppua!
Jälleen on säät viilenneet pakkasen puolelle. Aamulla töihin tullessa oli jopa -4 astetta, mutta onneksi kelit ovat kuivuneet.
Tällä viikolla olemme laulaneet ja lorutelleet viime viikon teeman Mikael Agricolan hengessä. Olemme lukeneet satuja ötököistä, joita toivottavasti kohta alkaa nouseman esille talvipesistään. Olemme maalanneet perhosia ja jatkamme askartelua aiheen parissa ensi viikollakin. Tänään meillä oli sisä jumppaa, jossa lapset saivat siirtyä ylös-alaisin olevien tuolien yli, heittää hernepusseja ämpäriin, sukeltaa tunneliin, hyppiä tai astua "kiveltä kivelle" ja lopuksi ison varjon kanssa harjoteltiin pallon pitämistä keskellä. Varjolla myös heijattiin jokaista lasta vuorotellen, tätä voi tehdä myös kotona esimerkiksi vahvan lakanan kanssa. Ja lopuksi lapset saivat käydä varjon alle makaamaan ja varjoa heilutettiin ylös-alas lasten päällä, saaden ilmavirran kulkemaan.
Ulkona olemme olleet ahkerasti.
Toivottavasti ensi viikolla jo lämpenisi.