Perjantai 14.12.
Aamu alkoi tavallisesti. Heräsin herätyskelloni pirinään, puin vaatteet ja lähdin keittiöön aamiaiselle.
Keittiössä minua odotti yllätys, kun vaihtoparini vanhempineen alkoi toivottaa minulle onnea ja antaa lahjaa. En ollut muistanut edes omaa syntymäpäivääni.
Aamiaisen jälkeen lähdimme koululle vaihtoparini kanssa. Koulussa meillä oli vain pari oppituntiaa aamulla. Keskellä päivää meidän piti kuitenkin mennä koulun auditorioon kuuntelemaan joitain esityksiä.
Esityksien jälkeen kävimme vaihtoparini kanssa syömässä kaupungilla, ja sitten vain odottelimme muiden kanssa lähtöä kävelemään
Kävelimme noin kymmenen kilometriä koululta upeissa saksalaisissa maalaismaisemissa. Matkalla toinen saksalaisten opettajista yritti opettaa meitä jodlaamaan. Silti ainakin omasta puolestani voin sanoa kävelyn olleen mukava. Määränpäässämme odottivat vaihtopariemme vanhemmat ja heidän järjestämänsä juhlat. Ja koska olin syntymänpäiväsankari kaikki halusivat tietenkin laulaa minulle.
Illemmalla kävin vaihtoparini perheen ja muiden sukulaisten kanssa syömässä heidän kylänsä Intialais-Italialaisessa ravintolassa.