Hyviä käytänteitä, joita sähköisissä oppimisympäristöissä voin suositella käytettäväksi. lv 2015-2016
• äänitteiden tekeminen kotona
• Edmodo on helppokäyttöinen: tiedostojen ja linkkien jakaminen opiskelijoille, pieryhmien ja palautuskansioiden luominen parilla klikkauksella, suora yhteys Office Onlineen, omien tiedostojen tallennus.
• Sivustojen käyttäminen on ok. Voi laittaa muistiinpanot, tehtävät ym. sinne oppilaita varten, myös palautuskansio on hyvä. Onedrive on käyttökelpoinen, voi jakaa kollegojen kanssa tiedostoja. Sen käyttö vielä helpottui, koska nyt sieltä nähtävästi voi myös poistaa jakamisia.
• "psykologisia testejä, esim. bIg Five tutkimustuloksia, esim. Hs-tiedesivuilta tai ei nuo taida olla sitä, mitä kysytään"
• Listaukset, esitykset
• sähköinen palautuslaatikko, arvioitavat työt, ryhmän yhteinen palautuslaatikko, kätevää, että työt jäävät talteen
• Käytän tietokonetta vain wilma ja youtuben käyttöön
• Opiskelijoiden työskentelyn ohjaaminen OneNote luokkaversiossa kommenttien kautta. Palautetut työt ja tiedostot löytyvät yhdestä paikasta. Oppimisessa käytettävä materiaali on helposti jaettavissa omasta osasta. Ryhmätöille on oma ohjattu paikka. Monimediaaliset materiaalit ovat helposti siirrettävissä/kopioitavissa muistikirjasta toiseen. Näin opettaja voi käyttää aikaisempia materiaaleja uusissa muistikirjoissa ja opiskelija voi koota kurssien muistikirjaosia portfoliona omaan muistikirjaan. Sivustot toimivat kätevästi kurssin navigointikeskuksena, infopisteenä, portaalina, palautus- ja arviointipaikkana. Sivustot vaativat enemmän osaamista kuin OneNote.
• "Oppimateriaalin jakaminen poissa ollessa. Materiaalin valmistus ja tallennus"
• tiedostojen (muistiinpanot, kotitehtävät) jakaminen, omien kurssisuunnitelmien ym. tallennus ja hallinnointi
• Tehtävien aikataulutus Moodlessa (myös lähikursseilla), linkkikirjastot ym. lisämateriaalin lähteet helppo listata
• "O365-tiedostojaot ja -OneNote OnEdu-Oppimateriaalit/kurssit palautustehtävineen ja kokeineen"yksinkertaisuus, helppous, tuntien kevennys...
• "O365 on kätevä tiedostojen jakamisessa (opettajan ja opiskelijoiden välillä, mutta myös opiskelijoiden välillä) ja opiskelijoiden töiden palautuksessa (kommentointi onnistuu).
• OnEdu:n kurssipuolelle on kätevä rakentaa oppimispolkuja, joiden edistymistä opiskelija voi seurata.
• Padlet on kätevä sähköiden juliste edellä mainittujen ohella - ei tarvitse opiskelijoilta erikseen kirjautumista. Sivuston julkisuus- ja muokkausasetuksia on helppo muuttaa tarkoitukseen sopivaksi.
• Myös Moodlessa ja PedaNetissä on omat hyvät puolensa - Moodlessa on monipuolisimmat työkalut opiskelijoiden suorituksien ja edistymisen seuraamiseen. PedaNet taas on oppimisympäristöistä helppokäyttöisin."
• OneNote luokan muistikirja hyvä materiaalien jakamiseksi ja tehtävien palauttamiseksi, näkee jokaisen ryhmän opiskelijan suoritukset erikseen. Helppokäyttöinen, nopea oppia.
• "Viestiketju, joka on tietyn määritellyn porukan oma, jossa kaikki asianosaiset näkevät, keitä on mukana ringissä ja kuka on laittanut minkäkin viestin, on reilu ja kätevä sekä yhteisöllinen juttu monenlaiseen työskentelyyn.
• Kannustan opiskelijoita luomaan oman tyylinsä, ja käyttämään haluamiaan systeemejä - kaiken ei tarvitse tulla opettajalta valmiiksi pureskeltuna - opettaja on oman alansa asiantuntija ja hänen pitää haastaa opiskelijat pohtimaan.
• Kysyn usein opiskelijoilta, millä välineellä tai miten he haluaisivat jonkin opiskeltavan asian tehdä / miten se heidän mielestään kannattaisi tehdä."
• "Youtubesta löytyy valmiina hyviä kielioppivideoita käänteisopetulsen tueksi
• Quizlet Live, kilpaileminen ryhmittäin toisia ryhmiä vastaan
• SanomaPron opiskelijan verkkotehtävät ja äänitiedostot"
• "Esim. OneNote-luokan muistikirjan yhteistyötila on kätevä esim. ryhmätöissä. Kirjoitustehtävien yhteyteen on helpompi kirjoittaa palautetta kuin käsin."
• Luokan muistikirja on kätevä kaikenlaisen tiedon ja materiaalin jakoon opiskelijoille.
• Padletiin sanaston keruuta, esitelmien kuvia ja tekstiä, Edmodoon monivalintoja ja tekstien palautusta
• O365 on ollut oppilaille helppo ja selkeä tehtävien palautukseen. Arvioin vastaukset siirtämällä ne iPadilla iAnnotateen, josta palautan ne merkintöineen takaisin opiskelijalle omaan kansioon, jonka olen luonut. Opiskelijat ovat tyytyväisiä, kun kaikki on samassa paikassa.
• Kurssin jatkuva arviointi: kotitehtävät, mittausten analysointi, tuntitestit, monivalintatestit ym. voi koota O365:n kansioon, jota opiskelija itse mahdollisimman pitkälle ylläpitää paitsi erikseen arvioitavien suoritusten osalta.
• "opiskelijat palauttavat kurssityönsä O365:seen > kaikki työt ovat samassa paikassa materiaalia on helppo jakaa opiskelijoille (helpottaa myös poissaolijoita)"
• "Pedanet on yksinkertainen kanava jakaa materiaalia sekä kerätä sähköisiä palautuksia. O365 ja onedrive henkilökohtaiseen ohjaukseen projektitöissä."
• "Sähköinen ympäristö on aina hyvä paikka jakaa materiaalia varsinkin opiskelijoille, jotka ovat olleet poissa.
• Kielissä voi antaa hyviä linkkejä esim. kuunteluita tai videoita, joita opiskelija voi tehdä myös kotona.
• Kirjoitelmien palautus O365:een on hyvä, sillä opiskelijat saavat paremmin selvää kommenteistani siellä. Prosessikirjoittamiseen käy myös."
• Tiedostojen jakaminen, yhteiskirjoittaminen, tehtävien jakaminen ja linkkien välittäminen
• roolipelit, dokumenttien palautus ja kommentointi, jakson aikana tehtävien töiden teko O365:ssa
• O365-sivustojen palautuslaatikot toimivat hyvin.
• tämäkin vaatisi oman raportin. Piirteitä joita arvostan: palautuskansio, matemaattisia merkintöjä tukeva editori/merkintäkieli, tehtävien arviointimahdollisuus, helppokäyttöisyys, opiskelijan omat rakentelumahdollisuudet, jakaminen, arviointien koonti opettajalle, yleensä se että ympäristö reagoi tarpeisiin ja muuttuu
• O365: Opiskelijat voivat palauttaa tehtäviä. Voin jakaa opiskelijoille kurssiin liittyviä tiedostoja. Samat mahdollisuudet myös uudessa pedanetissä.
• Tiedon jakaminen oppilaille (esim. laskujen ja töiden malliratkaisut). Joskus oppilaat ovat palauttaneet jonkun kirjallisen tehtävän O365:n kautta.
• Onedrive jaot
• Luokan OneNote on kätevä ryhmätöissä ja sisällön jakamisessa
• Sanakokeet ja kappalekohtaiset osakokeet: Sanasto, kielioppi ja luetunymmärtäminen
• Pedanettiin oppilaat kirjoittavat ryhmissä blogeja ja kommentoivat niitä ja se toimii erinomaisesti. O635:ssa on tehty ryhmätöitä ja jaettu materiaali. Tabletkoulun kurssikirjat pitävät sisällään sähköisen oppimisympäristön, joka on toimiva kokonaisuus; ope näkee oppilaiden tehtävät, oppilaat näkevät tekemättömät tehtävät, vertaisarviointi onnistuu napin painalluksella....Kahoot kyselyihin, Sanomapro myös kokeisiin ja palautuksiin. Wilma kätevä palautustyökalu.
• Sanoman sähköiset materiaalit toimivat pääosin Ok. Kirjoitelmien sähkäisessä korjaamisessa Edmodo toimii hyvin (jos oppilas on palauttanut liitetiedoston oikeassa muodossa)
• Palautuskansiot (myös suulliselle esitykselle) ; nettitehtävät
• Moodlessa parhaat työkalut, joilla voi tehdä monipuolisia tehtäviä. Tabletkoulu näistä näppärin, sillä kaikki on samassa paikassa eli teksti, tehtävät, kokeet jne.
• "quizletissa eri toimintoja, kääntölaput, pelit, testit, ääni, kirjoittamibeb jne,
• kahoottia käytän lähinnä nopeisiin virittelykisoihin tai yhteenvetoihin"
• "O365: kurssisivusto, Class OneNote, tiedostojen jakaminen ryhmille/opiskelijalle/opettajallePedaNet: kalenteri"
• OneNote Classroom, sivustot. OneNote on helppo ja hyvä: opiskelijoiden kurssityöt säilyvät samassa paketissa ja ovat helposti tarkistettavissa. Ohjeet on helppo jakaa koko ryhmälle ja yhteistyötila sopii ryhmätöihin.
• O365:n muistikirja on kätevä tehtävien palauttamisen ja tiedostojen jakamisen kanava. Myös ryhmätyötuotokset onnistuu paremmin kuin sivustolla.