Arvot

Jynkän koulun tavoitteena on ohjata oppilaita toimimaan itsenäisesti ja aktiivisesti turvallisessa oppimisympäristössä. Oppilaiden kanssa harjoitellaan erilaisia sosiaalisia taitoja erityisesti koulun painotusalueen, liikunnan kautta. Koulun toiminta myös ohjaa liikunnalliseen elämäntapaan. Lisäksi Jynkän koulun tavoitteena on ohjata oppilaita toimimaan mahdollisimman monenlaisissa ryhmissä myös yli luokkarajojen. Oppilaita ohjataan kantamaan vastuuta omasta oppimisestaan ja käyttäytymisestään sekä arvioimaan näitä osa-alueita.

Koulun arvopohja näkyy koulun arjessa joka päivä. Oppilaat osallistetaan koulun arvojen pohdintaan luokissa, yhteisissä tilaisuuksissa, välitunneilla sekä laajemmin oppilaskunnan toiminnan kautta. Vanhemmat osallistuvat arvokeskusteluun vanhempainilloissa ja yhteistyössä opettajien kanssa yhteisen kasvatuskumppanuuden kautta. Sidosryhmät osallistuvat arvokeskusteluun mm. yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän kautta.

Jynkän koulu on aktiivinen, innostava ja kannustava oppimisympäristö kaikille jäsenilleen. Pedagogisen hyvinvoinnin myötä oppiminen on jokaisen yksilön ja koko yhteisön tasolla tehokasta ja motivoivaa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä