Politiikka  | Kolumni

On pelättävissä, että meille on kasvamassa kokonaisia uusia sukupolvia, jotka eivät lue kirjoja, ja joiden kyky ajatella on siksi heikentynyt, Yrjö Rautio kirjoittaa kolumnissaan.

Yrjö Rautio

Julkaistu: 30.8.2019, 6:50

 

”SUOMA­LAISET himo­lukijoina on vuosi­kymmeniä elänyt myytti, kaunis itsepetos”.

”Kirjat ja lukeminen on lyhyt välivaihe ihmiskunnan historiassa”.

Väiteparista kehkeytyi yhä jatkuva keskustelu lukemisen merkityksestä ihmiselle ja ihmiskunnalle. Sitä tässä on tarvittukin.

Ensimmäisen väitteen esitti tutkija ja tietokirjailija Kai Ekholm Helsingin Sanomien kolumnissaan 6. elokuuta, jälkimmäisen viestintäjohtaja Mikael Jungner vastaväitteenä Ekholmille.

EKHOLM KERTOI huolensa lukemisen vähenemisestä ja sen aiheuttamasta uhasta koko sivistyksellemme niin perusteellisesti, ettei siihen ole lisäämistä eikä pois otettavaa. Jungner taas tuli – jälleen kerran – paljastaneeksi, millainen pintaliitäjä hän on.

Ehkä Jungner, kuten moni muukin, kuvittelee, että uusi tietoteknologia ja sen tuoma uusi viestintä riittävät korvaamaan kirjat, nuo ”kömpelöt käyttöliittymät”. Totta on, ettei netissä tule toimeen, ellei ole edes auttavaa luku- ja kirjoitustaitoa. Mutta kirjojen lukemista se ei korvaa alkuunkaan.


Kieli ja sanat ovat ajattelun väline.

Kirjojen lukemisen hyödyt ovat moninaiset ja kiistattomat, lukuisten tieteellisten tutkimustenkin osoittamat. Kirjojen lukeminen on tie täyteen ihmisyyteen.

Vain kirjoja lukemalla oppii esimerkiksi keskittymään aikaa ja paneutumista vaativiin henkisiin suorituksiin ja eläytymään muiden ihmisten elämään ja tunteisiin. Lukeminen kehittää empatian kykyä ja ajattelua, parantaa ja ylläpitää muistia ja kehittää mielikuvitusta.

KIELI JA SANAT ovat ajattelun väline. Koululaiset, teinit, jotka lukevat kirjoja, osaavat tutkimusten mukaan jopa 70 000 sanaa. Nuoret, jotka eivät kirjoja lue, osaavat vain 15 000 sanaa. Lukemisella on näin välitön yhteys ajattelukykyyn.

Väestöryhmistä juuri kirjoja lukevien nuorten ja lasten osuus vähenee erityisen jyrkästi. Onkin pelättävissä, että meille on kasvamassa kokonaisia uusia sukupolvia, jotka eivät lue kirjoja, ja joiden kyky ajatella on siksi heikentynyt.

Yhtä hyvin kuin kirjojen lukemisen tarpeellisuudesta voisi väitellä siitä, ovatko tieto ja sivistys ylipäätään tarpeellisia asioita ihmiselle ja ihmiskunnalle.

Vastaus ei ole lainkaan niin itsestään selvä kuin luulisi. Osa ihmisistä ei pidä tietoa ja sivistystä tarpeellisina. Kaiken kansan sivistämistä on yleensäkin pidetty tarpeellisena vasta 1700-luvun valistuksen ajasta lähtien. Sitä ennen sitä pidettiin jopa vahingollisena.

TIETO JA SIVISTYS ovat demokratian, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien perusta. Nyt ovat nousussa poliittiset liikkeet, jotka eivät perustu tiedolle ja sivistykselle, vaan tietämättömyydelle ja sivistymättömyydelle.

Merkkejä tiedon, tutkimuksen ja opetuksen vähättelystä on Suomessakin näkynyt, varsinkin edellisen hallituksen aikana.

En ikinä luota päättäjiin, joiden tietämys elämästä ja maailman menosta rajoittuu heidän omaan elinaikaansa.

ITSE LIITÄN kirjojen lukemisen etenkin historian tuntemukseen. Ilman sitä ei ole sivistystä, eikä historiaa voi tuntea, ellei lue kirjoja.

Olen kohdannut korkeassakin asemassa olevia poliitikkoja, jotka eivät tiedä historiasta juuri mitään. Monet eivät tunne edes lähihistoriaa eivätkä silloin kykene edes relevanttiin poliittiseen keskusteluun.

Keskustelimme kerran toimittaja Aarno ”Loka” Laitisen kanssa eduskunnan kuppilassa. Puheessamme esiintyi sana ohrana. ”Mikä on ohrana”? kysyi samassa pöydässä istunut kokoomuslainen eduskunnan sivistysvaliokunnan silloinen puheenjohtaja. Siviiliammatiltaan hän oli koulun rehtori.

KANSAN UUTISTEN päätoimittajana sain kuulla Vasemmistoliiton johtotasolta moitteita, että katsoin suuntaa peruutuspeilistä, kun muistutin, että pitää tuntea historiaa, jotta ei toistaisi sen virheitä, osaisi tulkita nykyaikaa ja rakentaa tulevaa. Jotkut ylpeilivät sillä, että eivät tiedä mitään esimerkiksi stalinismin ajasta ja sen tapahtumista, koska ”eivät olleet silloin vielä syntyneetkään”.

En ikinä luota päättäjiin, joiden tietämys elämästä ja maailman menosta rajoittuu heidän omaan elinaikaansa.

Vuosituhannet ennen valistuksen aikaa ja demokratian syntyä maailmaa ja valtakuntia hallitsivat piskuiset luku- ja kirjoitustaitoiset eliitit. Ehkä Jungner on omalla tavallaan oikeassa: Ehkä elämme todella lyhyttä välivaihetta, johon lukeminen, sivistys ja demokratia kuuluvat, ja olemme jo palaamassa ikiaikaiseen harvainvaltaan?

VOI KÄYDÄ paljon pahemminkin: vallan ottavat tietämättömien ja välinpitämättömien tuella uuden ajan barbaarit, jotka polkevat jalkoihinsa kaiken inhimillisesti arvokkaan.

Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006221258.html