Fysikkan työkurssi
Tavoitteet
Keskeiset sisällöt
- Työt pareittain. Raportit ym. yhteistyönä. Korvaavat tehtävät aina itsenäisesti. Työt jaetaan jakson alussa.
- TYÖT: Tee mittaukset huolella, mieti mittaustarkkuudet ja järkevä lopputuloksen tarkkuus. Pohdi tuloksen mielekkyyttä. Jos tehtävä jää kesken, jatketaan sitä seuraavalla tunnilla
Arviointi
Opintojakso arvioidaan suoritusmerkinnällä (S=suoritettu/H=hylätty). Hyväksytyn arvosanan edellytyksenä on oppitunneille osallistuminen ja annettujen tehtävien tekeminen, sekä kaikkien annettujen töiden palautus. Poissaolot korvataan aina erikseen sovittavalla tavalla (mm. kotimittaukset, koulussa tehtävät tuntien ulkopuoliset mittaukset). Kurssilla on hyvä, jos ilmoitat aina ajoissa, jos et pääse tunnille (vaikuttaa työryhmän työskentelyyn)
- Opiskelija tutkii fysikaalisia ilmiöitä kokeellisesti.
- Opiskelija esittää ja mallintaa tutkimustuloksia matemaattisin ja graafisin menetelmin.
- Opiskelija oppii tulkitsemaan ja arvioimaan tuloksia sekä raportoimaan niistä asiantuntijayhteisön tapaan.
Keskeiset sisällöt
- tutkimuksen suunnittelu, toteuttaminen ja raportointi
- mittauslaitteisiin ja –menetelmiin tutustuminen
- mittaustulosten käsittely matemaattisin ja graafisin menetelmin
- Kannustetaan vuorovaikutukseen sekä opiskelijoiden että opettajien kanssa. Harjoitellaan työnjakoa.
- Opiskelija syventää mittausvälineisiin, -ohjelmistoihin ja tulostenkäsittelyyn liittyvää osaamista.