Kansalaistaidoista kirjoitetut artikkelit

Kansalaistaidot tulevaisuustaitoina

Kirjoittaja: Johanna Ollila. (2024). Tutkimuspäällikkö, Turun yliopisto.

Olemme tilanteessa, jossa alamme havahtua siihen, että kykenemme vaikuttamaan koko planeetan, muiden lajien ja ihmiskunnan tulevaisuuteen. Yhteiskuntien on ymmärrettävä tähän valtaan liittyvä vastuu ja toimittava aktiivisesti siten, että tulevaisuus olisi parempi – myös meidän jälkeemme. Tulevien sukupolvien on osattava ratkaista sellaisia globaaleja ja paikallisia haasteita, jotka ovat vielä osin tuntemattomia. Yksittäinen ihminen voi vaikuttaa äänestämällä vastuullisia päättäjiä, mutta myös kehittämällä tulevaisuustaitoja sekä itse että yhdessä muiden kanssa.

Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa on hahmoteltu tulevaisuustaitojen kokonaisuus, joka parantaa valmiuksia toimia erilaisissa tulevaisuuksissa sekä valinnoillaan ja toiminnallaan edistää hyvän tulevaisuuden rakentumista.

Tulevaisuustaidot

Moninaisten tulevaisuuksien hahmottaminen: oman ymmärryksen laajentaminen kuvittelemalla erilaisia mahdollisia tulevaisuuden tiloja.
Systeeminen ajattelu: kyky tunnistaa erilaisten systeemien vaikutussuhteita ja säännönmukaisuuksia sekä niiden muutoksia
Aikaperspektiivin laajentaminen: ymmärrys menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden keskinäisestä suhteesta ja kyky hahmottaa muutosta.
Kriittinen ajattelu: taito arvioida menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta koskevia käsityksiä sekä niiden taustaoletuksia ja muodostumista.
Luova ajattelu: mielikuvituksen käyttö omien tulevaisuutta koskevien oletusten ja uskomusten ylittämisessä ja kuvittelun rajojen laajentaminen.
Proaktiivinen ja vastuullinen toiminta: ymmärrys toiminnan vaikutuksista nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, kyky perusteltuihin arvovalintoihin.
Epävarmuuden hyväksyminen: taito suunnata ajattelua ja toimintaa avoimeen tulevaisuuteen ilman varmuutta niiden seurauksista.
Itse- ja arvoreflektio: oman maailmankuvan ja tulevaisuudenkuvan sekä tulevaisuutta koskevien tunteiden tunnistaminen ja arviointi.

Tulevaisuustaidot muodostavat siis kokonaisuuden, jossa yhdistyvät ajattelun taitojen kehittyminen, aikaperspektiivin laajentaminen nykyhetkestä taakse- ja eteenpäin, ymmärrys oman toiminnan vaikutuksista ja taustasyistä sekä tulevaisuuden hyväksyminen epävarmana ja avoimena. Tulevaisuustaidot ovat suureksi osaksi ns. syvempiä taitoja, joiden vahvistuminen vaatii aikaa ja useita kehittymisympäristöjä. Uudet tulevaisuuden kansalaistaidot vaikuttavat monelta osin ja samanaikaisesti useiden tulevaisuustaitojen kehittymiseen:

Tulevaisuuden kansalaistaidot	Vaikutus tulevaisuustaitoihin
Sosiaaliset taidot: tunnetaidot ja vuorovaikutustaidot	itse- ja arvoreflektio, vastuullinen toiminta, epävarmuuden hyväksyminen
Ongelmanratkaisutaidot: tulevaisuustaidot, luovuus	systeeminen ajattelu, kriittinen ajattelu, luova ajattelu, epävarmuuden hyväksyminen
Kansalaisuustaidot: kriittinen ajattelu, työelämätaidot, yhteiskuntataidot, demokratiataidot, eettisyys	kriittinen ajattelu, systeeminen ajattelu, proaktiivinen ja vastuullinen toiminta, aikakäsitys, omien arvojen tarkastelu ja itsereflektio, epävarmuuden hyväksyminen
Terveys- ja hyvinvointitaidot sekä Elämänhallintataidot: ravitsemus-, liikkuminen ja mielenterveys, oman elämän suunnittelu	aikaperspektiivi, omien arvojen tarkastelu, systeeminen ajattelu, proaktiivinen ja vastuullinen toiminta, epävarmuuden hyväksyminen
Turvallisuustaidot: varautumistaidot	systeeminen ajattelu, proaktiivinen ja vastuullinen toiminta, luova ajattelu, epävarmuuden hyväksyminen

Erityisen keskeisiä tulevaisuustaitojen kannalta ovat Kestävän elämäntavan taidot, joissa huomioidaan kestävyyden ekologinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen ulottuvuus, ja jotka auttavat toimimaan paremman tulevaisuuden rakentamiseksi. Kestävyystaitoja on lukuisia ja niiden osaaminen oli koettu Kansalaisopistojen liiton tuoreessa keväällä 2024 toteutetussa kyselyssä vielä heikoksi. Koska nykyhetkessä voi olla vaikea tietää, millainen toiminta aidosti edistäisi kestävyyttä, voitaisiin sitä tavoitella kohtuullisuuden kautta. Kohtuustaidot auttaisivat tarkastelemaan omaa elämää ja vaalimaan

fysiologista kohtuullisuutta: ruumiin ja mielen tasapaino ja hyvinvointi
materiaalista kohtuullisuutta: harkinta, kriittisyys ja kestävyys kulutusvalinnoissa
sosiaalista kohtuullisuutta: ihmissuhteiden luominen ja vaaliminen, itsensä kehittäminen ja yhteisten asioiden edistäminen
taloudellista kohtuullisuutta: tarpeiden ja toiveiden eron ymmärtäminen, taloudellisten riippuvuuksien kriittinen tarkastelu

Ylikuluttaminen, vertailu ja tyytymättömyys ovat haitaksi – jopa kohtalokkaita sekä yksilölle että maailmalle. Kohtuullisuuden motto voisikin olla: ’riittävästi vaan ei liikaa’.

Sekä tulevaisuustaidot että kansalaistaidot lisäävät parhaimmillaan yksilöllistä ja yhteistä toimijuutta: tunnetta siitä, että minulla – ja meillä yhdessä– on kykyä vaikuttaa paremman tulevaisuuden muodostumiseen, olipa kyseessä sitten uimataito, äänestäminen, polkupyörän korjaaminen tai naapurien auttaminen.

Johanna Ollila on puuhaillut osaamisen ja oppimisen parissa Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa vuodesta 2005 lähtien. Työn keskiössä on tulevaisuusoppimisen ja tulevaisuusohjauksen teoria- ja menetelmäkehitys sekä osaamisidentiteettiajattelun edistäminen. Pääosa työstä tehdään valtakunnallisissa verkostoissa yli oppiaste- ja laitosrajojen.

A blast from the past – Kansalaistaidot sivistystyön ytimessä 1930-luvulta nykypäivään

Kirjoittaja: Jenni Pätäri. (2024). KM, Sivistystyön Vapaus ja Vastuu (SVV) -ohjelman koordinaattori; väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto. Jenni Pätäri toimii myös Ahjolan kansalaisopiston johtokunnan jäsenenä.

Peilaan artikkelissani historiallisia esimerkkejä kansalaistaitojen opettamisen nykyhaasteisiin. Teksti perustuu Kansalaistaidot kunniaan -hankepäivässä pitämääni luentoon. Kansalaisopistojen liiton järjestösuunnittelija Henri Piirainen (2024) kokoaa monipuolisesti kansalaistaitojen määrittelyä kansa- ja peruskouluopetuksessa, koulutuspolitiikassa sekä Kansalaistaidot kunniaan -hankkeessa. Täydennän näkökulmia kiinnittämällä huomiota siihen, että historiallisesti tarkasteltuna kansalaistaidot ja -tiedot, tai laajemmin kansalaissivistys ja -kasvatus, kuuluvat sekä kansalaisopistotyön että yleisemmin vapaan sivistystyön ytimeen. Historiallinen tutkimus voi auttaa hahmottamaan muuttuvaa käsitystä kansalaisopistoista kansalaiskasvatuksellisena toimijana sekä kirkastamaan kansalaisopistojen identiteettityötä pysyvyyden ja muutoksen sidoksena.

Historialliset esimerkit perustuvat tekeillä olevaan väitökseeni, jossa tarkastelen kansansivistysoppiaineen historiaa sen käynnistymisestä 1930-luvun taitteessa muutokseen aikuiskasvatustieteeksi 1960-luvun lopulla. Esimerkit nousevat aineistosta, joka koostuu kansansivistysopin opettajien teksteistä (erit. Zachris Castrén) sekä oppiaineen ensimmäisistä tutkielmista 1930–40-luvulta. Tutkielmat avaavat turbulentteihin vuosiin mielenkiintoisen aikalaisaineiston, jossa ääneen pääsevät silloiset ja tulevat sivistystyöntekijät. Tutkielmia laatineisiin opiskelijoihin kuuluvat muun muassa urallaan opetusministerinäkin toiminut Heikki Hosia, Rauman kansalaisopiston rehtorina toiminut Viljo Salmi (1903–1996), Viialan työväenopiston rehtorina toiminut Arvo Okkeri sekä opintojensa aikana Lohjan Työväenopiston yhteiskuntaopin opettajana toiminut Emil Saksala. Kysymykset kansalaistaidoista ja -tiedoista ovat aineistossa vahvasti läsnä.

1930-40-luvun kansalaiskasvatuksellinen ihanne

1930–40-luvun Suomessa demokratia oli koetuksella. Takana oli sisällissota, joka vaikutti merkittävästi esimerkiksi Zachris Castrénin ponnisteluihin kansalaisopistotoiminnan (hist. työväenopistotoiminnan) sekä vapaan kansansivistystyön kentillä. 1930-lukua leimasivat toisen maailmansodan kehkeytymiskulut kuten fasismin nousu, Suomessa Lapuanliike, sekä lopulta itse sota. Kansansivistystyötä läpäisivät huoli demokratiasta ja sitä tukevista rakenteista, totalitarismista sekä julkisesta keskustelukulttuurista, joihin sen kansalaiskasvatuksellinen tehtävä kytkettiin. Huolenaiheet ovat ajankohtaisia myös tänään.

1930–40-luvulla jaettu käsitys kansalaiskasvatuksellisesta ihanteesta oli vahva. Demokratia kansanvaltaisena valtiomuotona edellytti yhteiskunnalliset asiat sekä kansalaisvastuunsa tuntevia kansalaisia, mikä tarkoitti kansalaistietojen ja -taitojen jatkuvaa kehittämistä. Koska demokratia ei ollut itsestäänselvyys, kansansivistäjät korostivat demokraattisen kulttuurin vaalimista ja demokratiaa prosessina, ei vain valtiollisena tilana. Tämän eteen oli tehtävä jatkuvasti työtä, jota juuri kansalaisopistojen ja muun kansansivistystyön tuli edistää. Ihmisten tuli omaksua vastuunsa demokraattisen kulttuurin ylläpitämisessä. Tämä toteutui paitsi yhteiskunnallisten aineiden opetuksen, myös läpäisevästi opistojen demokraattisen opetus- ja toimintakulttuurin avulla. Kansalaisopistojen tavoite, arvot ja toiminta kietoutuivat tiiviisti yhteen ja tukivat kansalaistaitojen kehittämistä.

Yhteiskunnallisten jännitteiden purkamiseksi kansalaisopisto tarjosi paikan, joissa erilaiset ihmiset tulivat yhteen ja joissa annettiin tilaa erilaisille aatteellisille taustoille ja näkemyksille. Esimerkiksi Saksalan (1948, 124–125) mukaan työväenopistoja tarvittiin erityisesti sen vuoksi, että ”kansan keskuudessa säilyisi repivien puolueriitojen keskellä kansakokonaisuuden tuntua”, sillä opistoissa tulivat yhteen eri työväenleirit ja porvarit. Opistoissa oli turvallista käsitellä erimielisyyttäkin herättäviä kysymyksiä. Kursseilla opiskelijat vaihtoivat mielipiteitään, oppivat tunnistamaan paremmin omaa ajatteluaan sekä samalla ymmärtämään paremmin siitä poikkeavia näkökantoja. Kun opiskeltiin yhdessä erilaisten ihmisten kanssa, opittiin samalla ymmärtämään tiedon muodostumisen ehtoja ja perusteluja, “jonka edessä mielivaltaiset tuumat väistyvät syrjään asiattomina oletteluina” (Castrén 1929, 132). Rakentava oppositio kuvataan terveen demokratian kulmakivenä, koska se vei kehitystä eteenpäin ja esti kangistumasta. Kansalaiskasvatuksen läpäisevyys kansalaisopistoissa tulee hyvin esiin esimerkiksi taideaineiden kuvauksissa, joissa taiteen kuvataan yhdistävän sellaisetkin ihmiset, jotka eivät muuten “löytäisi tietä persoonalliseen kanssakäymiseen ja ystävyyteen”. Taiteen nähtiin pystyvän lähentämään kokonaisia kansoja toisiinsa. (Simola 1949, 71–72.)

Ihanteen ja realiteettien ristivedosta kansalaistaitojen vahvistamiseen opistotyössä

Itsensä kansalaissivistyksellinen kehittäminen ei ollut pelkästään oikeus tai mahdollisuus vaan suoranainen kansalaisvelvollisuus. Demokratia sitoi kansalaiset yhteen, mutta samalla velvoitti kansan kansalaissivistymään ja opistot kansalaissivistämään. Jo 1930–40-luvulla kansalaisopistotyön kuvauksia luonnehtii kuitenkin jännite kansalaiskasvatuksellisen ihanteen ja kysynnän pohjalta määräytyvän kurssisuunnittelun välillä. Opiskelijat hakeutuivat mieluummin toisenlaisen itsensä kehittämisen pariin kuin harrastamaan kansalaistaitoja ja -tietoja. Yhteiskuntaopin opettajana toiminut Saksala (1948, 113–114) harmittelee “opiskelijain osoittamaa harrastuksen puutetta näitä aineita kohtaan” ja pohtii, miten aineita ei pidettäisi niin “vaikeina, ikävinä ja kuivina”.

Demokratian vahvistaminen velvoitti opistoväen etsimään ratkaisuja yhteiskunnallisen harrastamisen vahvistamiseen ja kansalaistaitojen kehittämiseen muun muassa seuraavilla tavoilla (ks. taulukko 1):

Harrastamaan herättäminen. Opistoväen tuli pyrkiä herättämään ihmiset harrastamaan yhteiskunnallisia aineita. Tämä kuului erityisesti opistojen johtajien ja yhteiskunnallisten aineiden opettajien vastuulle. Eräänä innostamisen herättämisen muotona ehdotetaan keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista osallistujien elämänpiiriin kiinnittyvistä aiheista.
Opistojen johdon ja opettajien osaamisen sekä ammattiin valmistamisen kehittäminen. Opettaja- ja johtajakunnan tuli ymmärtää kansalaisopistotyötä, mutta myös vapaata kansansivistystyötä kokonaisuutena sekä niiden yhteiskunnallista tehtävää. Esimerkiksi johtajilla tuli olla yhteiskunnallisten aineiden opintoja ja heidän tuli osallistua yhteiskunnallisten aineiden opetukseen sekä opintojen ohjaukseen yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Castrénille tärkeä foorumi kansalaiskasvatuksellisten kysymysten yhteiseen tarkasteluun oli kansansivistysoppi, josta hän (1924; 1930) toivoi akateemista oppiainetta kansansivistäjien valmennukseen sekä vapaan kansansivistystyön akateemisen tutkimuksen ja oppikirjallisuuden kehittämiseen.
Valtion tuen ja hallinnon kehittäminen sekä yhteiskunnallisiin aineisiin kohdistuva erityistuki. Valtion toteuttaman kansansivistystyön arvioinnin tuli olla kehittävää eli sen tuli lähteä kasvatusopillisista lähtökohdista ja olla kansansivistystyötä ymmärtävää. Valtion tuki kuvataan tärkeänä myös siksi, että sen nähtiin edistävän kansalaispiirien välistä keskinäistä arvonantoa ja suvaitsevaisuutta (Castrén 1929, 129–135; Saksala 1948, 118–120.) Ratkaisuja pohtinut Työväenopistokomitea ehdottaa lisäksi valtionavun lisäavustusta yhteiskunnallisten aineiden opettajien tuntipalkkioiden korottamiseen (15 %) sekä hallinnon kehittämistä perustamalla työväenopistoille omistettu kouluneuvoksen virka. (ks. Saksala 1948, 118–120.)
Opetusjärjestelyihin liittyvät ratkaisut. Lohjan Työväenopistossa kertyneen kokemuksensa perusteella Saksala rohkaisee opistoja omaehtoiseen kehittämistyöhön. Hän tarjoilee didaktisia ratkaisuehdotuksia kannustaen muun muassa kekseliäisiin aineyhdistelmiin. Lohjalla oli esimerkiksi onnistuneesti yhdistetty käsityökurssiin kaunokirjalliseen yhteiskunnalliseen teokseen perehtyminen ja pikakirjoituskurssiin valtio-oppia. Yhdistelmäkurssit Saksala kehottaa toteuttamaan yhteisopetuksena, jolloin opettajille avautuu mahdollisuuksia ammattitaitonsa kehittämiseen. (Saksala 1948, 120–125.) Muina ideoina nostetaan esiin kurssien minimiosallistujamäärän pudottaminen sekä kansalaistutkintolinja tutkintoineen, joita Saksala (1948, 123) ennakkoluulottomasti ei suoralta kädeltä hylkäisi työväenopistotyössäkään, mikäli ne lisäävät harrastusta yhteiskunnallisten aineiden opiskeluun.

Kansalaisopistot demokraattisemman, oikeudenmukaisemman ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan tukipilarina

Kansalaisopistotyö, kuten vapaa sivistystyö kokonaisuutena, on läpi historiansa perustunut demokratiaa vahvistaviin käytäntöihin sekä osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja yhteiskunnallista yhdenvertaisuutta vahvistavaan toimintaan. Opistot tekevät parhaansa muuttuvissa haasteellisissa olosuhteissa paremman yhteiskunnan rakentamisen sekä oman selviytymiskamppailunsa ristipaineessa, jossa myös kansalaistaidot osaltaan määrittyvät ja niiden opettaminen realisoituu. Ajassamme, jossa yhdenvertaiset mahdollisuudet itsensä kehittämiseen horjuvat (Järvinen 2023; Järvinen, Pätäri & Wallén 2024) ja monet sosiaaliset liikkeet kulkevat päinvastaiseen suuntaan (ks. Luhtakallio 2024), ovat kysymykset kansalaisopistojen roolista demokraattisemman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan edistäjinä sekä niiden toimintaedellytysten turvaamisesta erityisen ajankohtaisia ja tärkeitä.

Taulukko 1. Poimintoja ratkaisuehdotuksiksi: miten vahvistetaan kansalaistietojen ja -taitojen harrastamista?

Castrén (ks. 1929;1934; 1938)	Työväenopistokomitea 1948 (ks. Saksala 1948)	Saksala 1948	Yhteisesti
Kansalaistietojen ja -taitojen vahvistaminen vst:n yhteinen tehtävä. Tieteellisen tutkimuksen ja kansansivistäjien valmentamisen merkitys. Valtion tuki ja arvonanto: – Toi kansaa harrastamaan yhdessä. – “Kehittävä arviointi”: kasvatusopillisista lähtökohdista lähtevää, vst:tä ymmärtävää (ks. Castrén 1929, 129–135).	Pätevä henkilöstö ja onnistuneet rekrytoinnit: ymmärrys yhteiskunnallisesta tehtävästä ja sen mukainen osaaminen. Pienempi ryhmäkoko. Minimi 5 (10). Valtionavun lisäavustus 15 % opettajien tuntipalkkioihin. Valtionhallinnon kehittäminen: työväenopistoille omistettu kouluneuvoksen virka (>ohjaaminen, arviointi).	Opintojen ohjaustoiminnan kehittäminen. Johtajan ja johtamisen merkitys. Kekseliäät aineyhdistelmät, opetusyhteistyö. -Esim. käsitöissä rinnalla käsittelyyn kaunokirjallinen yhteiskunnallinen teos. Tutkintojen avaamat mahdollisuudet: kansalaistutkintolinja työväenopistoihin (ks. myös Työväenopistolehti 1/1948).	Opettajien pedagoginen osaaminen: yhteiskunnallisten aineiden käsittelyn kytkeminen opiskelijoiden omiin elämänkokemuksiin ja -piireihin. Herättäminen harrastamaan -Vrt. “sosiokulttuurinen innostaminen” kansalaistaitojen ja -tietojen kehittämiseen. -Esim. keskustelutilaisuudet sytyttäjinä.
Oppikirjojen kehittäminen

Miksi on opittava läpi elämän ja ennen kaikkea mitä ja ketä varten?

Kirjoittaja: Petra Heikkinen. (2024). Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntija.

Petra Heikkinen on työskennellyt opetus- ja kulttuuriministeriössä vuodesta 2007 lähtien. Vuodesta 2018 lähtien hän on toiminut vapaan sivistystyön asiantuntijana vastaten etenkin kansalaisopistoihin, opintokeskuksiin ja vapaan sivistystyön keskusjärjestöihin liittyvistä asioista.Näin kysyi Heikki Kinnari (2020) väitöskirjassaan Elinikäinen oppiminen ihmistä määrittämässä: Genealoginen analyysi EU:n, OECD:n ja Unescon politiikasta. Mielestäni näiden kysymysten rinnalla on syytä kysyä, kenellä on mahdollisuus oppia ja kuka jää koulutuspoliittisessa keskustelussa pimentoon.

Toissa viikolla (2.–.8.9.2024) vietettiin valtakunnallista Kansalaistaitoviikkoa. Vuosien varrella erilaisia taitoja on pyritty kuvaamaan monenlaisilla luokitteluilla mm. EU:n, kansainvälisten järjestöjen ja Opetushallituksen toimesta ja viimeksi Kansalaisopistojen liiton hankkeessa on määritelty, mitä kansalaistaidot tarkoittavat nykypäivänä (Piirainen 6.6.2024). ”Taidot voivat muuttua ajassa ja tietyillä taidoilla voi olla korostuneempi merkitys tietyn yksilön elämässä kuin toisella. Hankkeen tärkeimpänä tausta-ajatuksena on kuitenkin se, että kansalaistaidot ovat hyödyllisiä päivittäisessä elämässä kaikille ihmisille.” (Piirainen 6.6.2024). Mutta mitä taitoja sitten jokaisen kannattaisi pyrkiä hankkimaan?

Vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998, muut. 1765/2009) tarkoitusta ja tavoitetta koskevasta pykälästä sekä eri oppilaitosmuotoja koskevasta pykälästä voi löytää vihjeitä taidoista, joiden opettamista ja oppimista lainsäätäjä on 15 vuotta sitten pitänyt tärkeänä. Lain mukaan vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta. Opetus- ja koulutussanasto OKSAn mukaan elinikäisellä oppimisella tarkoitetaan oppimista, ”joka jatkuu ihmisen koko eliniän”, kun taas elinikäisen oppimisen avaintaidoissa on kyseessä ”niiden tietojen, taitojen, asenteiden ja arvojen kokonaisuus, jollaisia yksilöt tarvitsevat elinikäisessä oppimisessa” (Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus elinikäisen oppimisen avaintaidoista (2018/C 189/01); opetus- ja kulttuuriministeriö ja Sanastokeskus ry 2024). Vapaan sivistystyön näkökulmasta huomionarvoista on, ettei sanastosta (toistaiseksi) löydy sellaisia käsitteitä kuten perustaidot, kansalaistaidot, kansalaisvalmiudet tai omaehtoinen oppiminen.

Eero Pantzarin mukaan elinikäisen oppimisen määritelmässä oppiminen nähdään monesti vain prosessina, vaikka sitä voitaisiin hahmottaa myös päämäärien tai tuotosten kautta esim. näin: ”To continue the learning process during the whole life, to improve and actualize knowledge, behavior, skills, attitudes and concepts of life and society.” (Elinikäisen oppimisen komitea ym. 1997). Jos elinikäinen oppiminen pyrittäisiin hahmottamaan kaikessa ihanuudessaan, osaisimmeko myös sanoittaa harrastuksissa, vapaaehtoistoiminnassa tai luottamustehtävässä oppimaamme nykyistä paremmin? Voisiko vapaan sivistystyön ja työelämän laajemmalle yhteistyölle löytyä väylä yhteisen kielen kautta? Jotain olisi tehtävä, jotta kaikkea osaamista pidettäisiin yhtä arvokkaana – toisin kuin nyt (Rahikainen ym. 2024).

Voisimmeko viedä osaamisperusteisuutta vieläkin pidemmälle, jotta työikäiset oppisivat paremmin sanoittamaan esim. kansalaisopiston keramiikka-, kokkaus tai pilateskurssin hyödyt myös työelämälle pitäen kuitenkin kiinni sivistysihanteesta, ihmisenä kasvamisesta ja vapaan sivistystyön vapaudesta? Tunnustan, että ainakin itsellä vapaa-ajalla kerryttämäni osaamisen sanoittaminen on usein vaikeaa työelämäkontekstissa enkä välttämättä osaa arvioida oman osaamisen – tietojen ja taitojen – merkitystä ennen kuin niitä voi verrata kollegan asiantuntemukseen. Jos on vaikkapa käynyt korean kielen kurssilla, mitä työn kannalta hyödyllisiä taitoja on ehkä tiedostamattaankin oppinut? Vastaus ei välttämättä löydy kurssisuunnitelmasta. Entä voisiko vapaan sivistystyön osaamismerkkijärjestelmää kehittää edelleen esim. tunnistamaan ja tunnustamaan kolmannella sektorilla hankittua osaamista? Se voisi olla hyvä idea, mutta kenties vaikeampi suunnitella ja toteuttaa.

Ennaltaehkäisevän elämänhallinnan taidot?

Luin vastikään uusinta Gerontologia-teosta, mikä sai pohtimaan, mitä tietoja ja taitoja kukin meistä tarvitsee elämänsä aikana voidakseen elää ns. hyvän elämän. Tulisiko tavoitteena olla viisaaksi kasvamisen taito, yksinäisyyden tilojen kohtaamisen ja käsittelyn taito, ennakoivaan ikääntymiseen (elämän aikana) liittyvät taidot, mielen hyvinvoinnin edistämisen taito vai jotain muuta? Päällimmäisenä ajatuksena oli, että ikääntymisestä ei puhuta eikä kirjoiteta tarpeeksi, jotta ymmärtäisimme, millaiset ratkaisut vaikuttavat elämänlaatuumme myöhäisellä keski-iällä (eläköitymisen kynnyksellä ja sen jälkeen) ja aktiivisten eläkevuosien jälkeen vanhuudessa (ns. ihmisen neljäs ikä, jolloin palveluiden ja hoivan tarve korostuu; ks. Rantanen 4.9.2023). Tulevaisuuden ennakoinnista puhutaan paljon, mutta näkyykö se koulutuspolitiikassa ja arjen tasolla?

OECD:n PIAAC-tutkimusohjelman (Programme for the International Assessment of Adult Competencies) aiemmista tutkimustuloksista on vierähtänyt vuosikymmen (Suomen osalta). Uuden PIAAC-tutkimuksen ensituloksia on lupa odottaa 10.12.2024. Tutkimuksessa selvitetään 16–65-vuotiaiden lukutaitoa, numerotaitoa ja ongelmanratkaisutaitoa. Tavoitteena on mm. saada vastauksia siihen, ”Ovatko aikuisväestön perustaidot sillä tasolla kuin työ- ja arkielämässä menestyminen nykyajan tietoyhteiskunnassa edellyttää?”. (Jyväskylän yliopisto 2024.) Jo ennen julkistamista voi yhteiskunnallisesti ja myös vapaan sivistystyön näkökulmasta kritisoida sitä, että tulokset jäävät väestön kannalta puutteellisiksi tutkimuksen sivuuttaessa yli 65-vuotiaat. Ja vaikka tiedetään, kuinka suuri väestöryhmä on kyseessä ja millainen demografinen muutos suomalaisessa yhteiskunnassa on käynnissä.

Ikääntyneet saattavat kuitenkin olla joissakin asioissa myös edelläkävijöitä. Heidän keskuudessaan esim. yleistyy fyysisten ja virtuaalisten palvelurobottien käyttö, jolloin yli 65-vuotiaat tarvinnevat uudenlaisia valmiuksia – robottilukutaitoa medialukutaidon uutena ulottuvuutena. Tätä tutkitaan parhaillaan. (Rasi-Heikkinen, Valokivi, Vuojärvi & Kiuru 2024.) Jos robottilukutaito on arjessa ja yhteiskunnassa pärjäämisen taito jo nyt, mitä siitä pitäisi kaikkien tietää? Vai pitääkö? Jo lähes sata vuotta sitten Castrén (1929) totesi, että ”(…) yhteiskunnan ja sen olojen alituinen muuttuminen ja kehittyminen tekee yhäti jatkuvan opiskelun tarpeelliseksi jokaiselle, joka tahtoo ymmärtää ympärillään olevaa elämää.” Tämän pitäisi koskea jokaista meistä, myös ikääntyneitä. Tällöin koulutuspoliittisesti merkittävien tutkimusten tulisi ulottua myös kaikkein iäkkäimpiin yhteiskunnassamme.

Seppo Niemelän (2008) mukaan ”Yleissivistys tarkoittaa tieto- ja taitomäärää, joka kaikkien kansalaisten olisi hallittava voidakseen toimia ja vaikuttaa yhteiskunnassa.” Toivo Ilmari Wuorenrinne (1952) kuvasi tätä mielestäni hyvin jo sata vuotta sitten kirjoittaessaan:

”Tapasin kuuluisassa Wienin Kansankodissa muutamana syksyisenä iltana 1922 erään köyhän, 70-vuotiaan mummon, joka opiskeli kirjoitustaitoa. Miksi? Koska kova kohtalo oli lapsuudessa ja nuoruudessa kieltänyt häneltä sen taidon oppimisen. Myöhemmin taas perhehuolet, työt ja askareet eivät sitä sallineet. Siksi hän oli tullut ajatelleeksi, että nyt, jolloin hänellä oli aikaa ja mahdollisuuksia, sopisi tämä opiskelu aloittaa. Ja hän aloitti, varsinkin kun hänen tyttärensä, jonka kanssa hän halusi olla välittömässä kirjeenvaihdossa, oli siirtynyt perheineen Budapestiin asumaan. Sanoi ja köpitti keppiinsä nojaten opintosaliinsa kirjaimia piirtelemään.”

Wuorenrinteen kirjoitus osoittaa hyvin myös sen, että aina on otollinen aika elinikäiselle oppimiselle, jos on tahtoa. Jos ikääntynyt henkilö haluaa käyttää muistamiaan asioita ja oppimiaan taitoja sekä edelleen kehittyä ja kasvaa ihmisenä uutta oppimalla, hän monesti elää hyvinkin vanhaksi ennen kuin omat kyvyt alkavat merkittävästi heiketä. (Suutama 2023). Ns. ennaltaehkäisevässä elämänhallinnassa (proactive coping) suunnitellaankin omaa tulevaisuutta ja siihen liittyviä tavoitteita, ennakoidaan vanhenemista ja varaudutaan uhkiin, mutta myös oma-aloitteisesti suunnataan omaa elämänkulkua haluttuun suuntaan hyvän vanhuuden luomiseksi (Saajanaho 2023). Aina uusien tietojen ja taitojen oppiminen ei kuitenkaan ole ihmisestä itsestään kiinni, vaan kyse voi olla esim. maahan muuttaneiden sulkemisesta yhteiskunnan ja työelämän ulkopuolelle riittämättömien maksuttomien kielikoulutusmahdollisuuksien vuoksi (ks. valtioneuvosto 2023).

Kinnari (2020) kuvaakin väitöskirjassaan hyvin syitä sille, miksi elinikäisen oppimisen politiikka ei ole neutraalia eivätkä oppiminen ja koulutus aina ole autuaaksi tekeviä itsestäänselvyyksiä. Hänen mukaansa ”Resursseja, kuten aikaa tai mielenkiintoa ei enää riitä elämän mysteerin ihmettelyyn tai muuhun tärkeämpään [kuin työmarkkinalähtöiseen elinikäiseen oppimiseen]”. Myös mm. Jukka Tuomisto on jo kauan aikaa sitten kritisoinut tapaa, jolla ”elinikäisestä oppimisesta” on tehty mystinen pakko, jota yksilön on vaikea vastustaa (Elinikäisen oppimisen komitea ym. 1997). Mutta samalla on myös syytä esittää jatkokysymys siitä, kenelle ja missä yhteydessä kyse on pakosta? Tällaiset näkökulmat osoittavat, kuinka tärkeää työtä vapaan sivistystyön oppilaitoksissa tehdään joka päivä. Vapaassa sivistystyössä jos missä on paikkansa myös elämän mysteerin ihmettelylle luokiteltiinpa se sitten taidoksi tai ei!

Pedagogisia näkökulmia kansalaistaitojen opettamiseen

Kirjoittajat: Päivi Kilja ja Esa Virkkula. (2024).

Kansalaistaitoja voidaan kutsua metataidoiksi. Niillä on laaja vaikutus eri elämänalueisiin, kuten henkilökohtaiseen kehittymiseen, työllistymiseen sekä kestävään elämäntapaan ja yhteiskunnallisen osallistumiseen. Opettaja voi vaikuttaa kansalaistaitojen oppimiseen paitsi sisältövalintojen myös pedagogisten ratkaisujen avulla. Tässä artikkelissa tarkastellaan, millä perusteilla ja miten opettaja voi edistää näiden olennaisten taitojen oppimista käyttämällä opiskelijalähtöisiä toimintatapoja.

Opiskelijalähtöisyys tavoitteeksi kansalaistaitojen opettamisessa

Kansalaistaitojen opettamisessa opiskelijalähtöisyyttä voidaan pitää keskeisenä päämääränä. Tämän saavuttamista voi tarkastella opettajan roolin, opiskelijan yksilöllisten tarpeiden, opiskelijaryhmien moninaisuuden sekä turvallisen oppimisympäristön näkökulmista.

Opettajan rooli oppimisen tukijana on merkittävä. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että opettaja tarkastelee omaa toimintaansa ja valintojaan eettisten periaatteiden, arvojen sekä oppimis- ja opettamiskäsitysten näkökulmista. Opettajan onkin kysyttävä itseltään, minkälainen suhde hänellä on opetustyöhönsä. Opettajalla on myös ratkaiseva rooli myönteisen oppimisilmapiirin rakentajana. Opettajan tunteilla, empatialla, eleillä ja läsnäololla on tutkitusti iso merkitys pedagogisessa vuorovaikutuksessa.

Opiskelijalähtöinen toimintatapa kääntää huomion yksittäiseen opiskelijaan ja samalla se korostaa jokaisen ainutlaatuista elämäntilannetta ja ominaisuuksia. Opiskelijan kulttuurinen tausta, kielitaito, sukupuoli, ikä, elämän-, koulu- ja työkokemukset voivat ilmetä niin oppimistavoissa, asenteissa kuin arvoissakin.

Opiskelijan yksilöllisiä eroja voi myös tarkastella opiskelukykymallin avulla. Vaikka tämä on luotu alun perin yliopisto-opiskelijoille, sitä voi hyvin soveltaa vapaan sivistystyön opiskelijoiden kohdalla. Malli on jaettu opiskelijan omiin voimavaroihin ja opiskelutaitoihin sekä opiskeluympäristöön, opetukseen ja ohjaukseen. Yksilön näkökulmasta opintojen sujuvuuteen vaikuttavat erityisesti omat voimavarat, kuten terveys ja sosiaaliset suhteet sekä opiskelutaidot, kuten opiskelutekniikka ja aikaansaaminen. Myös opiskelijan kognitiiviset kyvyt ja oppimisvaikeudet vaikuttavat merkitsevästi opiskelijana olemiseen. Kognitiiviset kyvyt ovat yksilöllisiä, ja esimerkiksi väsyneenä keskittyminen ja ongelmien ratkaisu voivat tuntua haastavilta. Oppimisen vaikeuksien syinä voivat olla lukemisen, kirjoittamisen ja matematiikan vaikeudet, hahmottamisen vaikeus, autismin kirjo, ADHD sekä kielelliset erityisvaikeudet.

Oppimistilanteissa eri tekijät ja prosessit voivat herättää yksittäisen opiskelijan kiinnostuksen ja ylläpitää hänen oppimistoimintaansa. Kyse on oppimismotivaatiosta, jossa yksilö suuntautuu joko oppimista kohti tai siitä poispäin riippuen siitä, miten hänen tulkinta-, ajattelu- ja toimintatapansa aktivoituvat opiskelutilanteissa. Edellä kuvatuista syistä opettajan on hyvä olla tietoinen, miten toimia, kun tunnistaa opiskelijalla yksilöllisiä oppimiseen liittyviä tarpeita tai haasteita.

Opiskelijaryhmien moninaisuus on yleistä vapaan sivistystyön oppilaitoksissa. Opiskeluryhmissä on niin työssä käyviä, perheellisiä, eläkeläisiä, työttömiä, kehitys- tai puhevammaisia kuin maahanmuuttajataustaisia ja muihin vähemmistöryhmiin kuuluvia henkilöitä. Miten siis toimia niin, että kaikilla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet oppia?

Opetuksen ja oppimisen tulee vastata moninaisten opiskelijoiden tarpeisiin. Siksi tarvitaan myös monipuolinen valikoima erilaisia oppimisen tapoja ja oppimisympäristöjä. Samoihin ajatuksiin nojaa myös opintojen henkilökohtaistaminen. Sen avulla voidaan edistää opetuksen toteutustapaa, joka vastaa yksilöiden tarpeisiin ja purkaa ”yksi-tapa-sopii-kaikille”-asennetta. Tällöin myös ryhmätilanteiden ytimessä ovat opiskelijan lähtökohdat, osallisuus ja ohjaus. Näiden toteuttamiseksi voidaan toimia monin eri tavoin. Yksittäisen opiskelijan lähtökohtien, tavoitteiden ja vahvuuksien huomioiminen on opetuksen perustana. Osallisuuden kokemus vahvistuu, kun opiskelijat voivat vaikuttaa opintojen sisältöihin ja heillä on erilaisia valinnan mahdollisuuksia. Monipuolisilla ryhmä- ja yksilöohjauksilla vahvistetaan kuulluksi tulemista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

Opiskelijalähtöisen koulutuksen suunnittelun lähtökohtana on siis ajatus siitä, että sama opetuksellinen toimintastrategia ei sovi kaikille opiskelijoille. Tämä näkemys johtaa myös kysymään, tuleeko kaikille opiskelijoille räätälöidä erityistä tukea tai ratkaisuja oppimisen haasteisiin? Tämä ei ole tarpeen. Vallalla on periaate, jonka mukaan kiinnittämällä huomio käytettävien oppimateriaalien ja opetusmenetelmien valinnassa saavutettavuuteen ja monipuolisuuteen, voidaan tukea kaikkia opiskelijoita.

Oppimiselle myönteistä tilaa luodaan turvallisella oppimisympäristöllä. Se tarkoittaa sellaista tilaa, jossa opiskelijoilla on fyysisesti, sosiaalisesti ja psyykkisesti turvallinen olla. Toisin sanoen turvallisen oppimistilan avulla voidaan edistää hyvää ilmapiiriä, ja jossa opiskelijat voivat kokea tulla hyväksytyiksi, kuulluiksi ja tasavertaisiksi. Vaikka opettajilla on vapaus omiin arvoihinsa, heillä on myös lakisääteinen velvollisuus edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Opettajien on hyvä pohtia yhdessä kollegoiden kanssa, miten he voivat edistää oppimismyönteisyyttä ja turvallisuutta oppimisympäristöissä.

Voisiko laadukkaalla ohjauksella vaikuttaa edellä mainittujen asioiden toteutumiseen kansalaistaitojen oppimisessa? Seuraavassa tarkastellaan erityisesti tätä kysymystä ja tarjotaan samalla konkreettisia näkökulmia ohjaustyön tueksi.

Oppimista edistävän ohjauksen periaatteet kansalaistaitojen pedagogiikassa

Oppimista edistävä ohjaus kansalaistaitojen pedagogiikassa kannustaa opiskelijoita aktiiviseen osallistumiseen. Tavoitteena on, että opiskelijat kykenevät paremmin arvioimaan oppimistaan ja osaamistaan sekä ymmärtämään opiskeltavan kansalaistaidon kautta esimerkiksi mahdollisuuksiaan yhteiskunnallisina toimijoina. Opettaja tukee tätä prosessia ohjaamalla opiskelijoita reflektoimaan työskentelyään sekä kehittämään sosiaalisia taitoja ja kriittistä ajattelua.

Sosiaaliset taidot kehittyvät erityisesti yhteisöllisessä oppimisessa, jossa opiskelijat oppivat toisiltaan. Tällöin oppimisprojektit, jotka käsittelevät vaikkapa ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja, tarjoavat erinomaisia mahdollisuuksia vuorovaikutukseen. Opiskelijoita rohkaistaan osallistumaan aktiivisesti keskusteluun ja yhteiseen työskentelyyn. Kriittisen ajattelun tukeminen on keskeinen osa ohjausta, sillä näin menetellen opiskelijat oppivat arvioimaan tietolähteitä ja perustelemaan näkemyksiään rakentavasti.

Kansalaistaitojen oppimisessa käytännönläheiset tehtävät, kuten yhteiskunnallisten päätöksentekoprosessien simulointi, auttavat opiskelijoita soveltamaan teoreettista tietoa käytäntöön. Toimintamalli tekee oppimisesta merkityksellistä. Se valmistaa opiskelijoita toimimaan aktiivisina ja vastuullisina kansalaisina. Opettajan keskeinen rooli oppimisen edistäjänä korostuu erityisesti pedagogisessa kontekstissa, jossa laadukas ja onnistunut ohjaus on avaintekijä opiskelijoiden tukitoimissa.

Seuraavaksi on perusteltua tarkastella, mitkä tekijät määrittelevät hyvää ohjausta ja kuinka sitä voidaan toteuttaa käytännössä. Asian ymmärtäminen auttaa opettajaa syventämään käsitystä siitä, miten oppimista edistävä ohjaus voi vaikuttaa opiskelijoiden osaamisen kehittymiseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen.

Onnistunut ohjaus perustuu onnistuneeseen vuorovaikutukseen

Opettaja voi ymmärtää ja huomioida opiskelijan yksilölliset tarpeet osaamisen kehittämisessä, kun hän osaa kohdata opiskelijansa hyvin. Sen myötä on mahdollista tehdä perusteltuja ohjauksellisia ratkaisuja sekä hyödyntää oppimista edistäviä ohjausmenetelmiä.

Opetus- ja ohjaustilanteissa opettaja kohtaa opiskelijat sekä ryhmänä että yksilöinä. Hän havaitsee ja kuulee paljon eri tilanteissa, mikä edellyttää kykyä kohdata opiskelijat ammattimaisesti. Aistihavaintojen perusteella opettaja tulkitsee opiskelijan tarpeita ja tekee ohjausratkaisuja, usein reaktiivisesti. Onkin tärkeää pohtia, miten voidaan varmistaa, että tehdyt ratkaisut edistävät opiskelijan oppimista.

Tutkimusten (mm. Carless & Boud, 2018; de Kleijn, 2021) mukaan oppimista edistävässä ohjauksessa vuorovaikutuksella on keskeinen merkitys. Se onnistuu, kun opettaja muistaa opiskelijan kohtaamisen perusasiat: hyvän olettamisen opiskelijassa, kiireettömyyden tunnun luomisen, silmiin katsomisen ja keskittyneen kuuntelemisen. Yhtä kaikki, aito kiinnostus opiskelijasta ja hänen oppimisensa tukemisesta ratkaisevat.

Lisäksi on oleellista havaita myös se, mitä opiskelija ei sano ääneen. Kehonkieli, ilmeet ja eleet heijastavat opiskelijan tunteita, joita on tärkeä osata tulkita. Myös opettajan oma kehonkieli viestii paljon; esimerkiksi katsekontakti ja nyökkäykset rohkaisevat opiskelijaa ja vahvistavat hänen kokemustaan kuulluksi tulemisesta. Tämä mahdollistaa opiskelijan käsitellä myös henkilökohtaisia, herkkiä asioita. Opiskelija voi tuntea häpeää jostain kansalaistaidon, esimerkiksi uima- tai numerotaidon, puutteesta, mutta hyvä vuorovaikutus rohkaisee häntä ilmaisemaan asian.

Hyvällä vuorovaikutuksella opettaja rakentaa perustan luottamukselliselle, yksilölliset tarpeet huomioivalle ohjaussuhteelle. Toisin sanoen, oppimista edistävän vuorovaikutuksen aikaansaamiseksi tulee sosiaalinen oppimisympäristö luoda sellaiseksi, jossa opiskelijat voivat ilmaista ajatuksiaan rakentavasti, ilman aristelua tai pelkoa. Tämä rohkaisee heitä osallistumaan aktiivisesti opintoihinsa.

Ohjauksessa opettajan esittämät kysymykset ovat vastauksia tärkeämpiä

Rakentavalla palautteella on keskeinen merkitys ohjauksen käytänteissä. Palautteella viitataan usein opettajan antamiin kommentteihin opiskelijan työn lopputuloksesta, johon liittyy usein myös arvosanan antaminen. Palautteen käsite on kuitenkin laajempi ja monipuolisempi.

Palautteen tehtävä on ohjata opiskelijassa tapahtuvaa muutosta eli oppimista. Se ei ole pelkästään ”opettaja-tuomarin" julistus siitä, mikä tehtävässä oli väärin ja mikä mahdollisesti oikein. Palaute muodostaa kokonaisuuden, jonka avulla opiskelijat oppivat ymmärtämään omaa tekemistään ja käyttämään saamaansa tietoa toimintansa laadun parantamiseksi.

Nykyään puhutaan ohjaavasta palautteesta (engl. feedback) ja edisteestä (feedforward). Kun palaute keskittyy siihen, mitä tapahtui, edisteessä tarkastellaan, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Opettaja ohjaa opiskelijaa käsittelemään asiaa ja tekemään oivalluksia esittämällä kysymyksiä. Palautteen yhteydessä voidaan kysyä opiskelijan näkemyksiä tehtävän onnistumisesta, siihen vaikuttaneista seikoista sekä siitä, kuinka hän aikoo edetä tehtävässä.

On tärkeä huomata, että palaute ja ediste ovat osa kaikkea oppimisen ohjausta. Molemmat voivat olla yleisesti opiskelijan tilanteeseen liittyviä ja avoimia kysymyksiä, kuten "Voitko kertoa lisää...", tai tarkentavia kysymyksiä, kuten "Miksi tämä asia tuntuu sinusta tärkeältä?". Ne voivat myös liittyä opiskeltavan asian oppimiseen, esimerkiksi: "Kerrotko vielä, miten teit nämä asiat, kun onnistuit niin hyvin?" tai "Mitä on hyvä muistaa ensi kerralla? Kerrotko, mitä aiot tehdä seuraavaksi?".

Kysymyksiin perustuva toimintamalli soveltuu sekä yksilöiden että ryhmän kanssa työskentelyyn. Yksilöohjauksessa opiskelija pohtii opettajan kysymysten avulla erilaisia, hänen oppimistaan edistäviä ratkaisuja. Ryhmätilanteessa opiskelijoita kannustetaan jakamaan omia kokemuksiaan ja näkemyksiään, mikä rikastuttaa keskustelua. Opiskelijat kuuntelevat toisiaan ja kunnioittavat toistensa näkemyksiä. Opettajan rooli kannustajana on tärkeä, sillä hän rohkaisee opiskelijoita katsomaan eteenpäin, asettamaan tavoitteita ja tukemaan niiden saavuttamista ohjauksellisin keinoin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että hyvä ohjaus perustuu artikkelin alussa käsitellylle opiskelijalähtöisyyden periaatteelle. Opettaja mukauttaa ohjaustaan opiskelijan oppimistarpeiden mukaan, mikä auttaa tätä löytämään itselleen parhaiten toimivat oppimisstrategiat ja etenemään opintopolullaan.

Tämä artikkeli on antanut viitteitä siitä, kuinka merkittävä rooli opettajalla on kansalaistaitojen pedagogiikassa. Opettaja tarvitsee oikeaa tietoa, sen soveltamistaitoa sekä kehittämisasennetta. Näitä resursseja hyödyntämällä hänellä on avaimet hyviin pedagogisiin ratkaisuihin, ja opiskelijoilla mahdollisuus laadukkaaseen kansalaistaitojen oppimiseen.

Mahdollista oppiminen! Vinkkejä kentältä

Kirjoittaja: Laura Siniranta, Auralan kansalaisopisto

Kohtaa ja kuuntele – Kaikki lähtee kohtaamisesta. Aktiivinen kohtaaminen ja kuunteleminen toimivat ensisijaisena välineenä poimia oppijoiden tarinoista olennainen eli se, millaisia haasteita ja vahvuuksia kullakin on. Haasteet muodostavat usein esteradan, jota yhdessä lähdetään ratkaisemaan. Vahvuudet taas ovat niitä työkaluja, joilla rakennetaan uusia suuntia oppimiseen.

On tärkeää olla tietoinen siitä, mikä tuottaa perustaitovajetta. Se auttaa ymmärtämään, millaisten asioiden kanssa olemme tekemisissä. Taustalla voi olla neuropsykiatrisia haasteita, oppimisvaikeuksia, traumoja, tuen puutetta kouluaikana tai vaikeita elämänvaiheita. Perustaitoja vahvistamalla voi tarjota korjaavia kokemuksia eli tunteen siitä, että oppiminen on mahdollista. Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen on tärkeää jokaiselle.

Vinkki: Kysy oppijalta, mitä hän tässä hetkessä tarvitsee onnistuakseen. Onko se kenties asioiden selittämistä, opiskelutekniikoita vai vain tuuppausta eteenpäin?

Tunnista tunnekuorma – Ole tietoinen siitä, että aikuinen oppija tuo oppimistilanteeseen mukanaan koko elämänhistoriansa. Oppimiseen liittyvä tunnekuorma ja käsitys itsestä oppijana ovat asioita, jotka luovat pohjan pedagogisille valinnoille.

Osaamattomuuden myöntäminen on valtavan suuri asia. Ei ole helppoa myöntää, että ei aikuisena osaa perusasioita. On tärkeää ottaa lempeästi vastaan häpeän tunne, joka usein liittyy siihen, että ei osaa. Opettele siis kohtaamaan häpeää ja kääntämään asia siihen ajatukseen, että ”nyt olet täällä ja voimme tehdä asialle jotain”. Kokemuksen validointi eli sen tunnustaminen, että esimerkiksi häpeän kokemus on hyväksyttävä, auttaa hyvään alkuun.

Vinkki: Käytä erilaisia tunnekortteja ja pyydä oppijaa kertomaan, miltä oppiminen on aiemmin tuntunut.

Kytke arkeen – Opittavien asioiden kytkeminen olemassa olevaan arkeen sekä madaltaa kynnystä että motivoi tarttumaan oppimiseen. Ohjaa huomaamaan yhteys arjen ongelman ja opittavan taidon välillä. Uusien taitojen harjoittelu jollakin käsillä olevalla käytännön ongelmalla, kuten oman talouden budjetointi, ankkuroi vahvistuvia taitoja todellisiin tilanteisiin.

Se, mitä ja miten tehdään, tulee lähteä oppijan tarpeesta. Materiaalien ja tehtävien on hyvä olla määrällisesti ja sisällöllisesti sillä tasolla, että ne sekä haastavat oppimaan uutta että ovat riittävän yksinkertaisia tarjoamaan onnistumisen kokemuksia. Tätä keskustelua kannattaa oppijan kanssa käydä jatkuvasti ja tehdä valintoja yhdessä.

Vinkki: Sanoita ajatuksia ääneen, sillä se osallistaa oppijaa ja antaa mallia, jota voi itsenäisesti käyttää: ”Ajattelen, että seuraava tehtävä voisi olla tämä. Mitä mieltä olet? Tuleeko se tehtyä? Miten voisit soveltaa nyt opittua omassa arjessasi?”

Tue poisoppimista ja uudelleenoppimista – Uuden oppiminen on lähtökohtaisesti helppoa. On kyse sitten taidosta tai tiedosta, uuden oppiminen on helppoa verrattuna siihen, että on jo oppinut jotain, mutta väärin tai vähän sinnepäin, ja joutuu nyt poisoppimaan aiemmasta. Vasta kun vanhasta ja toimimattomasta on päässyt eroon, on mahdollista oppia uutta.

Ensin täytyy kuitenkin jäljittää se, mitä tai miten on aiemmin oppinut ja miksi se ei toimi. Kysele ja auta oppijaa pohtimaan, miksi jokin tapa ei toimi ja mikä vastaavasti voisi olla parempi tapa oppia. Uuden tavan oppiminen vaatii tutustumista siihen, mikä toimii itselle. Tee luovia ehdotuksia ja rohkaise oppijaa ideoimaan.

Vinkki: Kannusta kokeilemaan ja testaamaan, sillä oppija ei usein itsekään vielä tiedä, mikä olisi se juuri hänelle oikea tapa.

Auta pilkkomaan kokonaisuuksia – Opiskelutaitojen puute on laaja oppimista estävä tekijä. Erilaisten opiskelutekniikoiden opettaminen ja harjoittelu antaa laajempia valmiuksia jatkoa varten. Yksi tällainen tekniikka on esimerkiksi opittavan asian paloittelu riittävän pieniin osiin.

Kokonaisuuksien palastelu osiin voi tarkoittaa ajallista tai sisällöllistä pilkkomista. Suunnittele oppijan kanssa aikataulu isommalle oppimiskokonaisuudelle tai auta oppijaa löytämään hänelle sopiva ajankohta ja kesto oppimiselle. Pilko toisaalta isompia sisältökokonaisuuksia pohjataitoihin oppimisen mahdollistamiseksi, sillä esimerkiksi prosenttilaskuja on mahdoton oppia, jos matemaattiset pohjataidot ovat huterat. Täytyy siis olla valmis menemään oppijan kanssa opittavien asioiden alkulähteille.

Vinkki: Piirrä kalenteri, johon kirjoitat yhdessä oppijan kanssa tulevat tehtävät ja suunnitelma siitä, milloin valmistautuminen täytyy aloittaa.

Sanoita onnistuminen – Älä turhaan säästele pienten ja itsestään selvienkin asioiden ääneen sanomista. Minäpystyvyyden rakentaminen lähtee toisinaan hyvin pienistä asioista, joten asioiden ääneen sanomisella voi olla suuri merkitys. Auta katsomaan taaksepäin pienenkin onnistumisen jälkeen ja kiinnitä oppijan huomio siihen, että oppimista on tapahtunut.

Vinkki: Kerro oppijalle, mitä sinä huomaat ja ohjaa häntä huomaamaan sama myös itse: ”Muistatko, mitä sanoit tällaisista tehtävistä pari viikkoa sitten? Sanoit, että alkoi ahdistaa, kun vain näitkin tehtävän. Nyt sanot, että tämä tuntui helpolta. Huomaatko, että jotain on tapahtunut? Mitä se on ja mistä se johtuu?”

Tarjoa oikea-aikaisesti ja jalkautumalla – Oppimisen täytyy perustua vapaaehtoisuuteen, jotta se on mahdollista. Oppimisen ääreen pakottaminen tuottaa pahimmillaan uutta häpeää. Oikea-aikaisuus on myös motivaation kannalta äärimmäisen tärkeää. Auta oppijaa sitomaan oppiminen johonkin hänelle ajankohtaiseen tavoitteeseen.

Paikallakin on väliä. Koulumainen ympäristö ei välttämättä ole paras mahdollinen, jos kouluaikoihin liittyvä tunnekuorma on raskas. Oppimisen näkyväksi tekeminen erilaisissa paikoissa ja tilanteissa ja oppimistilanteiden vieminen opistoympäristön ulkopuolelle, madaltavat kynnystä ottaa askel oppimisen äärelle.

Vinkki: Vie opittavat sisällöt kohtaamispaikoille ja osoita oppimisen mahdollisuus lähellä oppijaa.

Huomioi kokoonpano – Työskentelymuotoa kannattaa miettiä, jos se suinkin on mahdollista. Yksilötyöskentely ei sovi kaikille, sillä oppijan täytyy olla valmis olemaan kaiken huomion keskipisteenä. Parhaimmillaan se kuitenkin mahdollistaa sisällön kohdentamisen juuri siihen, mitä sillä hetkellä tarvitaan. Yksilötyöskentelyn suurena etuna on myös se, että voidaan edetä aidosti oppijan tahtiin. Erilaisissa ryhmissä merkittäviä etuja taas ovat vertaiskokemusten ja oppimisen oivallusten jakaminen. Pienryhmä madaltaa usein kynnystä myös sosiaalisten tilanteiden harjoitteluun.

Tarkkaile oppijoita. Hidasta tai pysähdy, jos tarvitaan toistoa tai lisää selitystä. Kehota toisaalta tarvittaessa jatkamaan eteenpäin, vaikka oppiminen olisi vielä kesken, sillä paikallaan junnaaminen harvoin tuottaa onnistumisen kokemusta.

Vinkki: Rohkaise jakamaan kokemuksia ja pohtimaan niitä yhdessä.

Kehity opettajana – Jatkuva opettajana kehittyminen on erottamaton osa tätä kaikkea, sillä valmista kaikkiin tilanteisiin sopivaa pakettia ei ole olemassa. Tilanteet ovat muuttuvia ja parhaiten niistä selviää suhtautumalla opettamiseen uteliaisuudella, kiinnostuksella ja halulla oppia itse koko ajan lisää.

Perustaitojen opettaminen rakentuu usein pienistä tiedonmurusista, joita kohtaamisissa ja keskusteluissa saamme. Etukäteen ei voi tietää ja osata ottaa kaikkea huomioon, koska ei voi tuntea kaikkia erilaisia tapoja oppia ja hahmottaa asioita. Yksilöllisten oppimistapojen löytäminen on jatkuvaa keskustelua ja etsimistä. Olemalla utelias ja kiinnostunut kohtaamistaan asioista, etsimällä tietoa ja aktiivisesti oppimalla kohtaamisista, kehittää samalla omaa työkalupakkiaan, josta hyötyvät myös seuraavat oppijat.

Vinkki: Muista kysyä myös itseltäsi, millaisia tapoja hyödynnät omaan oppimiseesi.

Paikallinen ja alueellinen yhteistyö kansalaistaitojen ja perustaitojen opetuksessa

Kirjoittaja: Rehtori Päivi Majoinen, Pieksämäen seutuopisto

Kansalaistaidot ovat erilaisia taitoja ja tietoja, joita tarvitaan aktiivisessa ja vastuullisessa kansalaisuudessa. Tämä korostuu etenkin nykyisenä muutoksen aikana, josta näyttää tulleen pysyvää. Tällä muutoksella tarkoitan sekä valtakunnallista taloustilannetta että maailmanpoliittista tilannetta. Myös mahdolliset pandemiat vaikuttavat vääjäämättä omaan arkeemme.

Me tarvitsemme taitoa esimerkiksi kriittiseen ajatteluun ja medialukutaitoa kokonaisuudessaan. Tämä korostuu aikana, jolloin tulee erottaa oikea tieto niin kutsutusta valetiedosta. Lisäksi tarvitsemme kykyä analysoida erilaista tietoa ja tehdä sen myötä perusteltuja päätöksiä.

Työelämässä korostuvat puolestaan viestintä- ja vuorovaikutustaidot. Tämä ilmenee monista työpaikkailmoituksista, sillä työnantajat arvostavat työnhakijaa, joka osaa toimia rakentavassa vuorovaikutuksessa ja ottaa muut työyhteisön jäsenet huomioon. Tämä kaikki saattaa tuntua itsestään selvältä, mutta useassa eri yhteydessä kuulemme uutisointia työyhteisöjen vaikeuksista vuorovaikutustilanteissa.

Työelämän tarpeet tarjoavat kansalaisopistoille oivan tilaisuuden vuorovaikutteisten kurssien markkinointiin. Vuorovaikutustaitoja tukevat niin kieltenopiskelu, teatteritaide ja vaikka bändissä musisoiminenkin. Monet opistot tarjoavat myös suoraan vuorovaikutustaitoihin liittyviä kursseja, ja markkinoivat niitä suoraan yrityksille ja työyhteisöille. Pieksämäen seutuopistossakin on toteutettu kursseja, joilla vuorovaikutustaitoja ja itseilmaisua on kehitetty teatteri-ilmaisun keinoin.

Uusien työllisyysalueiden aloittaessa toimintansa vuoden 2025 alussa, työnhakijakin on uuden edessä. Kansalaistaitojen avulla kukin voi paremmin vaikuttaa omaan elämäänsä ja ympäröivään yhteiskuntaan. Pieksämäen seutuopisto on tehnyt pitkään yhteistyötä nykyisen TE-toimiston kanssa etenkin Umako- ryhmien rekrytoimisessa ja tätä yhteistyötä jatketaan myös uuden TE-alueen kanssa. Odotamme mielenkiinnolla, pääsemmekö laajentamaan yhteistyötä työnhakuvalmiuksia lisäävään toimintaan vielä laajemminkin. Kaikkien opistojen kannattaa pyrkiä yhteisiin neuvottelupöytiin ja tuoda laajaa kansalais- ja perustaito-osaamistaan esiin.

Kyky ymmärtää omat oikeudet ja velvollisuudet yhteiskunnassa on niin ikään kansalaistaito. Tähän liittyy suoraan kansalaisaktiivisuus, jota opistot voivat tukea yhteistyössä eri tahojen kanssa. Opistot voivat edistää kansalaisaktiivisuutta toteuttamalla mm. järjestöjen ja yhdistysten kanssa matalan kynnyksen avoimia tapahtumia ja tempauksia. Teemaviikot, kuten vanhusten viikko, digitaitoviikko ja muut vastaavat ovat oivia tilaisuuksia tuoda opiston toimintaa esiin.

Perustaidot ovat välttämättömiä työelämässä pärjäämisen ja arjen sujuvuuden kannalta. Ne ovat olennaisia taitoja, joita tarvitaan jokapäiväisessä elämässä, työelämässä ja etenkin oppimisessa. Näihin kuuluvat esimerkiksi lukutaito, laskutaito, sekä tietotekniset taidot. Lukutaito kattaa kyvyn ymmärtää ja tuottaa kirjallista tekstiä, kun taas laskutaito viittaa kykyyn suorittaa peruslaskutoimituksia ja ymmärtää matematiikan peruskäsitteitä. Toki perusopetuksella on tässä vahva rooli, mutta kansalaisopistotkin voivat tukea aikuisten perusopetusta kunnissa. Opistot voivat tarjota esimerkiksi luku- ja kirjoitustaitoa tukevia kursseja yhteistyössä perusopetuksen kanssa tai järjestää opistolla kaikille avoimia kursseja iltaopetuksena.

Tietotekniset taidot ovat nyky-yhteiskunnassa tärkeitä ja tarkoittavat kykyä käyttää tietokoneita ja digitaalisia laitteita. Kantasuomalaiset saavat tätä tietämystä ja osaamista jo oppivelvollisuutensa aikana, mutta ikääntyneet usein tarvitsevat vielä tukea näiden taitojen kehittämisessä. Kansalaisopistoissa tietotekniikan opetus on osallisuutta tukevaa ja matalalla kynnyksellä toteutettua. Usein opiskelija voi tuoda oman tutun laitteensa kurssille mukanaan, mikä osaltaan madaltaa kynnystä kurssille osallistumiseen.

Pieksämäen seutuopisto on järjestänyt Mobiiliklinikkaa ja Tietotupaa yhteistyössä kirjastojen kanssa jo useiden vuosien ajan. Kursseille rekrytointia voisi myös tehostaa jalkautumalla järjestöihin ja yhdistyksiin markkinoimaan kursseja ja toteuttamaan opetustuokioita vaikkapa tekoälystä tai valokuvien lähettämisestä sähköpostilla.

Lähes kaikissa kansalaisopistoissa opiskelee myös uusia Suomeen muuttaneita opiskelijoita, jotka ovat perustaidoissa kenties aivan alkutaipaleella ja jotka tarvitsevat paljon tukea ja ohjausta perustaidoissaan, tietotekniset taidot mukaan lukien. Kuntien ja seurakuntien maahanmuuttokoordinaattorit ovat maahanmuuttaneiden tavoittamisessa oivia yhteistyökumppaneita. Olemme Pieksämäen seutuopistossa olleet aloitteellisia myös asettautumispalveluiden työryhmän ja tilaisuuksien järjestämisessä.

Asettautumisinfoissa on ollut mukana toisen asteen oppilaitosten, Kansaneläkelaitoksen, työ- ja elinkeinotoimiston, seurakunnan sekä yhdistysten ja järjestöjen edustajia. Infotilaisuuksien tavoitteena on tarjota maahanmuuttaneille tietoa paikallisista palveluista. Opisto on esitellyt infoissa perustaitoja tukevia kursseja, ja rekrytoinut samalla kursseille opiskelijoitakin. Samalla olemme tuoneet osaamistamme esiin tässä laajassa verkostossa ja kuulleet muiden toimijoiden toimintatavoista.

Taito kirjoittaa sähköposteja ja täyttää lomakkeita ovat perustaitoja, joita tarvitaan lähes kaikilla elämän osa-alueilla. Näiden taitojen hallitseminen mahdollistaa myös jatkuvan oppimisen ja kehittymisen. Uudet työllisyysalueet voivat luottaa kansalaisopistoihin näiden perustaitojen tarjoamisessa kuntalaisille. Kansalaisopistot voisivat toteuttaa myös avoimia pop-up-tyyppisiä työpajoja, joihin voisi pistäytyä nopeasti saamaan tietoa. Työpajoja voisi toteuttaa vaikkapa kirjastoissa tai paikallisissa kauppakeskuksissa.

Tehokkuutta kurssilaisten rekrytoimiseen voidaan saavuttaa monin eri tavoin. Opistojen markkinoinnin ja viestinnän kehittäminen on jatkuvaa työtä. Nykyinen monikanavainen some-maailma tuo mukanaan sekä haasteita että mahdollisuuksia, kun opistot tiedottavat kansalais- ja perustaitoja lisäävistä kursseista perinteisten markkinointimuotojen rinnalla. Some-näkyvyyttä voidaan myös ostaa tai lisätä toteuttamalla kampanjoita uusien seuraajien rekrytoimiseksi. Yhteistyö uuden TE-alueen sekä yhdistysten ja järjestöjen kanssa on niin ikään tärkeää.

Monet opistot ovat luoneet erilaisia uutiskirjeitä, joita ne lähettävät tilaajille laajalla jakelulla. Uutiskirje on hyvä tapa lähettää tietoa opiston tarjonnasta myös yhteistyökumppaneille. Lisäksi on tärkeää käydä yhteisiä neuvotteluita kurssitarjonnasta, joita yhteistyökumppanit toivovat kansalaisopistojen toteuttavan perus- ja kansalaistaitojen osalta. Samalla on hyvä sopia rahoituspohjasta, eli siitä, onko toiminta opistojen valtionosuuteen perustuvaa kaikille avointa kurssitoimintaa, jossa myös opiskelijalla on kurssimaksu, vai korvaako esimerkiksi työvoima-alue, yhdistys tai yritys toiminnan kustannukset.

Yksi tapa saada kuntalaiset innostumaan kansalais- ja perustaitokursseille osallistumisesta on ottaa heidät mukaan kurssisuunnitteluun. Kolmannen sektorin tilaisuudet, yritykset, torit ja korttelit ovat erinomaisia paikkoja, joissa kursseja voidaan suunnitella yhdessä. Pieksämäellä syysmarkkinoiden aikaan järjestetty infopiste on ollut todella suosittu. Toritapahtumassa suunnittelijat ovat kertoneet kurssisisällöistä, ja kuntalaiset ovat voineet esittää kurssitoiveitaan ja ilmoittautua opiston kursseille.

Kansalaisopistojen olisi hyvä nähdä yhteistyön mahdollisuudet myös muiden oppilaitosten kanssa. Kansalaisopistot voivat toimia tukilinkkinä eri taitojen opiskelussa ja tukea näin toisen asteen opiskelijoiden opiskeluvalmiuksia. Toisen asteen opiskelijat ja oppilaskuntatyö tarjoavat myös hyvän väylän kansalaistaitojen markkinointiin ja kurssilaisten rekrytointiin. Kansalaisopiston on kuitenkin tärkeää selvittää rahoituspohja ja tilastoinnin perusteet, mikäli kurssit suunnitellaan koulupäivän sisälle. On myös hyvä muistaa, että opistoilla on aina mahdollisuus tarjota yhteistyötahoille maksullista palvelukoulutusta. Pieksämäen seutuopisto on mukana toisen asteen oppilaitosten kielitarjonnassa. Etenkin lukiolaiset hyödyntävät opiston kurssitarjonnassa olevia kaikille avoimia harvinaisia kieliä, joiden opetusta oma lukio ei tarjoa.

Kansalaisopisto voi myös lähestyä paikallisesti ja alueellisesti oman alueensa yrityksiä. Yhteistyö voi olla hyödyllistä, jos yrittäjä kokee työntekijöidensä tarvitsevan opastusta suomalaisessa yhteiskunnassa toimimiseen tai kielitaidon parantamiseen. Tämä koskee sekä nuoria työntekijöitä että S2-tukea tarvitsevia työntekijöitä. Kursseja voidaan räätälöidä yrittäjän tarpeen mukaan joko työpäivän sisälle tai avoimien vos-kurssien sisällöksi iltakursseille. Pieksämäellä työpäivän aikana tarjottu kielten opetus on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi lisätä työntekijöiden kielivalmiuksia, erityisesti yrityksissä, joilla on kansainvälisiä yhteyksiä. Kurssit ovat olleet parinkymmenen tunnin mittaisia tiivistyksiä, ja suunnittelijaopettajamme on aluksi kartoittanut kielitaidon tason ja suunnitellut kurssit tämän pohjalta.

Paikallisen ja alueellisen yhteistyön tiivistäminen on erittäin tärkeää perus- ja kansalaistaitoja lisäävien kurssien tarjoamisessa. Tämä mahdollistaa kurssien tehokkaan markkinoinnin ja opistojen laajan kurssitarjonnan näkyväksi tekemisen. Yhdessä olemme aina enemmän.

Kansalaistaidoilla kohti kestävää tulevaisuutta ja hyvää elämää

Kirjoittaja: Maija Voutilainen. (2024). Kuopion kansalaisopiston tiedottaja.

Jos kysyisimme katugallupissa, mitä kansalaistaidot ovat, vastaukset todennäköisesti vaihtelisivat ruuanlaitosta budjetointiin ja siivouksesta ekologiseen elämään. Joku varmasti liittäisi mukaan teknologiaosaamisen ja digilukutaidon, hyvää lähimmäisyyttä unohtamatta. Kansalaistaidoilla viitataan kaikkiin niihin taitoihin, joita tarvitsemme päivittäisessä elämässämme, kuten Wikipedia asian tiivistää.

Kansalaistaitojen opettelu alkaa kotoa. Tämä vastuu ei ole siirrettävissä millekään muulle taholle, mutta oppilaitokset, kuten kansalaisopistot, ovat erinomainen tuki tällä polulla. Hyvä kansalaisuus ja kansalaisuuteen kasvaminen ovat olleet vapaan sivistystyön, eli kansalaisopistojen ja työväenopistojen, keskeisiä arvoja jo vuodesta 1899 – siis peräti 125 vuotta!

Käsitykset tarpeellisista taidoista ovat muuttuneet ajan myötä. Lypsäminen tai heinänteko eivät ole enää välttämättömiä suurelle osalle nykyihmisistä, mutta vaatteiden korjaaminen tai kolmen päivän kotivara hyödyttävät kaikkia. 1960-luvulla digilukutaitoa ei vielä tunnettu, mutta nykyään se on tärkeä osaamisalue.

Elämä on elinikäistä oppimista. Uusia kansalaistaitoja tarvitaan ja onneksi niitä voi oppia kansalaisopistoissa. Kansalaisopistot eivät vain välitä tietoa, vaan toimivat myös innostavina kasvualustoina ja auttavat kehittämään kriittistä ajattelua, empatiakykyä ja aktiivista kansalaisuutta.

Kansalaistaidot kunniaan

Kansalaistaidot Kunniaan -hanke on nyt käynnistynyt Kuopion kansalaisopistossa Kansalaisopistojen liiton johdolla. Hankkeen päämääränä on kehittää koulutuskokonaisuuksia ja tarjontaa sekä tehdä kansalaisopistoja tunnetuiksi matalan kynnyksen ”kansalaistaitokeskuksina”.

Kuopion kansalaisopiston rehtorin Kirsti Turusen mukaan hankkeessa on jo pohdittu, mitkä ovat 2020-luvun ja tulevaisuuden kansalaistaitoja ja millaisia kursseja tarvitaan nyt. Onko kysyntää kotiruoka-, metsästys-, sienestys- tai kalastuskursseille vai tulisiko opistojen järjestää opetusta esimerkiksi kirjeiden kirjoittamisessa tekstarisukupolville?

Lukuvuoden 2024–2025 kursseissa näkyykin jo uusi, palapelinpalaa muistuttava Kansalaistaito-merkki. Merkin avulla on helppo tunnistaa ne kurssit ja luennot, joilla opitaan tärkeitä jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taitoja.

Oma osaaminen näkyväksi

Toinen tämän vuoden uudistus on KAPOS-merkit, jotka liittyvät myös kansalaistaitoihin. Opetushallituksen kehittämät, perustaitojen osaamismerkit tekevät osaamisen näkyväksi. KAPOS-merkit auttavat tunnistamaan ja sanoittamaan taitoja sekä motivoivat ja ohjaavat oppimaan lisää.

Merkkejä voi hyödyntää sekä työelämässä että koulutukseen haettaessa. Hyväksytystä suorituksesta tulee merkintä KOSKI-tietovarantoon, ja opiskelija voi jakaa merkin haluamalleen taholle Oma Opintopolku -palvelun kautta. KAPOS-merkkejä on mahdollista suorittaa Kuopion kansalaisopistossa keväästä 2025 lähtien.

Kansalaistaidot ovat avain hyvään elämään ja kestävään yhteiskuntaan. On ensiarvoisen tärkeää, että kansalaistaitoja edistetään ja tuetaan kaikilla tasoilla, olipa kyse koulutuksesta, yhteisötoiminnasta tai poliittisista päätöksistä. Kansalaistaidot muodostavat perustan, jonka avulla voimme rakentaa kestävämpää ja oikeudenmukaisempaa maailmaa tuleville sukupolville.

Artikkeli julkaistiin ensimmäisen kerran Kuopion kansalaisopiston Yhdessä-lehdessä toukokuussa 2024.

Minkälaisia kansalaistaitoja tulevaisuudessa tarvitaan?

Kirjoittaja: Juhani Tolonen. (2024). Sivistysjohtaja, Autere-opiston rehtori.

Selviytymisen taidot muuttuvat

Kuvittele astuvasi neljäkymmentä vuotta ajassa taaksepäin. Silloin pankkikirjat olivat tuttu näky, ja laskujen maksaminen edellytti käynnin pankissa tai postitoimistossa. Nykyään älypuhelimemme hoitaa nämä tehtävät puolestamme: voit maksaa laskuja, tilata ruokaa ja varata matkoja käden käänteessä. Mitä taitoja meidän on sitten hallittava tulevaisuudessa? Onko muutos yhtä nopeaa myös seuraavien neljänkymmenen vuoden aikana?

Kriittinen ajattelu ja medialukutaito

Tulevaisuuden kansalaistaidot korostavat erityisesti kriittistä ajattelua ja medialukutaitoa. Sosiaalisen median aikakausi on tuonut mukanaan valtavan määrän tietoa, mutta myös disinformaatiota. Someviestintää on kaikkialla, ja sen arvioiminen objektiivisesti on entistäkin tärkeämpää. Meidän on opittava erottamaan totuus vääristelyistä ja valeuutisista, mikä vaatii kehittynyttä tekstin lukutaitoa ja kriittistä ajattelua. Tämä on elintärkeää kaikille ikäryhmille.

Digihyvinvointi

Kun digitaalisesta elämästä on tullut keskeinen osa arkea, fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitäminen on tärkeämpää kuin koskaan. Ruutuaika on kasvanut, ja sen myötä on tärkeää löytää tasapaino liikunnan, terveellisen ruokavalion ja sosiaalisten suhteiden kesken. Voidaan puhua digihyvinvoinnista, joka tarkoittaa digitaalisen hyvinvoinnin edistämistä, eli yksilön kykyä hallita ja käyttää digitaalisia välineitä ja palveluja niin, että ne tukevat hänen kokonaisvaltaista hyvinvointiaan. Digihyvinvointi on mielestäni yksi tulevaisuuden kansalaistaidoista, ja se koskee niin nuoria kuin vanhempia.

Hyvinvointi ja kädentaidot

Kädentaitojen, kuten käsitöiden, harjoittelu tarjoaa arvokasta vastapainoa digitaaliselle maailmalle. Luova tekeminen voi parantaa henkistä hyvinvointia ja tuoda iloa päivittäiseen elämään. Kädentaitojen oppiminen voi auttaa lievittämään stressiä ja edistämään mielen rauhaa. Tämä pätee kaikenkokoisiin ikäryhmiin: nuoret voivat löytää käsityöstä luovaa ilmaisua, kun taas ikäihmiset voivat käyttää sitä yhteisöllisyyden ja henkilökohtaisen tyytyväisyyden lähteenä. Kansalaisopistot tarjoavat hyvän mahdollisuuden hyvinvoinnin lisäämiseen erilaisten käsitöiden tekemisen kautta.

Kansalaisopistot tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia

Uskon, että tulevaisuudessa muutos jatkuu nopeana ja meidän on jatkuvasti opeteltava uusia kansalaistaitoja selvitäksemme. Kansalaisopistojen monipuolinen kurssitarjonta tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia kehittää näitä tulevaisuuden taitoja. Mänttä-Vilppulan kaupungin Autere-opistossa haluamme jatkuvasti kehittää opetustarjontaamme vastaamaan ajankohtaisia tarpeita. Pyrimme tarjoamaan kursseja, jotka auttavat sinua hankkimaan juuri ne kansalaistaidot, joita tarvitset nyt ja tulevaisuudessa.

Kansalaistaitojen aika

Kirjoittaja: Kirsti Turunen. (2024). Kuopion kansalaisopiston rehtori ja vahva inhimillisyyden puolestapuhuja.

Kansalaistaidot ovat niitä hyödyllisiä taitoja, joita me kaikki tarvitsemme jokapäiväisessä elämässämme. Ne liittyvät omien asioiden hoitamiseen, itsestä huolehtimiseen, toimimiseen yhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä, eloonjäämiseen sekä elämän- ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun.

Vuonna 2012 toteutetun kansainvälisen PIAAC-tutkimuksen mukaan noin 600 000 suomalaisella oli puutteita perustaidoissa eli lukutaidossa, numerotaidoissa ja tietotekniikkaa soveltavissa ongelmanratkaisutaidoissa. Uusimman PIAAC-tutkimuksen tulokset julkaistaan joulukuussa 2024. Kansalaisopistoissa on valmistauduttu perustaitojen vahvistamiseen valtakunnallisen kansalaistaitohankkeen avulla. Hankkeessa on mm. pohdittu mitä kansalaistaidot ovat 2020-luvulla tai tulevaisuudessa? Pitääkö osata pyydystää kala ja valmistaa se illalliseksi, kirjoittaa kirje tai runo, laatia Tinder-profiili, tilata ruokaa netistä tai osata kuvitella erilaisia tulevaisuuksia? Ajan myötä kansalaistaidot ovat varmasti muuttuneet ja muuttuvat edelleen, hyvä niin.

Tämän päivän yhteiskunnalliset haasteet ovat monimutkaisia ja globaaleja. Kansalaisena elämiseen tarvitaankin nykyään varmasti hyvin monenlaisia taitoja niin henkilökohtaisen elämän kuin työelämänkin näkökulmasta: kriittistä ajattelua, kestävyysosaamista, digitaitoja, vuorovaikutus- ja hyvinvointitaitoja sekä yleisiä uuden oppimisen taitoja.

Kansalaistaitojen arvostus ja tunnustaminen on tärkeää, jotta voimme luoda osallistuvampaa ja kestävämpää yhteiskuntaa. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omilla teoillaan ja asenteillaan millaista tulevaisuutta kohti kurkotamme. Tulevaisuuden työelämätaidoissa korostuu varmasti luova, analyyttinen ja systemaattinen ajattelu, uteliaisuus ja uuden oppiminen, mutta erityisesti sitkeys, joustavuus ja mukautuvuus. Kansalaisopistoissa on mahdollista päivittää osaamistaan monissa taidoissa nykyiselläänkin, mutta lisäksi opetushallituksen määrittelemät KAPOS-opinnot (KAPOS = kansalliset perustaitojen osaamismerkit) löytynevät tulevaisuudessa monen opiston ohjelmista. Merkkien avulla voidaan tehdä näkyväksi erityisesti työelämässä tarvittavaa osaamista.

Merkkejä tai ei, mielestäni tärkeintä on osata uteliaasti, aidosti ja rohkeasti elää elämäänsä tasapainossa luonnon kanssa. Itse näen tärkeimpinä kansalaistaitoina kyvyn auttaa, avun tarpeen tunnistamisen, kyvyn aitoon kohtaamiseen ja toistemme ainutlaatuisuuden tunnistamiseen, taidon löytää oma arvomme ja taidon antaa arvoa muille.

Lähteet

Jenni Pätärin lähteet:

Castrén, Zachris (1924). Yliopisto ja vapaa kansansivistystyö. Kansanvalistus ja kirjastolehti no 5, 217–228.

Castrén, Zachris (1929). Valtio ja vapaa kansanvalistustyö. Valtioneuvostolle jätetty mietintö. Kansanvalistus ja kirjastolehti no 5–6, 121–165.

Castrén, Zachris (1930). Valmennus kansansivistystyöhön. Kansalainen ja yhteiskunta. Yhteiskunnallisen Korkeakoulun oppilaskunnan 5-vuotisjulkaisu, 44–46.

Järvinen, Iiina (2023). Itsensä kehittäminen köyhyydessä. Tampereen yliopiston väitöskirjat, https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2963-1

Järvinen, Iina, Pätäri, Jenni & Wallén, Björn (2024). Sivistykselliset oikeudet ja vapaa sivistystyö. Verkkojulkaisusarja. Helsinki: VST/SVV. Saatavilla: [https://www.vapausjavastuu.fi/kategoria/sivistykselliset-oikeudet/].

Luhtakallio, Eeva (2024). Yhteiskunnan tekemisen politiikka: miten ymmärtää yhteistä moniarvoisessa yksilöiden ajassa. Keynote-luento Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivillä Helsingin yliopistolla 8.2.2024.

Saksala, Emil (1948). Yhteiskunnallisten aineiden opetus työväenopistoissa. Yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinto, tutkielma Yhteiskunnallisen Korkeakoulun yhteiskunnallista tutkintoa varten. Helsinki: Yhteiskunnallinen Korkeakoulu.

Simola, Unnukka (1949). Esteettinen kasvatus vapaassa kansansivistystyössä. Yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinto, pro gradu -tutkielma Yhteiskunnallisen Korkeakoulun yhteiskuntatieteiden kandidaattitutkintoa varten. Helsinki: Yhteiskunnallinen Korkeakoulu.

Petra Heikkisen lähteet:

Castrén, Z. (1929). Valtio ja vapaa kansansivistystyö. Valtioneuvostolle 24 p. heinäk. 1929 annettu mietintö. Kansanvalistusseura. Helsinki.

Elinikäisen oppimisen komitea, Suomi. Opetusministeriö, Tuomisto, J., Pantzar, E., Remes, P., Välijärvi, J., Kurtakko, M., Otala, L. & Jakobsson, M. (1997). Näkökulmia elinikäiseen oppimiseen. Elinikäisen oppimisen komitean mietinnön (1997:14) liite. Opetusministeriö. Helsinki.

Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus, annettu 22 päivänä toukokuuta 2018, elinikäisen oppimisen avaintaidoista (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) (2018/C 189/01). Luettavissa: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=uriserv:OJ.C_.2018.189.01.0001.01.FIN. Luettu 10.9.2024.

Jyväskylän yliopisto (2024). Kansainvälinen aikuisten taitotutkimus PIAAC. Luettavissa: https://ktl.jyu.fi/fi/piaac. Luettu 4.9.2024.

Kinnari, H. (2020). Elinikäinen oppiminen ihmistä määrittämässä: Genealoginen analyysi EU:n, OECD:n ja Unescon politiikasta. Kasvatusalan tutkimuksia 81. Suomen kasvatustieteellinen seura ry. Jyväskylä. Luettavissa: https://www.researchgate.net/publication/340654929_Elinikainen_oppiminen_ihmista_maarittamassa_Genealoginen_analyysi_EUn_OECDn_ja_UNESCOn_politiikasta

Laki vapaasta sivistystyöstä 21.8.1998/632 (muutoksineen). Luettavissa: https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980632

Niemelä, S. (2008). Sivistystyö. Maaseudun Sivistysliitto, Työväen Sivistysliitto, Kansan Sivistystyön liitto, Kansallinen Sivistysliitto, Svenska Studiecentralen, Vihreä Sivistys- ja Opintokeskus. Helsinki.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Sanastokeskus ry (2024). Opetus- ja koulutussanasto (OKSA), 3. laitos. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2024:13. Luettavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-751-2.

Piirainen, H. (6.6.2024). Kansalaistaidot kunniaan. Sivistystyön Vapaus ja Vastuu -ohjelman Sivistystori-blogi. Luettavissa: https://www.vapausjavastuu.fi/henri-piirainen-kansalaistaidot-kunniaan/. Luettu 10.9.2024.

Rahikainen, E. S., Rautiainen, A., Tiensuu, I., Paavola, J.-M., Ulander, M., Sjöblom, M., Hällström, C. af & Jousilahti, J. (2024). Osaamisen tunnistamisen hyvät käytännöt. Demos Helsinki, Innolink & TIEKE. Loppuraportti. Luettavissa: https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/724e7140-7ae9-4df0-b62f-a15248a3f68f/6e01ffe0-97cc-4304-aa31-88a1052d5398/RAPORTTI_20240308081122.pdf

Rantanen, T. 4.9.2023. Gerontologia auttaa näkemän elämän selvemmin. Professoriliiton Professoriblogi. Luettavissa: https://www.professoriliitto.fi/blogikirjoitukset/gerontologia-auttaa-nakeman-elaman-selvemmin/. Luettu 12.9.2024.

Rasi-Heikkinen, P., Valokivi, H., Vuojärvi, H., & Kiuru, H. (2024). Yli 65-vuotiaiden media- ja robottilukutaitoja tutkimassa. Gerontologia, 38, 2, s. 200–202. Luettavissa: https://doi.org/10.23989/gerontologia.143308.

Saajanaho, M. (2023). Elämänkulun ohjaaminen, tavoitteet ja vanhenemiseen valmistautuminen. Teoksessa Rantanen, T., Kokko, K., Sipilä, S. & Viljanen, A. (toim.). Gerontologia, s. 352–362. 5.–6. uudistettu painos. Kustannus Oy Duodecim. Helsinki.

Suutama, T. (2023). Muisti ja oppiminen. Teoksessa Rantanen, T., Kokko, K., Sipilä, S. & Viljanen, A. (toim.). Gerontologia, s. 286–297. 5.–6. uudistettu painos. Kustannus Oy Duodecim. Helsinki.

Valtioneuvosto (2023). Yhdessä jatkuvaa oppimista uudistamassa : Jatkuvan oppimisen uudistus -hankkeen loppuraportti. Valtioneuvoston julkaisuja 2023:11. Luettavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-950-2.

Wuorenrinne, T. I. (1952). Taisteleva kansansivistystyö: Ajatuksia, havaintoja, kokemuksia 30-vuotiselta taipaleelta. Tammi. Helsinki

Päivi Kiljan ja Esa Virkkulan lähteet:

Atjonen, P. (2024). Atjonen puhuu arvioinnista. Katsottavissa: www.youtube.com/@APA-atjonen

Boud, D., & Molloy, E. (2013). Rethinking models of feedback for learning: the challenge of design. Assessment & Evaluation in Higher Education, 38(6), 698–712.

Carless, D., & Boud, D. (2018). The development of student feedback literacy: enabling uptake of feedback. Assessment & Evaluation in Higher Education, 43(8), 1315–1325.

Dawson, P. (2017). Assessment rubrics: towards clearer and more replicable design, research and practice. Assessment & Evaluation in Higher Education, 42(3), 347–360.

Erilaisten Opiskelijoiden liitto. (2024). Oppimisvaikeudet. Luettavissa: https://www.eoliitto.fi/oppimisvaikeudet/

Happo, I. (2024). Pedagogisesti saavutettavaa opiskelua kaikille. Teoksessa T. Savikuja, I. Happo, E. Talonen, P. Virtanen, P. (toim.) Erityisen tukevia menetelmiä: Tietoa ja konkretiaa ammatilliseen koulutukseen, 84–95. Santalahti-kustannus.

Honkanen, E. (2024). Opiskelukyky on hyvinvointia ja työkykyä. Teoksessa T. Savikuja, I. Happo, E. Talonen, P. Virtanen, P. (toim.) Erityisen tukevia menetelmiä: Tietoa ja konkretiaa ammatilliseen koulutukseen,74–83. Santalahti-kustannus.

Huuhka, E. (2019). Miten huomioida opiskelijoiden moninaisuus? Teoksessa U. Klemola, H. Ikäheimo & T. Hämäläinen (toim.). OHO-opas, opiskelukykyä, hyvinvointia ja osallisuutta korkeakouluihin. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8110-5

Kearney, D. B. (2022). Universal Design for Learning (UDL) for Inclusivity, Diversity, Equity, and Accessibility (IDEA). A Guide for Post Secondary Educators. eCampus Ontario. Luettavissa: https://ecampusontario.pressbooks.pub/universaldesign/

Kilja, P. (2018). Opintojen henkilökohtaistaminen aikuisopiskelijoiden kokemana: Eksistentiaalis-fenomenologinen tutkimus näyttötutkintomestarikoulutuksen kontekstissa. University of Jyväskylä.

de Kleijn, R. A. M. (2021). Supporting student and teacher feedback literacy: an instructional model for student feedback processes. Assessment & Evaluation in Higher Education, 48(2), 186–200.

Kansalaisopistojen liitto. (2024). Kansalaistaidot. Luettavissa: https://peda.net/kol/foorumi/kansalaistaidot

Klemola, U., Ikäheimo, H & Hämäläinen, T. (2020). (toim.) OHO-opas. Opiskelukykyä, hyvinvointia ja osallisuutta korkeakouluihin. Luettavissa: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/68304

Kujala, J. (2009). Opiskelukykyä ja yhteisöllisyyttä. Opiskelukyvyn edistämisen suositukset yliopistoille. Helsinki.

Kuntoutussäätiö. (2024). Oppimisvaikeus. Luettavissa: https://oppimisvaikeus.fi/

Neuroliitto. (2021). Kognitiiviset oireet työelämässä. Opas työssä selviytymisen tueksi. Luettavissa: https://neuroliitto.fi/wp-content/uploads/Kognitiiviset-oireet-tyoelamassa_Opas_web.pdf

OECD. (2006). Schooling for tomorrow: personalizing education. Paris: OECD, Centre for Educational Research and Innovation.

Opetusalan ammattijärjestö. (2024). Opetustyön eettiset periaatteet.

Puustjärvi, A. (2022). Neuropsykiatriset häiriöt - haasteita ja vahvuuksia. Teoksessa T. Savikuja & A. Puustjärvi (toim.). Nepsy-opas. Tukea neuropsykiatrisiin haasteisiin, 15–42. PS-kustannus.

Segler-Heikkilä, L. (2023). Myönteisten oppimiskokemusten ja turvallisen tilan merkitys oppimiselle. Luettavissa: https://dialogi.diak.fi/2023/02/27/myonteisten-oppimiskokemusten-ja-turvallisen-tilan-merkitys-oppimiselle/

Sutela, K. (2022). Näkyväksi tekemisen taito: Pedagoginen kohtaaminen opetuksessa. PS-kustannus.

Tasa-arvolaki 609/1986. https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1986/19860609

Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141325