Minäpystyvyyskäsitys on siis eräänlainen attribuutio, tulkintamalli, jolla yksilö selittää onnistumisiaan, epäonnistumisiaan ja mahdollisuuksiaan onnistua jonkin asian hallitsemisessa tai oppimisessa. Kun yksilö luo itselleen tulkinnan kautta erilaisia onnistumis- ja epäonnistumisodotuksia, tulkintoihin vaikuttaa kolme erilaista ulottuvuutta (Weiner 1995):

Attribuutioiden sijainti: tulkitaanko syyt onnistumiselle tai epäonnistumiselle yksilön sisäiseksi syyksi vai ulkoisiksi syiksi.

• ”Olen huono matematiikassa” (sisäinen syy)
• ”Minulla oli huono matematiikan opettaja.” (ulkoinen syy)

Attribuutioiden pysyvyys:

• ”Meidän koko perhe on lahjaton matematiikassa. ” (pysyvä)
• ”Jäin jälkeen opetuksessa, koska olin pitkään sairaana.” (satunnainen)

Attribuutioiden kontrolloitavuus:

• "Minulla ei yksinkertaisesti ole matikkapäätä.” (asia, jolle ei voi mitään)
• ”En viitsinyt tehdä läksyjä enkä lukenut kokeeseen.” (oma valinta)

Heikko minäpystyvyyskäsitys edustaa usein sisäistä ja pysyväksi koettua attribuutiota ja usein se koetaan heikosti kontrolloitavaksi. Siksi sen kyseenalaistaminen on haastavaa ja vaatii opettajalta / ohjaajalta paljon pohtimista: miten ja millä menetelmillä kyvykkyysajattelua on mahdollista tukea ja tarvittaessa korjata. Myöhemmissa luvuissa on joitakin vinkkejä, miten keskustelua minäkyvykkyydestä voidaan opetuksessa käynnistää.

Lähde:
Weiner, B.1985. An attributional theory of achievement motivation and emotion. Psychological Rewiev 92:4, 548-573.