Kahdeksasluokkalaisille maailmankirjallisuutta

Maailmankirjallisuuden klassikoita taitotasoille 4-6

ADAMS, RICHARD: Ruohometsän kansa (413 s.)

Kertomus pikkukaniinien uhkarohkeasta pakomatkasta - ihmisten jaloista kohti uutta, turvallista kotikontua - on jännittävä, riemastuttava ja liikuttava koko perheen lukuromaani

AITMATOV, TŠINGIZ: Valkoinen laiva
(142 s.)

Järkyttävä tarina pienestä pojasta, joka ei ymmärrä pahojen vahvuutta ja hyvien heikkoutta. Raaka todellisuus murskaa pojan satumaailman: haaveilemaan valkoisesta laivasta - läheisestä, rakkaasta ihmisestä.

AITMATOV, TŠINGIZ: Varhaiset kurjet (124 s.)

Sota murskaa ennenaikaisesti lapsuuden haaveet. Luonto elää väkevästi ihmisen mukana tämän kohtaloissa. Kun kurjet tulevat, kääntyy elämäkin, mutta mihin suuntaan se viekään...

AKUNIN, Boris: Asaselin salaliitto (343 s.)

Etsivän apulainen Erast Fandorin pääsee pikkuseikasta salaliiton jäljille. Jäljet johtavat peliluoliin ja Lontooseen asti. 1800-luvun Moskovaan sijoittuva teos on klassinen salapoliisitarina ja tyylitajuinen lukuromaani.

ASIMOV, ISAAC: Alaston aurinko (276 s.)

Solaria voisi tuhota Maan kahdessa sekunnissa. Se on mahtava ja vallanhimoinen planeetta. Yli kaksisataa vuotta on tiedemiehiltä vienyt aikaa kehittää huippuunsa maailmankaikkeuden tehokkain ase: robottien massa-armeija joka voisi tuhota Maan ja hallita koko universumia…

AUSTEN, JANE: Neito vanhassa linnassa (242 s.)

Romantiikkaa, pettämistä, huijaamista, omaan napaan tuijottajia ja nuori neito lähes pulassa. Perintöjä ja rahaa tavoittelevia kavalia miehiä ja naisia, aitoja tunteitakin. Ikiklassikko. Valitse vuoden 1998 suomennos!

BARCLAY, FLORENCE: Silkkiäispuun alla (188 s.)

Seitsemän päivän romanssi! Jo viikkojen ajan Guy Chelsea on ujuttanut itsensä iltapäivisin Charterisin perheen puutarhaan nauttimaan teetä… Kun tie Miss Christobelin sydämen valloittamiseksi avautuu, Guy laatii suunnitelman… Viihderomaaniklassikko.

BLICHER, Steen Stensen: Veljbyn pappi (60 s.) (Kirjassa Pitäjänlukkarin päiväkirja, lue vain Veljbyn pappi)

Päiväkirjaromaani, jossa selvitellään pappilassa tapahtunutta hämmentävää murhaa. Tanskalainen klassikko.

ten BOOM, CORRIE: Kätköpaikka (217 s.)

Kun toinen maailmansota syttyy ja saksalaisjoukot miehittävät Hollannin, ten Boomien perheen elämä muuttuu. Corrie liittyy kuin vahingossa maanalaiseen vastarintaliikkeeseen, ja alkaa toimia laittomasti auttaakseen pakoon yrittäviä juutalaisia. Kuitenkin sekä Corrie, tämän sisar Betsie että heidän isänsä vangitaan. Corrie ja Betsie lähetetään Ravensbrückin keskitysleirille.

BRADBURY, Ray: Farenheit 451 (223 s.)

Dystopiaklassikko ydinsotaan ajautuvasta maailmasta, jossa ihmiset turrutetaan, heidät suorastaan viihdytetään hengiltä. Sivistyneistö on syrjäytetty. Kansa pidetään passiivisena ja tietämättömänä. Kirjallisuus on kiellettyä. Palomiesten tehtävänä on polttaa kirjat ja niitä omistavien ihmisten talot. Kirjojen mukana tuppaavat palamaan kirjojen omistajatkin.

BRONTË, EMILY: Kotiopettajattaren romaani (478 s.)

Jane Eyre on orpo tyttö, joka asuu tätinsä luona. Noin kymmenenvuotiaana hänet lähetetään Lowoodin tyttökouluun. 18-vuotiaana Jane lähtee Thornfieldin kartanoon kotiopettajattareksi. Kartanon omistajan mr. Rochesterin ja Janen välille kehittyy romanssi, mutta silloin paljastuu, että…

del CASTILLO, MICHEL: Tanguy - aikamme lapsi (234 s.) 

Omaelämäkerrallinen romaani toisen maailmansodan aikaisista kauhuista lapsen ja nuoren silmin, järjenvastaisesta väkivallasta ja pelosta ja yksinäisyydestä ja hylätyksi tulemisen kokemuksista.

CARD, ORSON SCOTT: Ender (340 s.)

Ender sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, jossa verkot ovat vallankäytön keskeinen näyttämö. Peter, Valentine ja Ender on jo ennen syntymää varustettu poikkeuksellisella älykkyydellä. Heidän kaltaistensa tuottamisella on pyritty saamaan aikaan sellainen ihminen, joka voisi johtaa sotaa ötököitä vastaan – haetaan siis valttikorttia, lyömätöntä asetta sotaan, joka vaikuttaa jo etukäteen hävityltä.

CHARRIÈRE, HENRI: Vanki nimeltä Papillon (514 s.)

Henri Charrière, joka rikollispiireissä tunnettiin nimellä Papillon, tuomittiin vuonna 1931 elinkautiseen murhasta, jota hän ei ollut tehnyt. Kolmetoista pitkää vuotta mies vietti Pirunsaarella, Ranskan Guayanan pahamaineisessa rangaistussiirtolassa, helvetissä, josta kenenkään ei ollut onnistunut paeta. Papillon päättää yrittää…

CHRISTIE, AGATHA: Väärän vänkyrän talo (236 s.)

Minäkertoja Charles Hayward  tapaa Sophia Leonideen ja lupaa kosia häntä Englannissa. Kun Charles Hayward muutaman vuoden päästä tulee esittämään suuren kysymyksensä, on Sophian 85-vuotias upporikas isoisä Aristide Leonides murhattu insuliiniin sekoitetuilla silmätipoilla. Loppua kohden jännitys tiivistyy ja varsin sairaasta murhaajasta on kyse, joka jatkaa, kunnes ... loppuratkaisu on mullistava.

CLARK, MARY HIGGINS: Vaanivat silmät (245 s.)

Kiduttavan jännittävä ja koskettavan inhimillinen kirja toimittajasta, naisystävästä, pikkupojasta ja kuolemaantuomitusta, joka vakuuttaa syyttömyyttään... Lukijan veri on hyytyä tarinan edetessä kohti loppua, sillä kaikilta neljältä loppuu aika, jos oikeaa murhaajaa ei saada selville.

CLEEVES, ANN: Lokin huuto (350 s.)
Matthew Venn jätti lapsuutensa tiukan evankelisen yhteisön vuosia sitten, eikä hän ole enää tervetullut edes isänsä hautajaisiin. Kun Venn tiimeineen alkaa tutkia rannalta löytyneen miehen murhaa, hän joutuu kuitenkin uppoutumaan yhteisön myrkyllisiin salaisuuksiin perusteellisemmin kuin olisi ikinä uskonut.

COELHO, PAULO: Alkemisti (185 s.)

Sadunomainen kertomus andalusialaisen paimenen, Santiagon, matkasta etsimään unessa näkemäänsä aarretta. Alusta asti on selvää, että etsintä on ennen muuta oman itsen ja sisimmän luotaamista - ja löytämistä.

CRONIN, A.J.: Lumitarina (184 s.)

David ja Connie Merrid ovat lomamatkalla Itävallassa. Samaan junaan saapuu viehättävä nuori nainen, joka herättää Davidissa poikkeuksellista mielenkiintoa. Hän haluaisi tutustua tyttöön, mutta David ei saa hänestä minkäänlaista otetta. Eräällä väliasemalla tyttö yllättäen poistuu. Junan penkille unohtunut kirja on ainoa vihje, jonka perusteella David lähtee jäljittämään tyttöä. Juttu on vähällä maksaa sekä hänen että monen ihmisen hengen.

CRONIN, A.J. : Yövuoro (250 s.)

Anne Lee ja Lucy ovat sisaruksia ja ammatiltaan sairaanhoitajia. Luonteeltaan he kuitenkin ovat täysin erilaisia. Sitten toinen heistä syyllistyy kohtalokkaaseen huolimattomuuteen, ja kummankin sisaruksen ylle lankeaa raskas varjo. Vasta monien vuosien jälkeen, jotka sisarukset ovat eläneet omilla tavoillaan, salaisuus paljastuu. Myös onni ja rakkaus ovat mahdollisia - toiselle heistä.

DICKENS, CHARLES: Oliver Twist (376 s.)

Kodittoman orpopojan Oliver Twistin seikkailut tylyssä kaupunkiympäristössä sykähdyttävät yhä hyväntuulisuudellaan, huumorillaan ja optimistillaan.

DOSTOJEVSKI, FJODOR: Netotška Nezvanova (235 s.)

Köyhä, orpo ja turvaton tyttö Netotška Nezvanova joutuu kadulle, mistä hänet pelastaa naapuritalon ruhtinasperhe. Kurjuus vaihtuu kuin taikaiskusta loistoon – ylelliseen elämään, johon kuuluvat kotiopettajat, palvelijat ja ranskan kieli. Romaanissa seurataan päähenkilön kehitystä 17-vuotiaaksi.

FORD, RICHARD: Roihu (246 s.)

16-vuotias Joe joutuu vuonna 1960 yhtäkkiä haluamattaan keskelle tunteita ja tekoja, joita hän ei ymmärrä eikä osaa käsitellä. Tasaisena jatkuneen, rauhallisen ja hieman syrjäänvetäytyvän perhe-elämän katkaisevat muutamat sattumukset, joista kasvaa ehkä suurempia kuin oli tarkoitus.

GAIMAN, NEAL: Neverwhere - maanalainen Lontoo (388 s.)

Eräänä iltana Richard Mayhew auttaa tuntematonta tyttöä ja tulee tempaistuksi maailmaan Lontoon alla. Maanalaista maailmaa kansoittavat olennot avuliaista rotista murhanhimoisiin raakalaisiin. Moderni fantasiaromaani.

GREEN, JOHN: Tähtiin kirjoitettu virhe (343 s.)

Kilpirauhassyöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu soljuvan sormien lomitse, kunnes hän tapaa Augustuksen. Teos on on riipaisevan hauska, älykäs ja vimmaisen rohkea romaani periksiantamattomuudesta.

GUILLOU, JAN: Pahuus (283 s.)

14-vuotias Erik joutuu toistuvasti isänsä hakkaamaksi ja hän panee vahingon kiertämään johtamalla koulussa poikien jengiä. Erik joutuu vaikeuksiin ja hänen äitinsä lähettää hänet kalliiseen sisäoppilaitokseen toiselle paikkakunnalle.

HAYDEN, TOREY: Pöllöpoika (205 s.)

Kiusatun ja väheksytyn koulupojan koskettava selviytymistarina. Davidilla ei ole koskaan ollut mitään omaa, hänellä ei ole edes äitiä eikä isää.

HEMMINGWAY, ERNEST: Kirjava satama (242 s.)

Harry Morgan alkaa salakuljettaa ihmisiä ja tavaroita Kuubasta ja Kuubaan. Yhdellä salakuljetuskeikalla kuubalainen rannikkovartiosto avaa tulen ja Harry Morgan...

HERBERT, FRANK: Dyyni (I osa, 280 s.)

Jättimäiset madot kyntävät Dyyni-planeetan aavikoita. Planeetta on näyttämönä valtataisteluille, juonitteluille, salaseuroille ja mystiikalle. Scifi-romaani.

HESSE, HERMAN: Arosusi (215 s.)

Nuorten kulttikirja. Harry Haller, Arosusi, on keski-ikäinen pessimisti ja itsehalveksuja, älykäs kärsimyksen nero. Pienessä vuokrahuoneessa Harry etsii itseään ja elämänsä kadotettua tarkoitusta. Hänen persoonallisuutensa on jakautunut kahtia sivistyneeseen järjen puolustajaan ja animaaliseen, viettiensä varassa tempoilevaan susihahmoon.

HOEG, PETER: Norsunhoitajien lapset (512 s.)

Päähenkilö on suunnilleen 14-vuotias, ehkä vähän alle. Peter, isosisko Tilte ja isoveli Hans tietävät, että rakennuksesta poistuminen johtaa seikkailuihin, joissa saa käyttää kaiken kekseliäisyytensä selviytyäkseen. Sen he tekevät! Humoristinen tarina.

HOMEROS: Troijan sota (valitse käännös Castren, Paavo 2016)

Tarujen kuuluisin sota ja sen loistava sankari heräävät eloon. Pääosissa hurjat sankarit ja Olympoksen viekkaat jumalat sekä heidän rakkaushuolensa, petolliset juonittelunsa ja ihmetekonsa.

HOSSEINI, KHALED: Leijapoika (432 s.)

Jännittävä kertomus kahden pojan ystävyydestä, petoksesta, sovituksesta ja Afganistanin historiasta.

HUGO, VICTOR: Pariisin Notre dame (453 s.)

Kuvaus keskiajan Ranskasta, ennen kaikkea Pariisista. Ulkonäöltään epämuodostuneen Quasimodon, mustalaistyttö Esmeraldan sekä arkkidiakooni Claude Frollon tarina. Kiehtova tarina keskiajan mystiikasta, noitavainoista, rakkaudesta, väkivallasta ja kuolemasta.

JOFFO, JOSEPH: Älä tunnusta ikinä, poika (239 s.)

Kahden juutalaispojan seikkailut miehitetyssä Ranskassa. Tosikertomus!

KAY, ADAM: Kohta voi vähän kirpaista - nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat (168 s.)

Päiväkirja paljastaa kaiken mitä olet halunnut tietää sairaalaelämästä - ja enemmän kuin muutaman asian, jotka olisit voinut jättää väliinkin. Ja kyllä, sen lukeminen voi vähän kirpaista. Huumorin ystäville. 

KING, STEPHEN: Buic 8 (354 s.)

Pennsylvanialaisen poliisiaseman väelle on siunaantunut uusi harrastus: eräältä huoltoasemalta löytynyt auto päätettiin hinata aseman vajaan. Autossa kaikki ei ole kuitenkaan hyvin. Esineet katoavat sen läheisyydessä, lämpötilat laskevat ja nousevat…

KING, STEPHEN: Tervetuloa Joylandiin (288 s.)

Joyland-huvipuiston pelottavimpana yksityiskohtana toimii tivolin kummitusjuna, jonka kyydissä nainen on murhattu neljä vuotta aiemmin. Tekijää ei koskaan saatu kiinni ja naisen sanotaan kummittelevan yhä junassa.

KÄCKO, MARIANNE: Tapa minut, äiti! (302 s.)

Katarina on vain 11-vuotias, kun hänen äitinsä Marianne huomaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Katarina laihtuu ja hänen käytöksensä muuttuu. Tytär syö yhä pienempiä annoksia ja lopulta elää pelkällä näkkileivällä. Hän pääsee kuitenkin hoitoon, ja lyhyen sairaalassaolon jälkeen hän on jälleen kunnossa. Muutaman vuoden päästä Katarinan elämä järkkyy uudelleen..

LANG, MARIA: Kielojen kuningas (251 s.)

Tuleva morsian, Anneli, lähtee häitään edeltävänä päivänä kukkakauppiaan luo hyväksymään morsiuskimppuaan ja katoaa sille tielle. Myöhemmin hänet löydetään murhattuna, kaunis kielokimppu kädessään. Kirjailijan parhaita ja suosituimpia jännäreitä.

LARSSON, STIEG: Miehet jotka vihaavat naisia (541 s.)

Vetävää jännitystä, karmivia paljastuksia... Blomkvist saa uransa erikoisimman tarjouksen, kun sukufirman entinen johtaja Henrik Vanger lähestyy häntä. Vanger haluaa Blomkvistin selvittävän mitä tapahtui hänen veljentyttärelleen Harrietille, joka katosi elokuisena iltapäivänä vuonna 1966.

LEROUX, GASTON: Oopperan kummitus (259 s.) Vvalitse vuoden 1990 käännös!

Nuori varakreivi rakastuu oopperalaulajatar Christéne Daèèn ja samaan aikaan oopperan kummitus, salaluukkujen mestari, rakastuu myös laulajaan. Vain toinen voi saada tytön omakseen. Ei heikkohermoisille.

LIN, JUTANG: Neiti Tu (löytyy kirjasta Leski, Nunna ja kurtisaani) (84 s.)

Salaperäinen ja runollinen kertomus Neiti Tusta. Kertomus perustuu tunnettuun vanhaan kiinalaiseen tarinaan, jonka kirjailija muokkasi uudelleen. Tarinan tapahtui vuoden 1595 paikkeilla!

LONDON, JACK: Merisusi (299 s.)

Humphrey van Weydenin on matkustajana Ghost-laivalla. Jännite syntyy pian raa'an, arvaamattoman ja omavaltaisen laivan kapteenin Susi-Larsenin ja "kirjatoukka" Humphrey van Weydenin välille - kohtalokkain seurauksin.

LUND, DORIS: Eric – taistelu elämän puolesta (280 s.)

Eric ei halunnut alistua kohtaloonsa, vaan aloitti taistelun kuolemaa vastaan. Hän ilmottautui yliopistoon kotikaupungis-saan. Hän harrasti urheilua monipuolises-ti - intohimona tietysti jalkapallo. Kehoa koetteli kaiken aikaa monipuolinen lääkekombinaatio. Hoitokulut olivat mittavat, mutta Eric oli onnekas...

MACLEAN, ALISTAIR: Saalistus Barentsinmerellä (302 s.)

Toinen maailmansota. Taistelu sairaalalaivasta, jossa liikkuu salaperäinen tappaja.

MACLEAN, ALISTAIR: Särkyneen sydämen sola (214 s.)

Koleran iskettyä Kalliovuorilla sijaitsevaan Yhdysvaltain hallituksen sotilaslinnoitukseen Fort Humboldtiin hallitus lähettää linnakkeeseen rautateitse vaihtomiehistön sekä lääkärin. Matkalla kohti vuoristolinnaketta junassa tapahtuu murha toisensa jälkeen.

MAKINE, ANDREI: Elämän musiikki (111 s.) 

Nuori pianisti Aleksei Berg valmistautuu ensikonserttiinsa vuonna 1941. Hänellä on edessään hieno ura ja todennäköisesti myös avioliitto varakkaan perheen tyttären kanssa. Kohtalo – Stalinin puhdistukset – heittää hänet kuitenkin toisille raiteille. Konserttiaan hän ei voi pitää, vaan joutuu pakenemaan henkensä edestä.

MANKELL, HENNING: Haudattu (174 s.)

Wallander lähtee katsomaan taloa, joka on myynnissä hänen lapsuuden maisemissaan ja ihastuu siihen, mutta viime hetkellä jokin kiinnittää hänen huomionsa: puutarhassa pistää maasta esiin ihmisen käsi.

MARQUEZ, GABRIEL GARCIA: Sadan vuoden yksinäisyys (413 s.)

Buendíojen sata vuotta kattava sukukronikka on huikea kirjallinen matka viidakon sydämeen. José Arcadiota seuraa uusi José Arcadio, Aurelianoa uusi Aureliano. Sukupolvet asuvat yhdessä ja sekoittuvat. Osa kuolee, osa kummittelee, osa katoaa muuten vain. Latinalaisen Amerikan klassikko.

MARSH, NGAIO: Esirippu nousee (296 s.)

Teatteriseurue harjoittelee Macbethia, yhtä Shakespearen verisimmistä murhenäytelmistä. Näytelmän pahaonninen maine alkaa tuntua oikeutetulta, kun näyttämön tuntumassa tapahtuu murha.

McCOURT, FRANK: Seitsemän portaan enkeli (397 s.)

Mukaansa tempaava omaelämänkerta, jossGREEN, JOHN: Tähtiin kirjoitettu virhea taistellaan paremman elämän puolesta. Hauskoja tapahtumia riittää, mutta myös liikuttavia kohtaloita.

McKILLIP, PATRICIA A.: Unohdettu Ombria (288 s.)

Ombria, maailman vanhin ja mahtavin kaupunki, on vaipumassa pimeyteen. Prinssi makaa kuolinvuoteellaan, ja hänen perijänsä Kyle on vasta lapsi. Pojan pelätty isotäti on juoninut valtaannousuaan jo liian kauan antaakseen lapsen asettua tielleen.. Palkittu fantasiaromaani.

MASON, DANIEL, Pianonvirittäjä (396 s.)

Palkintoja napsiva nykyromaani, jossa eletään viktoriaanisen ajan jälkipuoliskoa, 1880-lukua. Päähenkilö Drake on ammatiltaan pianonvirittäjä, alansa parhaita. Hän elää onnellista, tasapainoista elämää yhdessä Katherine-vaimonsa kanssa, kunnes sotaministeriön erikoistehtävä sysää liikkeelle kohtalokkaan tapahtumakulun.

McCORMICK, PATRICIA: Viilto (171 s.)

Tarina itseään viiltelevästä nuoresta, Calliestä, ja hänen paranemisestaan. Romaani sijoittuu hoitokotiin, jonka asiakkaisiin kuuluvat myös syömishäiriöistä ja päihdeongelmista kärsivät nuoret tytöt. Kirja on raastava mutta samalla hellyttävä ja toivoa antava tarina.

MONTGOMERY, LUCY MAUD: Marigoldin lumottu maailma (349 s.)

Lukija viedään pieneen ja idylliseen kyläyhteisöön Prince Edwardin saarelle 1900-luvun alun Kanadassa. Teos on herkkä kuvaus Marigold Lesleyn kasvusta, sielunmaisemasta ja lapsuuden kokemuksista kehdosta murrosikäiseksi nuoreksi neidoksi. Hänen lähipiiriinsä sukukartanossa kuuluvat rakastava äiti, ankara isoäiti sekä tiivis suku- ja kyläyhteisö mutta myös salaperäinen mielikuvitusystävä.

NEMIROVSKY, IRENE: Ranskalainen sarja (457 s.)

Pariisi kesäkuussa 1940. Helle koettelee kaupunkilaisia, ja toistuvat hälytykset häiritsevät kevyttä unta. Sota on ovella. On lähdettävä pakoon. Ranskan teillä vallitseva sekasorto on vertaansa vailla. Pakomatkan koettelemukset paljastavat ihmisten todellisen luonteen. Järisyttävä lukuelämys.

ORWELL, GEORGE: 1984 (340 s.)

Kirja sijoittuu painajaismaiseen dystopiaan, Oseania-nimiseen valtioon, jossa myyttinen diktaattori nimeltä "Isoveli" valvoo kansalaisten kaikkia liikkeitä. Päähenkilö Winston Smith on virkamies Totuuden ministeriössä, joka väärentää historiaa vallanpitäjien haluamaksi. Maailmassa on kolme suurvaltaa, jotka ovat jatkuvassa sodassa toistensa kanssa.

OTCHENASEC, JAN: Romeo, Julia ja pimeys (160 s.)

Prahaan sijoittuva rakkaustarina. Eletään kevätkesää 1942. Pavel kohtaa sattumalta illanviluisessa puistossa kodittoman juutalaistyttö Estherin, joka epäluulonsa voitettuaan kertoo koruttoman tarinansa nuorukaiselle. Kuolemanrangaistusta uhaten Pavel piilottaa tytön isänsä liikeyrityksen yhteydessä olevaan pieneen huoneeseen…

PAGE, MARTIN: Kuinka minusta tuli tyhmä? (192 s.)

Jos et mielestäsi ole onnellinen tai sinulla on tylsää, tartu tähän heti! Älykäs nuorimies Antoine on turhautunut koko maailman typeryyden takia. Kauniit naiset eivät arvosta hänen kirjaviisauttaan vaan miehen pitäisi hankkia ihan muita avuja. Antoine ei jaksa enää olla fiksu ja yksinäinen. Hän päättää tavoitella onnellista elämää typerimmällä mahdollisella tavalla: hän rupeaa tyhmäksi!

POWERS, RICHARD: Ikipuut (649 s.)

Tietokoneista innostuneen pojan kohtalon muuttaa vanha tammi. Kasveja rakastava tutkijanainen tekee mullistavan havainnon. Pariskunta istuttaa takapihalleen uuden puuntaimen aina hääpäivänään. Viisi ystävystä yrittää keinoja kaihtamatta pelastaa Yhdysvaltojen luoteisosien viimeiset koskemattomat metsät 1990-luvun alussa.

PRATCHETT, TERRY: Eric (316 s.)

Kukapa ei haluaisi olla universumin valtias, ihanan naisen rakastama ja kuolematon? Nuori Eric yrittää saavuttaa tavoitteensa hakkeroimalla velhoja. Kiekkomaailmassa koheltavat myös epäkelpo velho Rincewind sekä joukko ärhäköitä demoneja. Teos sopii reikäpäisen huumorifantasian ystävälle.

PRATCHETT, TERRY: Vartijat hoi! (334 s.)

Teos on velmu fantasiakertomus kääpiöiden kasvattamasta pojasta, Porkkanasta, josta tulee kirkasotsainen lainvartija Ankh Morporkin pahamaineiseen kaupunkiin. Kumma kaupunki kuhisee peikkoja, kääpiöitä, velhoja, salamurhaajia, salaliittoja...

PROVOOST, ANNE: Putoaminen (287 s.)

Lucas tulee asumaan kuolleen isoisänsä taloon, kuulee vihjauksia isoisän menneisyydestä ja saa outoja ystäviä..

REMARQUE, ERICH MARIA: Länsirintamalta ei mitään uutta (223 s.)

Kuvaus nuoren saksalaisen rintamasotilaan kokemuksista neljän sotavuoden ajalta ja samalla kertomus kokonaisesta sukupolvesta, jonka sota tuhoaa. Konekiväärien, liekinheittimien ja kranaattien armottomassa tulessa, uuvuttavissa ja verisissä taisteluissa sodan synkkä ja karmea perussävel soi taukoamatta.

RICHMAN, ALYSON: Van Goghin viimeinen rakkaus (267 s.)

Vincent Van Gogh (1853-1890) saapuu masennuksen takia hoitoon lähelle Pariisia. Tohtori Paul Gachetin talossa eletään hyvin outoa ja suljettua elämää. Tohtorilleon kuitenkin kaikki kaikessa saada jo kuuluisa, mutta varaton taidemaalari potilaakseen. Mutta eräästä vahditusta tuli kuitenkin Van Goghin viimeinen rakkaus... Tositarina.

SALINGER, J.D.: Sieppari ruispellossa (298 s.) Valitse vuoden 2004 suomennos!

16-vuotias Holden Gaulfield on saanut potkut koulustaan, koska hän on osoittautunut välinpitämättömäksi, eikä ole menestynyt. Hän karkaa New Yorkiin ja elää siellä pari levotonta vuorokautta 'omaa elämäänsä', haluamatta ja uskaltamatta mennä kotiin.

SEGAL, ERICH: Love Story (153 s.)

"Mitä voi kertoa 25-vuotiaasta tytöstä, jota ei enää ole? Sen että hän oli kaunis, että hänellä oli loistavat lahjat, että hän rakasti minua ja minä häntä."

SHAKESPEARE, WILLIAM: Romea ja Julia (191 s.) (valitse Marja-Leena Mikkolan suomennos, ilm. 2006)

Maailman kuuluisin rakkaustarina! Romeo ja Julia, "kaksi tähtien merkitsemää lasta", kohtaavat Capuletien juhlissa ja rakastuvat ennen kuin ehtivät tajuta olevansa vihollisia.

SOUDAKOVA, ANNA: Mitä männyt näkevät (244 s.)

Stalinin vainoissa teloitettiin ainakin miljoona ihmistä vuosina 1936-1938. Juri, Maria -sisko ja isovanhemmat elävät alati muuttaen ja epävarmuudessa niin vanhempien kuin omasta kohtalostaan. Elämänkerta.

SPUNGEN, DEBORAH: Nancy (380 s.)

Tarina itsetuhoon pyrkivästä nuoresta tytöstä. Äidin kertomana. Nancyn käytöksessä oli jo nuorena väkivaltaisia piirteitä. Vaikka hän menestyi koulussa, hänet erotettiin väkivaltaisuuden vuoksi. Teini-ikäisenä hän sekaantui huumeisiin. Tositarina.

STEINBECK, JOHN: Ystävyyden talo (211 s.)

Ystävyyden talossa asuvat Dannyn seurana Pilon, Pablo, Joe Portugalilainen ja Jesus Maria Corcoran. Myöhemmin ystävykset ottavat luokseen asumaan myös Merirosvon, polttopuuta kärryistään myyvän, isokokoisen ja tuuheapartaisen miehen, koska ymmärtävät, että hänellä on kätköissään iso rahasumma. Kaverukset valtaa syvä huoli siitä, etteivät Merirosvo-raukan rahat katoa, tai joku niitä varasta.

SUSANN, JACQUELINE: Nukkelaakso (405 s.)

Nukkelaakso oli kerran anglosaksissa maissa kaikkien aikojen myydyin. Romaani, jossa on glitzia, glamouria, juoruja - ja tragedia.

THOMAS, ANGIE: Viha jonka kylvät (387 s.)

Starr on valmis astumaan esiin ja taistelemaan poliisin uhriksi joutuneen lapsuudenystävänsä ja samalla koko mustan yhteisön oikeuksien puolesta hinnalla millä hyvänsä.

TUNSTRÖM, GÖRAN: Erämaakirje (218 s.)

Kirja kertoo Jeesuksen nuoruudesta Qumranin luostarissa, suhteesta äitiinsä Mariaan ja ystäväänsä Johannes Kastajaan. Vähitellen hän alkaa hämmentyen aavistaa todellisen Isänsä.

VERNE, JULES: Kapteeni Nemo – merten syvyyksissä (287 s.) Valitse 2008 vuoden painos!

Pariisin Museon tutkija Aronnax, tämän uskollinen palvelija Neuvokas ja kanadalainen Ned Land lähtevät selvittämään eri puolilla maapalloa suurta pelkoa herättäneen merihirviön arvoitusta. Monen kuukauden etsinnän jälkeen retkikunta löytää sukelluslaivaksi osoittautuvan laitteen jäljille, mutta joutuu samalla sen vangiksi. Outoa alusta johtaa salaperäinen kapteeni Nemo.

WALLIS, WELMA: Kaksi vanhaa naista (88 s.)

Puhutteleva tarina kahdesta vanhasta intiaaninaisesta, jotka intiaaniheimo päättää jättää kuolemaan, sillä he ovat muodostuneet enemmänkin taakoiksi heimolleen. Kuitenkin naiset päättävät, että he taistelevat kylmyyttä ja nälkää vastaan eivätkä suostu luovuttamaan... Mitä tapahtuu, kun nälkä uhkaa tappaa heimon?

WELDON, FAY: Naispaholaisen elämä ja rakkaudet (256 s.)

Romaani naisesta, joka ei täytä miehensä saati yhteiskunnan odotuksia sitten millään. Kirjaimellisesti sanottuna hän ei mahdu raameihin 190 sentin varrellaan ja ei-niin-sirolla-ulkonäöllään. Tapahtumat saavat yllättäviä käänteitä, kun päähenkilön aviomies karkaa vaimonsa luota kauniin hömppäkirjailijan luo.

WIESEL, ELIE: Yö (155 s.)

Wiesel perheineen joutuu Auschwitzin keskitysleirille sodan jo ollessa lähellä loppuaan. Toivo elää yllättävän pitkään, kotona uskotaan ettei meitä sinne viedä, getossa on asiat vielä ihan hyvin ja saadaan elää perheen keskellä, matkallakin vielä toivotaan pelastusta. Kun viimein päästään keskitysleirin porteista sisään ja tajutaan todellisuus, ymmärretään ettei täältä välttämättä pääse pois.

WILDE, OSCAR: Dorian Grayn muotokuva (244 s.)

Kauhukirjallisuuden klassikko. Taiteilija Basil Hallward on maalannut mestariteoksen. Muotokuva esittää nuorta miestä, jolla on viattomat ja jalot piirteet. Kuvan nuorukaista viehättävät kuitenkin turmiolliset seudut. Erään syrjäkujilla vietetyn yön jälkeen häntä odottaa yllätys: muotokuva ei olekaan entisellään, sen ilme on muuttunut!

WILKERSON, DAVID: Risti ja linkkuveitsi (294 s.)

Tositarina suurkaupungin slummista, jengeistä ja toimivasta rakkaudesta. Wilkerson tapaa pahamaineisen Mau-Mau-jengin sotapääällikön, Nicky Cruzin. Nuoren pastorin rohkeus tekee selvästi vaikutuksen moniin jengiläiseiin, mutta Nickissä syttyy viha. Uskonnollisen kirjallisuuden klassikko.

WRIGHT, RICHARD: Musta poika
(267 s.)

Musta poika kertoo kirjailijan oman tarinan siihen hetkeen saakka, jolloin paljon kokenut nuorukainen astuu junaan ja matkustaa pohjoiseen löytääkseen paikan auringossa. Romaani mustan sielusta, ulkopuolelle jäämisen kammosta ja rajattomasta pelosta. Pohjasävy on liikuttava, järkyttävä, siinä on lämmintä inhimillisyyttä ja rakkautta, se on väkevä vetoomus oikeudenmukaisen elämän puolesta.

ZUSAK, MARKUS: Kirjavaras (558 s.)

Natsi-Saksa toisen maailmansodan keskellä. Kuolema ei ole koskaan ollut kiireisempi. Pommisuojassa 9-vuotias Liesel lukee varastettuja tarinoita naapureilleen ja kellariin piilotetulle juutalaismiehelle. Ja jossakin pisteiden ja niitä seuraavien isojen kirjainten välissä näkyy pilkahdus taivasta ja toivoa. 

ZWEIG, STEFAN: Shakkitarina (78 s.)

Tohtori B:S on II maailmansodan aikana vangittuna täysin virikkeetömään vankiselliin. Siellä hän pelaa kuukausia shakkia - itseään vastaan. Pelistä tulee hänelle henkireikä, josta kehittyy vähitellen äärimmilleen meneväksi pakkomielteeksi. Myöhemminn hän kohtaa laivalla sattumalta maailmanmestarin Mirko Czentovicin. Voittaako tohtori B. vai joutuuko hän uudelleen "shakkimanian" valtaan?

taitotasoille 1-3

AGATHA CHRISTIE: Stylesin tapaus (julkaistu 1920, kirjoitettu 1916)

1. Miljöö: Kuvaile Mrs. Emily Inglethorpin omistama kartano, ja siellä erityisesti hänen huoneensa ja siihen johtavat kolme ovea. Millä tavoin ne liittyvät mysteeriin? Millaiset suunnitelmat kartanon tulevaisuudelle on tehty?

2. Aihe ja motiivi: Millaisesta murhasta on kyse ja miten siihen liittyvät a) strykniini, b) punainen asiakirjalaukku, c) kahvikuppi?

3. Juoni: Millä keinoin murhatun puolisosta tehdään lukijan mielikuviin epäilyttävä henkilö? Ketkä kaikki muut joutuvat epäillyiksi ja pidätetyiksi murhasta? Miksi? Kuka on vahvimmin syytettynä? Miten hän suhtautuu tilanteeseen?

4. Aika: Minkä maailmanhistoriallisen tapahtuman aikaan Christie kirjoitti romaanin? Mihin aikaan romaanin tapahtumat sijoittuvat eli milloin murha tapahtui?

5. Päähenkilö: esittele Hercule Poirot mahdollisimman tarkasti: pintakuvatiedot ja sisäkuvatiedot. Mitä menetelmiä ja keinoja hän käyttää selvittääkseen rikoksen? Millaisia asioita hän korostaa (tai ilmentää) menestyvän salapoliisin ominaisuuksina? Miten hän ratkaisee murhan?

6. Kertoja: tarinassa on ulkopuolinen hän-kertoja. Esittele hänet. Miten hän suhtautuu romaanin tapahtumiin ja henkilöihin (esim. Poirotiin ja Cynthiaan)? Mitä tällainen suhtautumistapa kertoo hänestä ihmisenä?

7. laji eli genre: määrittele tämä romaani arvoitusdekkariksi. Perustele väittämäsi poimimalla määritelmän osat seuraavasta tekstistä:

Arvoitusdekkarin ehdoton keskushahmo on nerokas salapoliisi, jolla on usein aisaparinaan uskollinen apuri, joka tyypillisesti on myös kirjan kertoja. Rikos, tavallisimmin murha, on silmiinpistävän erikoinen ja vaikuttaa aluksi mahdottomalta ratkaista. "Suljetun huoneen arvoitus" on tyypillinen asetelma: uhri löytyy paikasta, jonne muiden on näennäisesti ollut mahdotonta päästä sisään - tai ainakaan rikoksen jälkeen ulos. Esimerkiksi John Dickson Carrin keskeiset dekkarit edustavat juuri suljetun huoneen arvoitusta.

Arvoitusdekkarin miljöö on tyypillisesti keski- tai yläluokkainen, ja ainakin päähenkilöt edustavat "parempaa väkeä". Rikos näyttäytyy kiinnostavana arvoituksena, joka ei tunnu juuri järkyttävän muiden kirjan henkilöiden elämää tai edes mielialaa kuin tilapäisesti.

Lukijalle annetaan kerronnan lomassa paljon (vääriäkin) vihjeitä siitä, kuka syyllinen voisi olla. Tarkat aikataulut, alibit ja yksityiskohdat ovat olennaisia. Osa lajityypin viehätystä piileekin epäilemättä siinä, miten lukija voi kilpailla etsivän kanssa ja pyrkiä ratkaisemaan rikoksen ennen kirjan loppua. Arvoitusdekkari päättyy aina selitykseen - loppukohtauksessa nerokas etsivä kokoaa rikokseen liittyvät henkilöt yhteen selittääkseen rikoksen suoritustavan ja paljastaakseen yllättävän syyllisen.

Yleisilmeeltään arvoitusdekkari on useimmiten kepeää viihdettä, joskin syvällisempiäkin teemoja käsitellään melko usein: esillä voivat olla esimerkiksi pahuuden, syyllisyyden, petollisuuden tai rahan ylivoimaisen houkutuksen teemat.

© Anna-Mari Karjalainen lähde: http://opinnot.internetix.fi (Luettu 17.5.2015)

LOPUKSI: Kuvaile lukukokemustasi. Arvostele romaanin hyvät ja huonot puolet.

AGATHA CHRISTIE: Kolme sokeaa hiirtä (Hiirenloukku), novelli vuodelta 1950

1. Mistä novellin nimi tulee? Kopioi loru ja selitä se novellin tapahtumien pohjalta.

2. Kerää novellista yksityiskohtia, joilla kuvataan Monkswell Manoria.

3. Miten säätila vaikuttaa tapahtumien kehitykseen?

4. Millainen rikos löytyy tapahtumien taustalta? Kerää uutisfaktat.

5. Ryhmittele täysihoitolan asukkaat järjestykseen miellyttävimmästä epäystävällisimpään. Millaisia totuuksia paljastuu joidenkin taustoista novellin aikana?

6. Novellin yksi käännekohta on ylikonstaapeli Trotterin saapuminen. Miten se vaikuttaa esimerkiksi Mollyn ja Gilesin parisuhteeseen?

7. Miten murha tapahtuu? Kuka on uhri?

8. Millaista menetelmää Trotter käyttää saadakseen selville tapahtumien oikean kulun? Mitä tutkimuksista seuraa?

9. Mitä psykologista voit sanoa murhaajasta novellin loputtua?

10. Mistä voit päätellä, että novellissa eletään sodan jälkeistä pula-aikaa?

LOPUKSI: Kuvaile lukukokemustasi. Arvostele romaanin hyvät ja huonot puolet.

ANDREI MAKINE: Elämän musiikkia (WSOY 2002, 111 s.)

Romaani jakaantuu neljään osaan:

1) Johdanto (minä-kertoja muistelee kokemuksiaan 25 vuotta tapahtumien jälkeen, eli varsinainen

tarina on takauma, muistelo.)

2) Minä-kertoja kertoo, miten hän tapaa Aleksei Bergin rautatieasemalla.

3) Miehet nousevat junaan, ja matkan aikana Aleksei kertoo elämäntarinansa. (Minä-kertoja vaihtuu hän-kertojaksi eli minä-kertoja ei kerro itsestään vaan raportoi sen, mitä Aleksei oli hänelle kertonut junassa ts. minä-kertoja ikään kuin kirjoittaa Aleksein kertoman tarinaksi.)

4) Junamatka päättyy Moskovaan, minä-kertoja palaa omaan tarinaansa ja lopettaa muistelon.

JOHDANTO

Kerää ensimmäisestä luvusta (huom. Lukuja ei ole numeroitu.) yksittäisiä sanoja, ilmaisuja tai lauseita, joilla voit perustella tapahtumapaikaksi entisen Neuvostoliiton.

1. RAUTATIEASEMALLA (luku kaksi)

Mikä tilanne on meneillään? Miksi ollaan rautatieasemalla?
Paljonko kello on?
Mikä vuodenaika on?
Millaisia ihmisiä asemalla on? Keihin minä-kertoja kiinnittää erityisen paljon huomiota?
Mitä tapahtuu keskellä yötä, klo 03.30?
Luvun lopussa juna lähtee Moskovaan. Kenet minä-kertoja saa matkaseurakseen?

2. ALEKSEI BERGIN ELÄMÄ (luvusta kolme, toiseksi viimeiseen lukuun asti eli lähes koko kirja)

Mitä piti tapahtua 24.5.1941? Mikä esti suunnitelmien toteutumisen?

Minkäikäinen Aleksei Berg on? Kerro hänen perheestään ja perheensä saamasta kohtelusta
Stalinin puhdistusten aikana ja erityisesti 22.5. eli kahta päivää ennen konserttia.

Miten Lera liittyy tarinaan?

Sivulla 50 on sitaatiksi sopiva tunnelman kuvaus. Miten jännitystä kuvataan?

Miten Aleksei pääsee sukulaistensa luo turvaan? Minne?
Kuvaile piilopaikka (s. 54-55).
Kylä joutuu pommituksen kohteeksi. Aleksei keksii pelastautumiskeinon, millaisen?

Miten Alekseista tulee sotilas?
Kuka on Sergei Maltsev?
Aleksei taistelee rintamalla kaksi vuotta. Miten kenraali Gavrilovin kohtaaminen muuttaa
Aleksein elämänkulkua?
Luutnantin tapaaminen tuottaa todellisen vaaratilanteen, miksi?

Selosta 27-v. Aleksein ja 17-v. Stellan erikoinen suhde alusta loppuun. Miten musiikki liittyy heihin? --> olisiko tällä vaikutusta romaanin nimeen? (Hyviä sitaatteja löytyy sivuilta 84- 89, 91-92.)
Stellan kihlajaisissa musiikki on ratkaisevassa osassa, miten se sotkee Aleksein kohtalon?
Aleksei saa yhteensä 13 vuoden vankeustuomion, mistä syystä? Mikä oli Stellan kohtalo
s. 107)?

MOSKOVASSA

Miksi Aleksei on matkustanut Moskovaan? Mitä lopussa tapahtuu?

LOPUKSI: Kuvaile lukukokemustasi. Arvostele romaanin hyvät ja huonot puolet.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä