puheenjohtaja&sihteeri -klubi 4.10.2018 Viherlandiassa
Jyväskylän vanhempainfoorumi ry kannustaa vanhempia toimimaan yhdessä koko kouluyhteisön hyvinvoinnin parantamiseksi. Monet pienetkin arkiselta tuntuvat asiat voivat lisätä viihtyvyyttä. Koulun tapahtumiin ja toimintaan on varmasti mukavampi mennä mukaan kun tuntee kuuluvansa kouluyhteisöön! Minkä hyvän käytännön teidän koulunne haluaisi jakaa muiden koulujen vanhemmille? Minkälaista toimintaa teidän koulunne toivoisi koko kaupungin vanhempien kesken? Mitä me vanhempainfoorumina voisimme tehdä yhteistyössä kaupungin kanssa? Tänä vuonna aktiivisuus myös palkitaan - loppuvuodesta valitsemme Vuoden vanhempaintoimijan 2018 sekä Vuoden vanhempainvälähdyksen Jyväskylässä.