Millaisia ulkoisia, ääneen lausuttuja ja sanomattomia toimintakulttuurin tasoja meillä on ja miten ne ilmentyvät?

1) Ulkoisia:

OKL:n yhteisö koostuu miniyhteisöistä (esim. nopat, tutkimusryhmät, samaan aikaan aloittaneet).

Kotiryhmät ovat identifioitumisen miniyhteisöjä. Onko karhunpalvelus koko OKL:n työ- ja opiskeluyhteisölle?

Toimintakulttuurin ulkoiset ilmentymät ovat erilaisia eri oppiaineissa (esim. erkka ja okl).

Hankkeissa tehty sanomaton työ, miten se saadaan osaksi OKL:n toimintakulttuuria?

Apurahatutkija ei helposti voi olla osa työyhteisöä, kun ei ole edes työpistettä.

Toimiville yhteisöille ominaista, että on riippuvuus toisista, jotta hyvä tulos syntyy. Yhteisö toimii, sen jäsenet tarvitsevat toisiaan. Tällainen eetos tulisi siirtää myös yliopistoon. Kulttuuri jossa ajatellaan että jokainen yksilö on arvokas ja me tarvitsemme toisiamme. Sivistyneitten johtajien kaipuu on iso, sellaisten johtajien jotka ymmärtävät pätkätyösuhteiden harmit.

2) Ääneen lausuttuja:

Arvot: on valittu arvoksi yhteisöllinen toimintakulttuuri (= on kannanotto). Toimintakulttuuri rakentuu arvojen pohjalle.

Arvot on jäävuorimallin perusteella veden alla, siellä mistä kaikki kumpuaa. Miten saada arvot näkyviin?

Ääneen lausutut/kirjatut arvot voivat olla ristiriidassa käytäntöjen kanssa (esim. oppilaiden osallisuus).

Kurssikoodien sekamelska.

Tutkimusstrategia on ääneen lausuttu tavoite, samoin yhteisöllisyys.

Ääneen lausuttuja: kansainvälistyminen ja muita ihania iskulauseita jne.

3) Sanomattomia:

Kilpailu työyhteisössä, kilpaillaan tenure track paikoista jne.

Määritämme itseämme myös sen kautta mitä emme ole. Emme aina tiedosta mitä olemme, mutta sen tiedostamme mitä emme ole.

Matalahierarkkinen yhteisö, ei tunnista proffia muista työntekijöistä. Ystävällinen ja rento paikka.

OKL:ssä on monipuolisempia työtehtäviä. On monipuolisia työtehtäviä, on helpompaa tehdä yhteistyötä.

On valtavia ongelmia demokraattisuuden kanssa, esim. muutosvastarintaa kun ehdotetaan muutoksia käytäntöihin. Kritiikkiä on vaikea ottaa vastaan.

Tosi paljon kokouksia, onko järkeä kokoustaa niin paljon?

Jos työyhteisössä on liian hauskaa, vaientaako se tiettyjä ääniä?

”Kiva kun kävit” –työyhteisö, esim. hanketyöntekijät, joilla lyhyitä työsuhteita.

Emme keskustele mitä on kasvatus tai opetus? Tai mitä on lapsi tai nuori? Ei tarvitse olla samaa käsitystä, mutta emme edes tiedä miten muut ymmärtävät eri kasvatuksen ilmiöt.

Mikä on yhteisön ydin? Mikä säilyy kaikesta muutoksesta huolimatta? Että voi sanoa olevansa opettajankouluttaja ja olla ylpeä siitä.

Ennen on OKL:lle naureskeltu? Eikö olla osattu sanoittaa mitä ollaan tehty?

Kasvatustiede on monitieteiden tieteenala.

Pystymmekö itse katsomaan itseämme kriittisesti? Ja muuttamaan käytäntöjä jos joku ei viihdy yhteisössä ja on ulkopuolinen. Ajatellaanko että se on yksilön vika? Ymmärrämmekö ulkopuolisuuden kokemusta? Yhteisö ei saa pelästyä, jos sitä kritisoidaan. Ei mennä kysymään, että mitä voisimme tehdä, jotta sinäkin voisit viihtyä.

Miten voidaan yksin ja yhdessä? Yksilön tasolla ja yhteisön tasolla, mitä teemme yhteisönä jotta voisimme hyvin.  

Minkälaisilla tutkimusaiheilla voi päästä tiedeyhteisöön? Mikä kaikki saa kuulua OKL:n tutkimuspiiriin?

Jos mulla on kokemus, ei pitäisi sanoa, että se on väärä kokemus.

Tärkeintä toimintakulttuurin miettimisessä on huomioida niitä ihmisiä, jotka on reuna-alueilla, miten heidät saadaan mukaan, annetaan heille ääni, heidän nostaminen olisi toimintakulttuurin tärkein piirre.

Toimintakulttuuri ilmenee käytännöissä, miten kohdellaan henkilöitä joilla ei ole vakiintunutta tai vahvaa asemaa yhteisössä (”näkymättömät”).

Kenenkään yksilön ominaisuus ei ole ”näkymättömyys”, ei saa olla luonteen piirteestä kiinni.

Kuka on yhteisö? Kuka kuuluu yhteisöön?

Me olemme yhteisö. Vai olemmeko parvi, joka singahtelee eri suuntiin ja hajoaa?

Yliopistotaso vaikuttaa laitosten toimintakulttuuriin vahvasti.

Meillä on paljon vapautta kehittää itseämme. Annammeko pois vapauttamme kun työtämme ohjaavat trendit, yliopiston linjaukset yms.? 

Millaista toimintakulttuuria haluamme?

Idea: keskusteluryhmät, joissa keskustelemme yhdessä, opimme, kuulumme yhteen (”oppiva yhteisö”). Pitää raivata tilaa ihmisen äänelle. On välttämätöntä että ihmiset pääsevät puhumaan.

Toimintakulttuuri: vapaus puhua ja tuoda oma kokemus esille. Kukaan ei tuomitse kokemusta. Se on aito kokemus. Siitä pitää lähteä liikkeelle. Keskustelukulttuurin synnyttäminen ja ylläpitäminen on äärettömän tärkeää. On lupa ja kannustetaan ihmisiä kriittiyyteen ja oman kokemuksen puhumiseen, tuottamaan omaäänisyys. Muuten jää paitsioon. Kannustava ote kokemusten jakamiseen.

Toimintakulttuuri tapahtuu tällä hetkellä passiivissa, ei aktiivissa.

Aina voi tehdä jotain, omalla pienellä toiminta-alueella. Se lähtee siitä, että yhteisölliset tapahtumat otetaan vakavasti. Miten saadaan tapahtumat merkityksellisiksi?