Roosa Karisto

Sukupuolittunut koulu
Olen samaa mieltä Jasminin kanssa siitä, että lasten tulee oman identiteetin kehittymisenkin kannalta tietää oma sukupuolensa. Tyttöjen ja poikien kehityksen eroja etenkin ala-asteella ei voida kiistää, ja ne väistämättä vaikuttavat tarvittavaan tukeen ja ohjaukseen koulussa. Myös minun mielestäni sukupuolisensitiivinen kasvatus on hyvä tapa suhtautua sukupuolisuuteen; sukupuolten erot tunnistetaan mutta esimerkiksi opetusryhmiä ei jaeta sukupuolten mukaan. Näin turvataan kaikille tasavertaiset mahdollisuudet niin koulussa kuin sen jälkeenkin.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.