Anna Laihia

Monikulttuurinen koulu
Olen samaa mieltä siitä, että maahanmuuttajien aiheuttama levottomuus tunneilla ei vähene sillä, että suomalaiset vanhemmat siirtävät lapsensa muihin kouluihin. Itsekin kuitenkin saattaisin niin tehdä, jos lapseni valittaisi, ettei oikeasti pysty koulussa keskittymään. Tällöin ongelma on mielestäni koulun henkilökunnassa, ei maahanmuuttajissa.

Suomalaisille toisten kulttuurien kohtaaminen on selvästi vaikeaa. Elämme pitkälti omassa "Suomi-kuplassamme", josta on mahdoton nähdä ulos. Katsomme ehkä uutisia, dokumentteja ja elokuvia, muttemme kuitenkaan tiedä kulttuureista mitään. Mistä tämä johtuu? Yksinkertaisesti siitä, ettemme ole oikeasti olleet tekemisissä toisesta kulttuurista tulevien ihmisten kanssa, sillä heitä ei Suomessa liiemmin ole ollut. Enhän toki voi oppia juoksemaankaan, jos en koskaan kokeile. En, vaikka katsoisin kymmeniä juoksemiseen liittyviä ohjelmia ja etsisin kaikki faktatiedot asiasta.

Suomalaisten ja esimerkiksi nyt ajankohtaisten turvapaikanhakijoiden sijoittaminen samoihin kouluihin on mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Näin toimiessamme lyömme kaksi kärpästä yhdellä iskulla: maahanmuuttajat sopeutuvat nopeammin, ja samalla suomalaiset saavat maistiaisen tietämättään tarvitsemaansa monikulttuurisuutta. Asiat eivät kuitenkaan tapahdu näin nopeasti tai helposti, sillä koulujen henkilökunnalla on harvassa paikassa riittävä koulutus uuden tilanteen hallitsemiseksi.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.