Jenni-Kaisa Törö

Monikulttuurinen koulu
Olen hyvin samaa mieltä kanssasi siitä, kuinka opettajan rooli on kotiuttamisessa tärkeä. Koulujen on hyvin tärkeää saada lapsi tuntemaan olonsa tervetulleeksi ja olemaan ylpeä omasta taustastaan. Tavoitteena on toki integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan, oppia kulttuuriimme liittyviä tapoja ja kieliä, mutta missään nimessä tavoitteena ei saa olla taustan unohtaminen ja suomalaiseksi tekeminen. Tuli tässä mieleen, että koulussa ei vain opetettaisi suomea vaan miksei myös monikieliset lapset, voisi opettaa heidän omaa kieltään! Lapset ovat nopeita oppimaan ja missäs he paremmin oppisivatkaan kuin toisen lapsen opettamina tavallisissa vuorovaikutustilanteissa, leikin lomassa. Erilaisuus on rikkautta, joka tulisi hyväksyä "normaalina", eikä vain arvottaa "meistä" poikkeavana. Etenkin nykyään, kun liikkuvuus maailmalla on suurta ja maahanmuuttajataustaisten lukumäärä Suomessakin kasvaa.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Sara Hukkanen

Monikulttuurinen koulu
Niin, voisihan koulussa opiskella monikielistenkin lasten käyttämiä kieliä, mutta siinä ovat taas ne resurssit eli aika mikä tulee varmasti vastaan. Oppilaita voisi kuitenkin kannustaa siihen, että kyselisivät toisiltaan toisten kulttuureista ja tavoista ja aktivoida oppilaita toisesta kulttuurista kiinnostumiseen.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.