Monikulttuurinen koulu
Monikielinen koulu -artikkelissa opettajat Katriina Rapatti ja Helena Posti kertovat maahanmuuttajaoppilaiden kanssa toimimisesta ja monikielisyyden vaalimisen tärkeydestä. Monikulttuurisuuden käsittely koulumaailmassa asettaa omanlaiset haasteensa opettajan työlle, sillä eri etnisistä taustoista tulevien oppilaiden kanssa toimiminen vaatii erityistä kulttuurisensitiivisyyttä ja avointa mieltä. Maahanmuuttajaoppilaiden kanssa toimiminen on jo monissa suomalaisissa kouluissa arkipäivää, minkä vuoksi aihe on edelleen erittäin ajankohtainen.
Rapatti nostaa esille maahanmuuttajaoppilaiden identiteetin muuttumisen – toisen polven maahanmuuttajia ei pitäisi hänen mukaansa mieltää maahanmuuttajiksi vaan suomalaisiksi. Tämä asia onkin erittäin tärkeä, sillä suomalaisuuden käsite on muuttumassa yhteiskunnan ja kulttuurin muutosten mukana. Suomalainen identiteetti ei kuulu vain ihmiselle, jonka sukujuuret ovat jäljitettävissä pelkästään Suomen rajojen sisälle. Jotta maahanmuuttajalapsen prosessi sopeutua uuteen maahan olisi mahdollisimman helppoa, olisi tärkeää, että lapsi kokee olevansa osa täkäläistä yhteisöä, mutta hankalaa siitä tekee se, jos häntä pidetään aina ulkomaalaisena ja täten suomalaiseen yhteiskuntaan kuulumattomana henkilönä. Opettajan asenteista on siksi tärkeää välittyä se, että hän pitää oppilasta osana luokka- ja suomalaisyhteisöä.
Suomen kielen oppimisen lisäksi maahanmuuttajataustaisen oppilaan toisen äidinkielen vaaliminen on asia, jonka Rapatti nostaa esille. Monikielisyyttä arvostetaan laajalti Suomessa ja monet laittavatkin lapsensa esimerkiksi kielikylpyyn monikielisyyden vahvistamiseksi. Monikielisyyttä koskevissa keskusteluissa jäävät kuitenkin usein varjoon maahanmuuttajataustaisten lasten kielitaidot ja heidän monikielisyytensä tuoma potentiaali. Artikkelin mukaan maahanmuuttajaoppilailla on selkeämpi ymmärrys kielen rakenteesta ja he ”ikään kuin näkevät kielen taakse”. Olisikin hienoa, jos tätä monikielisyyden rikkautta voitaisiin käyttää enemmän hyötynä koulumaailman arjessa – maahanmuuttajaoppilas voisi vaikka opettaa muille oppilaille oman äidinkielensä alkeita ja tätä kautta opettaja voisi lisätä oppilaslähtöisyyttä luokan opetuksessa. Maahanmuuttajaoppilas pääsisi paremmin harjoittamaan suomen kielen taitojaan tällaisen vuorovaikutuksen kautta ja suomenkieliset lapset taas saisivat paremman käsityksen siitä, millaisia muut kielet ovat. Tätä kautta myös oppilaat voivat saada paremman kosketuksen monikulttuurisuuteen, eikä se jää vain taustalle vellovaksi aatteeksi.
Artikkelissa nostetaan myös esille maahanmuuttajataustaisen oppilaan mukaan ottamisen tärkeys. Vaikka oppilaan kielitaito olisi heikko, sen ei pitäisi estää häntä osallistumasta yleisopetukseen. Suomenkielisten oppilaiden kanssa kommunikointi varmasti kehittää kielitaitoja, mutta yleisopetuksessa opiskelu saattaa myös asettaa omat haasteensa maahanmuuttajaoppilaalle. Vaikeilta tuntuvat tehtävät voivat turhauttaa ja itsetunto laskea, jos oppilaasta tuntuu, että hän ei edisty tehtävissään, eikä saa mitään valmiiksi. Opettajan antama tuki ja apu onkin tässä ensiarvoisen tärkeää, jotta into ja motivaatio opiskelun suhteen eivät tyssää kielitaidon puutteeseen.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/02/01/monikielinen-koulu
Rapatti nostaa esille maahanmuuttajaoppilaiden identiteetin muuttumisen – toisen polven maahanmuuttajia ei pitäisi hänen mukaansa mieltää maahanmuuttajiksi vaan suomalaisiksi. Tämä asia onkin erittäin tärkeä, sillä suomalaisuuden käsite on muuttumassa yhteiskunnan ja kulttuurin muutosten mukana. Suomalainen identiteetti ei kuulu vain ihmiselle, jonka sukujuuret ovat jäljitettävissä pelkästään Suomen rajojen sisälle. Jotta maahanmuuttajalapsen prosessi sopeutua uuteen maahan olisi mahdollisimman helppoa, olisi tärkeää, että lapsi kokee olevansa osa täkäläistä yhteisöä, mutta hankalaa siitä tekee se, jos häntä pidetään aina ulkomaalaisena ja täten suomalaiseen yhteiskuntaan kuulumattomana henkilönä. Opettajan asenteista on siksi tärkeää välittyä se, että hän pitää oppilasta osana luokka- ja suomalaisyhteisöä.
Suomen kielen oppimisen lisäksi maahanmuuttajataustaisen oppilaan toisen äidinkielen vaaliminen on asia, jonka Rapatti nostaa esille. Monikielisyyttä arvostetaan laajalti Suomessa ja monet laittavatkin lapsensa esimerkiksi kielikylpyyn monikielisyyden vahvistamiseksi. Monikielisyyttä koskevissa keskusteluissa jäävät kuitenkin usein varjoon maahanmuuttajataustaisten lasten kielitaidot ja heidän monikielisyytensä tuoma potentiaali. Artikkelin mukaan maahanmuuttajaoppilailla on selkeämpi ymmärrys kielen rakenteesta ja he ”ikään kuin näkevät kielen taakse”. Olisikin hienoa, jos tätä monikielisyyden rikkautta voitaisiin käyttää enemmän hyötynä koulumaailman arjessa – maahanmuuttajaoppilas voisi vaikka opettaa muille oppilaille oman äidinkielensä alkeita ja tätä kautta opettaja voisi lisätä oppilaslähtöisyyttä luokan opetuksessa. Maahanmuuttajaoppilas pääsisi paremmin harjoittamaan suomen kielen taitojaan tällaisen vuorovaikutuksen kautta ja suomenkieliset lapset taas saisivat paremman käsityksen siitä, millaisia muut kielet ovat. Tätä kautta myös oppilaat voivat saada paremman kosketuksen monikulttuurisuuteen, eikä se jää vain taustalle vellovaksi aatteeksi.
Artikkelissa nostetaan myös esille maahanmuuttajataustaisen oppilaan mukaan ottamisen tärkeys. Vaikka oppilaan kielitaito olisi heikko, sen ei pitäisi estää häntä osallistumasta yleisopetukseen. Suomenkielisten oppilaiden kanssa kommunikointi varmasti kehittää kielitaitoja, mutta yleisopetuksessa opiskelu saattaa myös asettaa omat haasteensa maahanmuuttajaoppilaalle. Vaikeilta tuntuvat tehtävät voivat turhauttaa ja itsetunto laskea, jos oppilaasta tuntuu, että hän ei edisty tehtävissään, eikä saa mitään valmiiksi. Opettajan antama tuki ja apu onkin tässä ensiarvoisen tärkeää, jotta into ja motivaatio opiskelun suhteen eivät tyssää kielitaidon puutteeseen.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/02/01/monikielinen-koulu
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Annamari Njie
Monikulttuurinen koulu
Hyvin samanhenkisesti olen itsekin pohtinut monikielisyyttä ja juuri tuota monikielisten lasten monimuotoisen rikasta identiteettiä ja kielenkäytön vaihteluita tilanteesta toiseen- sen kaikkea potentialisuutta, jonka itse olen havainnut ja jota tosiaan pitäisi huomioida ja hyödyntää paremmin opetuksessa koko luokan yhteiseksi hyväksi kielten oppimisessa ja muutenkin oppimaan oppimisen taitoja vahvistaessa poikki oppiainerajojen. Ehkä kyse on juuri kielitietoisuuden vahvistamisesta ja ns. metataitojen oppimisesta monia kieliä oppiessa ja hallitessa pienestä pitäen.
Samoin monikielistä identiteettiä oppilailla voisi ajatella olevan erilaisten vieraiden kielten lisäksi juuri tutkiessa lasten käyttämää kieltä erilaisissa tilanteissa, kuten eroja siinä puhuessa eri puolilta tulevien sukulaisten kanssa, erilaisissa virallisemmissa tilanteissa, sosiaalisessa mediassa, kaveriryhmässsä, harrastuksissa jne lukemattomia muita puhutun ja kielten vaihtelun tilanteita tulee mieleen. Ehkä kielten tunneilla näitä havainnoimalla ja auki purkamalla jälleen voidaan lisätä tuota monikulttuurisen laajuutta ja vivahteikkuutta, jota jo pelkän suomen kielenkin sisällä on, ja lisänä kaikki muut monimuotoiset kielet ja ryhmät, joissa ollaan osallisina. Samalla ehkä tuo käsitteellinen ymmärrys miten kieliä ja muidenkin aineiden sanastoa opitaan, lisääntyisi, kun näitä yhdessä lasten kanssa pohditaan ja tiedostetaan.
Hyvin samanhenkisesti olen itsekin pohtinut monikielisyyttä ja juuri tuota monikielisten lasten monimuotoisen rikasta identiteettiä ja kielenkäytön vaihteluita tilanteesta toiseen- sen kaikkea potentialisuutta, jonka itse olen havainnut ja jota tosiaan pitäisi huomioida ja hyödyntää paremmin opetuksessa koko luokan yhteiseksi hyväksi kielten oppimisessa ja muutenkin oppimaan oppimisen taitoja vahvistaessa poikki oppiainerajojen. Ehkä kyse on juuri kielitietoisuuden vahvistamisesta ja ns. metataitojen oppimisesta monia kieliä oppiessa ja hallitessa pienestä pitäen.
Samoin monikielistä identiteettiä oppilailla voisi ajatella olevan erilaisten vieraiden kielten lisäksi juuri tutkiessa lasten käyttämää kieltä erilaisissa tilanteissa, kuten eroja siinä puhuessa eri puolilta tulevien sukulaisten kanssa, erilaisissa virallisemmissa tilanteissa, sosiaalisessa mediassa, kaveriryhmässsä, harrastuksissa jne lukemattomia muita puhutun ja kielten vaihtelun tilanteita tulee mieleen. Ehkä kielten tunneilla näitä havainnoimalla ja auki purkamalla jälleen voidaan lisätä tuota monikulttuurisen laajuutta ja vivahteikkuutta, jota jo pelkän suomen kielenkin sisällä on, ja lisänä kaikki muut monimuotoiset kielet ja ryhmät, joissa ollaan osallisina. Samalla ehkä tuo käsitteellinen ymmärrys miten kieliä ja muidenkin aineiden sanastoa opitaan, lisääntyisi, kun näitä yhdessä lasten kanssa pohditaan ja tiedostetaan.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.