Monikulttuurinen koulu
Juuri näin se on. Samalla pitää muistaa se, että pienen lapsen kyky oppia uusia kieliä on uskomattoman hyvä - aikuisiin verrattuna. Mutta se vaatii tukea ja kunnioitusta sekä armeliaisuutta, kuten Elina kirjoittaa. Armeliaisuuden haluan nostaa tähän esiin, koska uuden asian oppiminen on haastavaa ja kun siihen sisältyy oman identiteetin kannalta haastava ilmiö - maahanmuuttajuus - oppijaan on mielestäni suhtauduttava siten, ettei hän ryhtyisi pelkäämään virheiden tekemistä.

Luulen, että tilanne, jossa luokassa on useampia maahanmuuttajalapsia, on helpompi kuin yhden tapauksessa. Näin lapsilla on toisistaan vertaistukea, vaikka lähtömaa olisi eri. He ovat kaikki samalla tavalla uuden edessä.

Oma kokemukseni maahanmuuttajalapsista on vapaaehtoistyöstä erityisesti lasten taideleiriltä. Tuossa törmäsin viime kesänä hankalaan tilanteeseen, jossa venäläis-suomalaistaustainen maahanmuuttajalapsi koki suurta ristiriitaa vallitsevan informaatiosodankäynnin osalta: suomenkielisenä (mutta venäjää osaavana ja omat juurensa tiedostavana) hän koki hyvin ahdistavana nykyisen uutisoinnin Krimin tilanteesta. Tilannetta ei helpottanut se, että muut lapset ottivat aiheen käsittelyyn ja yleistivät aika tavalla asioita kielteisessä hengessä. Tätä sitten käsiteltiin porukalla ja täytyy sanoa, että haasteellista oli. Toivon, että pystyin auttamaan lasta, mutta en ole siitä aivan varma.

Eli maahanmuuttajan ongelma ei ole vain kielitaito ja uusi kulttuuri, mutta myös identiteetin rakentaminen - ja sen käsitteleminen, että entinen kotimaa, jonka pitäisi olla turvallinen ja hyvä, onkin yhtäkkiä jotakin muuta. Ehkä meidän pitäisi jossakin kohdassa pysähtyä miettimään, että miten tällainen asia kohdataan rakentavasti ja lasta tukien.