Monikulttuurinen koulu
Luin Ylen Monikielinen koulu-artikkelin, joka on julkaistu Ylen verkkosivuilla 01.02.2011. Artikkelissa haastatellaan kahta maahanmuuttajalasten parissa työskentelevää opettajaa; Katriina Rapatti on Hakunila yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja Helena Posti Hakunilanrinteen koulun suomi toisena kielenä -opettaja. Heidän mukaansa maahanmuuttajaoppilaat ovat jo arkipäivää Suomen peruskouluissa ja he keskustelevat tärkeistä kulmakivistä, joita tulee ottaa huomioon maahanmuuttajalasten opetuksessa.
Oma kokemukseni maahanmuuttajalapsista on hyvin suppea. Se pieni kokemus, joka minulla on, jätti minut entistä epätietoisemmaksi toimintatavoista maahanmuuttajalasten kanssa. Ylen artikkelin pääsanoma on vuorovaikutus; sen avulla lapsi integroituu niin koulun normeihin kuin myös kaveriporukoihin ja hän oppii luontevasti uuden kielen. Luokanopettajan työssä vuorovaikutuksen merkitystä ei voi tarpeeksi alleviivata, mutta maahanmuuttajalasten kanssa tällä erityinen asema. Luottamuksellinen ja kunnioittava suhde lapsen kanssa edistää hänen sopeutumista ja motivaatiota koulunkäyntiä kohtaan.
Opettajat toteavat artikkelissa lasten oman äidinkielen käytön olevan merkityksellistä. Oma äidinkieli vahvistaa lapsen identiteettiä ja helpottaa kanssakäymistä muiden, samaa kieltä puhuvien kanssa. Kyllä itsellänikin stressi helpottuisi, jos vieraassa maassa voisin ajoittain kommunikoida omalla suomenkielellä. Vieraan kielen oppiminen ei tällöin tunnu niin pakkopullalta. Luokanopettajan työssä on kuitenkin tärkeää varmistaa, että maahanmuuttajalapset pääsevät sosiaalisissa tilanteissa käyttämään myös suomea, kuten välitunnilla luokkakavereiden kanssa. Vieraan kielen oppiminen helpottuu, kun sitä saa käyttää itselle luonnollisissa tilanteissa, tai keskustella asioista, jotka ovat minulle tärkeitä, arkipäivän asioita. Suomen kielen harjoittelu ei voi rajautua pelkästään oppitunneille, jonka jälkeen samasta maasta tulleet lapset juttelevat taas omalla kielellään.
Kulttuurierot ovat varmasti maahanmuuttajalasten kohtaamisessa niitä suurimpia risteyksiä, joissa haetaan toimintatapoja ja yhteisiä suuntaviivoja. Näin voi tapahtua myös lasten perheiden kanssa. Oma, joskin hyvin pieni, kokemukseni näytti, miten lapsen kasvattaminen on vahvasti sidoksissa oman maan kulttuuriin. Toki näissä tilanteissa on kyse myös ihmisten persoonallisuuksista. Kun perheille osoitetaan, millainen on suomalainen koulujärjestelmä, mitä asioita pidämme opetuksessa tärkeänä, mitä asioita tulisi tietyn lapsen kohdalla nähdä tärkeänä opetuksen näkökulmasta, yhteistyö saa vahvan startin. Vuorovaikutus vanhempien kanssa edistää koko perheen sopeutumista suomalaiseen kulttuuriin.
Maahanmuuttajalapsi painii päivittäin heikon suomenkielen taidon kanssa, jos hän on juuri muuttanut Suomeen. Tämän taidon vahvistaminen on oleellinen osa lapsen opetusta. Hänen itsetunnolleen on äärimmäisen hyväksi, kun lapsen vahvuudet otetaan mukaan hänen päiväohjelmaansa. Liikunta, piirtäminen, maalaus, tekninen työ, laskeminen, mikä tahansa missä lapsi kokee olevansa hyvä ja saa onnistumisenkokemuksia. Maahanmuuttajalapsi voi myös opettaa muita omassa vahvuustaidoissaan, jolloin roolit luokkahuoneessa kääntyvät päinvastoin.
Oma kokemukseni maahanmuuttajalapsista on hyvin suppea. Se pieni kokemus, joka minulla on, jätti minut entistä epätietoisemmaksi toimintatavoista maahanmuuttajalasten kanssa. Ylen artikkelin pääsanoma on vuorovaikutus; sen avulla lapsi integroituu niin koulun normeihin kuin myös kaveriporukoihin ja hän oppii luontevasti uuden kielen. Luokanopettajan työssä vuorovaikutuksen merkitystä ei voi tarpeeksi alleviivata, mutta maahanmuuttajalasten kanssa tällä erityinen asema. Luottamuksellinen ja kunnioittava suhde lapsen kanssa edistää hänen sopeutumista ja motivaatiota koulunkäyntiä kohtaan.
Opettajat toteavat artikkelissa lasten oman äidinkielen käytön olevan merkityksellistä. Oma äidinkieli vahvistaa lapsen identiteettiä ja helpottaa kanssakäymistä muiden, samaa kieltä puhuvien kanssa. Kyllä itsellänikin stressi helpottuisi, jos vieraassa maassa voisin ajoittain kommunikoida omalla suomenkielellä. Vieraan kielen oppiminen ei tällöin tunnu niin pakkopullalta. Luokanopettajan työssä on kuitenkin tärkeää varmistaa, että maahanmuuttajalapset pääsevät sosiaalisissa tilanteissa käyttämään myös suomea, kuten välitunnilla luokkakavereiden kanssa. Vieraan kielen oppiminen helpottuu, kun sitä saa käyttää itselle luonnollisissa tilanteissa, tai keskustella asioista, jotka ovat minulle tärkeitä, arkipäivän asioita. Suomen kielen harjoittelu ei voi rajautua pelkästään oppitunneille, jonka jälkeen samasta maasta tulleet lapset juttelevat taas omalla kielellään.
Kulttuurierot ovat varmasti maahanmuuttajalasten kohtaamisessa niitä suurimpia risteyksiä, joissa haetaan toimintatapoja ja yhteisiä suuntaviivoja. Näin voi tapahtua myös lasten perheiden kanssa. Oma, joskin hyvin pieni, kokemukseni näytti, miten lapsen kasvattaminen on vahvasti sidoksissa oman maan kulttuuriin. Toki näissä tilanteissa on kyse myös ihmisten persoonallisuuksista. Kun perheille osoitetaan, millainen on suomalainen koulujärjestelmä, mitä asioita pidämme opetuksessa tärkeänä, mitä asioita tulisi tietyn lapsen kohdalla nähdä tärkeänä opetuksen näkökulmasta, yhteistyö saa vahvan startin. Vuorovaikutus vanhempien kanssa edistää koko perheen sopeutumista suomalaiseen kulttuuriin.
Maahanmuuttajalapsi painii päivittäin heikon suomenkielen taidon kanssa, jos hän on juuri muuttanut Suomeen. Tämän taidon vahvistaminen on oleellinen osa lapsen opetusta. Hänen itsetunnolleen on äärimmäisen hyväksi, kun lapsen vahvuudet otetaan mukaan hänen päiväohjelmaansa. Liikunta, piirtäminen, maalaus, tekninen työ, laskeminen, mikä tahansa missä lapsi kokee olevansa hyvä ja saa onnistumisenkokemuksia. Maahanmuuttajalapsi voi myös opettaa muita omassa vahvuustaidoissaan, jolloin roolit luokkahuoneessa kääntyvät päinvastoin.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Riitta Penttinen
Monikulttuurinen koulu
Juuri näin se on. Samalla pitää muistaa se, että pienen lapsen kyky oppia uusia kieliä on uskomattoman hyvä - aikuisiin verrattuna. Mutta se vaatii tukea ja kunnioitusta sekä armeliaisuutta, kuten Elina kirjoittaa. Armeliaisuuden haluan nostaa tähän esiin, koska uuden asian oppiminen on haastavaa ja kun siihen sisältyy oman identiteetin kannalta haastava ilmiö - maahanmuuttajuus - oppijaan on mielestäni suhtauduttava siten, ettei hän ryhtyisi pelkäämään virheiden tekemistä.
Luulen, että tilanne, jossa luokassa on useampia maahanmuuttajalapsia, on helpompi kuin yhden tapauksessa. Näin lapsilla on toisistaan vertaistukea, vaikka lähtömaa olisi eri. He ovat kaikki samalla tavalla uuden edessä.
Oma kokemukseni maahanmuuttajalapsista on vapaaehtoistyöstä erityisesti lasten taideleiriltä. Tuossa törmäsin viime kesänä hankalaan tilanteeseen, jossa venäläis-suomalaistaustainen maahanmuuttajalapsi koki suurta ristiriitaa vallitsevan informaatiosodankäynnin osalta: suomenkielisenä (mutta venäjää osaavana ja omat juurensa tiedostavana) hän koki hyvin ahdistavana nykyisen uutisoinnin Krimin tilanteesta. Tilannetta ei helpottanut se, että muut lapset ottivat aiheen käsittelyyn ja yleistivät aika tavalla asioita kielteisessä hengessä. Tätä sitten käsiteltiin porukalla ja täytyy sanoa, että haasteellista oli. Toivon, että pystyin auttamaan lasta, mutta en ole siitä aivan varma.
Eli maahanmuuttajan ongelma ei ole vain kielitaito ja uusi kulttuuri, mutta myös identiteetin rakentaminen - ja sen käsitteleminen, että entinen kotimaa, jonka pitäisi olla turvallinen ja hyvä, onkin yhtäkkiä jotakin muuta. Ehkä meidän pitäisi jossakin kohdassa pysähtyä miettimään, että miten tällainen asia kohdataan rakentavasti ja lasta tukien.
Juuri näin se on. Samalla pitää muistaa se, että pienen lapsen kyky oppia uusia kieliä on uskomattoman hyvä - aikuisiin verrattuna. Mutta se vaatii tukea ja kunnioitusta sekä armeliaisuutta, kuten Elina kirjoittaa. Armeliaisuuden haluan nostaa tähän esiin, koska uuden asian oppiminen on haastavaa ja kun siihen sisältyy oman identiteetin kannalta haastava ilmiö - maahanmuuttajuus - oppijaan on mielestäni suhtauduttava siten, ettei hän ryhtyisi pelkäämään virheiden tekemistä.
Luulen, että tilanne, jossa luokassa on useampia maahanmuuttajalapsia, on helpompi kuin yhden tapauksessa. Näin lapsilla on toisistaan vertaistukea, vaikka lähtömaa olisi eri. He ovat kaikki samalla tavalla uuden edessä.
Oma kokemukseni maahanmuuttajalapsista on vapaaehtoistyöstä erityisesti lasten taideleiriltä. Tuossa törmäsin viime kesänä hankalaan tilanteeseen, jossa venäläis-suomalaistaustainen maahanmuuttajalapsi koki suurta ristiriitaa vallitsevan informaatiosodankäynnin osalta: suomenkielisenä (mutta venäjää osaavana ja omat juurensa tiedostavana) hän koki hyvin ahdistavana nykyisen uutisoinnin Krimin tilanteesta. Tilannetta ei helpottanut se, että muut lapset ottivat aiheen käsittelyyn ja yleistivät aika tavalla asioita kielteisessä hengessä. Tätä sitten käsiteltiin porukalla ja täytyy sanoa, että haasteellista oli. Toivon, että pystyin auttamaan lasta, mutta en ole siitä aivan varma.
Eli maahanmuuttajan ongelma ei ole vain kielitaito ja uusi kulttuuri, mutta myös identiteetin rakentaminen - ja sen käsitteleminen, että entinen kotimaa, jonka pitäisi olla turvallinen ja hyvä, onkin yhtäkkiä jotakin muuta. Ehkä meidän pitäisi jossakin kohdassa pysähtyä miettimään, että miten tällainen asia kohdataan rakentavasti ja lasta tukien.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.