Meri Jyrävä

Monikulttuurinen koulu
Minulla on samanlaisia kokemuksia monikulttuurisuudesta sekä sen käsittelemättömyydestä omilta peruskouluajoiltani. Mielestäni on hyvä havainto, että nykyään väistämättä jokainen kohtaa monikulttuurisuutta. Juuri kyseisen ajatuksen valossa onkin hassua ajatella, että asia joka on läsnä arjessamme on vähän kuin "piilotettu" meiltä kouluaikoinamme. Täytyy tietysti ottaa huomioon se asia, että omina peruskouluaikoinani monikulttuurisuus ei ehkä ollut niin pinnalla oleva asia. Voisi siis ehkä ajatella, että opettajani olisi pitänyt olla jotenkin täysin ajan hermoilla, jotta hän olisi ymmärtänyt ottaa monikulttuurisuuden osaksi opetustamme. Kuitenkin monikulttuurisuus on aina varmastikkin ollut olemassa, vaikka ei ehkä ajankohtainen asia. Onneksi nykyään monikulttuurisuus on niin laajasti tiedostettu asia, että jo perusopetuksen opetussuunnitelmassa huomioidaan selvästi sen olemassaolo.

Jos jo alakoulussa lapset saisivat hyväksyvässä ilmapiirissä kokemuksia monikulttuurisuudesta, niin pystyttäisiin ennakkoluulojen vähentymisen lisäksi laajentamaan lapsen koko kokemuksien kirjoa. Sillä ennakkoluulot estävät useimmiten joidenkin kokemusten saavuttamisen. Edellisen kautta päästäänkin siihen, että monikulttuurisuus on juurikin mahdollisuus, kunhan sille antaa ensin mahdollisuuden.

Opettajan työn kannalta monikulttuurisuus todellakin on kaksipiippuinen asia. Silti yhdyn ajatukseen siitä, että enemmän se on opettajantyössäkin rikkaus kuin taakka. Kun opettaja tutustuu eri kulttuureihin, niin kyllä se varmasti antaa todella paljon omalle maailmankatsomukselle sekä tätä kautta myöskin opetukselle.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä