Niina Tervamäki

Ilon koulu
Useiden tutkimusten avulla on todettu, että vaikka suomalaisten lasten oppimistulokset ovat kansainvälisellä tasolla todella hyviä, on kouluviihtyvyys kuitenkin huono. Olisikin ensiarvoisen tärkeää kiinnittää huomiota lasten kouluviihtyvyyteen, sillä kuten sanoit, huono kouluviihtyvyys voi laskea motivaatiota opiskeluun ja sitä kautta vaikuttaa oppimistuloksiin heikentävästi.

Olen samaa mieltä siitä, että merkittävimpiä kouluviihtyvyyteen vaikuttavia tekijöitä ovat oppilaan vaikuttamismahdollisuus koulunkäyntiä koskeviin päätöksiin sekä koulukiusaamisen poistaminen. Nämä ovat molemmat asioita, joihin opettaja voi vaikuttaa todella paljon. Ilon koulua rakentaessa opettajan olisi tärkeää panostaa hyvän yhteishengen ja turvallisen ilmapiirin luomiseen, osallistaa oppilaita ja pitää keskustelevuutta kokoajan yllä.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.