alisa salminen

Ihmisenä koulussa
Luin artikkelin Koulu, aikansa arvojen kuvastin Uusikylän teoksesta Hyvä, paha opettaja. Mielestäni artikkelin näkmys tämän päivän kouluun on melko sopimaton. En usko, että ainakaan Suomessa on opettajia, jotka eivät olisi tasa-arvon kannalla. Suomessa kaikki koulunsa aloittavat ovat samalla viivalla ja kaikkien oppimista tuetaan yhtälailla, riippumatta siitä oletko "lahjakas" vai et. Itse ainakin näen tasapäistävän koulun arvokkaampana asiana, kuin että ns. poimittaisiin jyvät akanoista ja annettaisiin vain osalle mahdollisuus kehittää itseään. Eri asia on opetuksen yksilöllistäminen pienemmässä mittakaavassa, esim. mahdollisuus tehdä tehtäviä hieman eri tahtiin jne. Tämä riippuu hyvin paljon opettajan motivaatiosta ja omistautumisesta työlleen. Mielenkiintoista olisi tietää, kuinka itsestäänselvyytenä oppilaat pitävät nykyään sitä, että heistä voi tulla mitä vaan esim. perhetaustasta riippumatta. Aiheesta kannattaisi keskustella oppilaiden kanssa ja kertoa, miten asiat ovat ennen olleet ja pohtia miten ne saattavat olla tulevaisuudessa.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.