Esi- ja alkuopetuksen havainnointien koonteja kasvun ja oppimisen tukemisesta

  • Miten lasten opetusta eriytettiin? 
  • Miten (ryhmittelyt, sermit, erityisopettajan mukana olo, erilliset tilat ym.) kolmiportaisen tuen järjestäminen oppilasryhmässä toteutui?  
  • → Saitko selville kuka lapsista on yleisen / tehostetun / erityisen tuen piirissä? 



  • Eriyttämistä toteutetaan hyvinkin eri tavoin. Viidessä eri havainnointipaikassa nähtiin varianssia fyysisestä eristämisestä joustavan ryhmittelyn kautta näkymättömään tuen tehostamiseen. 
  • Väliaikaistilat vaativat erityistä huomiota tunteja suunniteltaessa. Resurssierot näkyvät juurikin opetustilojen laadussa ja jopa ajassa jota opettajalla on mahdollista käyttää opetustilassa
  • Lapsilähtöisyys on pitkälti opettajan persoonasta ja opetustavoista kiinni kuin resursseista. Toki opetettava asia vaikuttaa myös mahdollisuutteen antaa 



  • Eri ikäiset oppilaat toimivat samoissa ryhmissä
  • samanaikaisopetusta
  • Tuen tasot vaihtelivat ryhmän mukaan

-tasoryhmät käytössä, lukujärjestykset palkitettu rinnakkaisluokkien kesken, opetusmateriaalit erilaiset eritasoisille, istumapaikat

- sermejä, erillisiä pöytiä ja kaappeja käytössä tilan rajaamisessa
-heikoimmat oppilaat erottuvat tehtävien tekemisen yhteydessä, vaikka varsinaista ja näkyvää eriytystä ei olisi
- paljon eriyttämistä luokassa, jossa sekä suomalaisia että maahanmuuttajataustaisia lapsia.
- samanaikaisopetusta sekä jaettua opetusta samalla ryhmällä päivän aikana (30 oppilasta)

- äikässä tasoryhmät lukijoille, avustaja tai ohjaaja auttoi vieressä, pari lasta kävi erityisopettajalla opiskelemassa samat asiat
- erilaisia apuvälineitä
- tukea saavia lapsia ei juuri ollut


- Eriyttäminen näkyi niiden kohdalla, ketkä tarvitsivat tukea. Sen sijaan nopeiden oppijoiden kohdalla eriyttäminen ei näkynyt, sillä tällöin opettaja vain ohjasi jo tehtävät tehneet oppilaat lukemaan pulpettikirjaa, piirtämään tms lopputunneista.  

  • kaksi luokkaa joilla omat opet mutta luokat toimii yhdessä, mahdollisti eriyttämiseen mm taitotason ja temperamentin mukaan
  • välillä käytössä resurssiope ja erkkaope
  • paljon eriytyystä sekä tehtävien että aihealueiden tasolla
  • yhdessä ryhmässä erkkaope koko ajan mukana joten eriytyystä ei näkynyt niin selkeästi
  • eriytystä myös tilojen mukaan
  • yksilölliset sairaanhoitajatunnit, puhe- ja toimintaterapia
  • yhdessä ryhmässä aikuinen per lapsi, joten yksilöllistämistä oli paljon

Eriyttäminen?- ei näkyvää eriyttämistä esim. Sermejä mutta esim. tasapainotyynyt- Koulun esikoulun ja päiväkodin esikoulun ero? > koulun eskari ennemminkin koulupainotteinen, päiväkodin yhteydessä oleva leikkipainotteinen- Ekaluokalla ei pulpetteja vaan pöytäryhmät, liikettä opettamisessa- Oppilaiden jakaminen pienempiin ryhmiin, joilla eri oppimisympäristöt, eri luokat- Erilaiset toimintatavat jakamalla ryhmiin esim. Lukutaidon mukaan- Esim. A ja B-ryhmät joilla erilaiset lukkarit esim. koulukyytienkin mukaan- IstumajärjestysTuen piirit?- esim. Matikantunnilla pystyi hieman päättelemään, mutta ei varmasti- Eskarissa ei näy tuen piirit

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin