B2 Espanjan tavoitteet, sisällöt ja arviointi vuosiluokalla 9

Espanjan tavoitteet vuosiluokalla 9

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

T1 Auttaa oppilasta hahmottamaan uuden opiskeltavan kielen suhde aiemmin opiskelemiinsa kieliin, tutustumaan kyseisen kielen kielialueeseen ja elämänmuodon / joihinkin keskeisiin piirteisiin sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn, uteliaisuuden ja monikielisyyden kehittymistä

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Ajattelu ja oppimaan oppiminen, Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, Monilukutaito


Kielenopiskelutaidot


T2 Rohkaista oppilasta näkemään opiskeltavan kielen taito osana elinikäistä oppimista ja oman kielivarannon karttumista, ohjata oppilasta löytämään itselleen ja ikäkaudelleen parhaiten sopivia tapoja oppia kieliä ja kannustaa häntä käyttämään vähäistäkin taitoaan myös oppituntien ulkopuolella

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot


Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa


T3 Järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista vuorovaikutusta

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Monilukutaito


T4 Tukea oppilasta kielellisten viestintästrategioiden käytössä

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Monilukutaito


T5 Auttaa oppilasta laajentamaan kohteliaaseen kielenkäyttöön kuuluvien ilmausten tuntemustaan

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Monilukutaito, Työelämätaidot ja yrittäjyys

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä


T6 Rohkaista oppilasta tulkitsemaan ikätasolleen sopivia ja itseään kiinnostavia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Monilukutaito


Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä


T7 Tarjota oppilaalle runsaasti tilaisuuksia harjoitella ikätasolle sopivaa pienimuotoista puhumista ja kirjoittamista kiinnittäen huomiota myös ääntämiseen ja tekstin sisällön kannalta oleellisimpiin rakenteisiin

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

Espanjan sisällöt vuosiluokalla 9

S1 Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen.

  • Tutustutaan opiskeltavan kielen ominaispiirteisiin.
  • Tarkastellaan kielen levinneisyyttä.
  • Tutustutaan kielialueen kulttuuriin oppilaiden kiinnostuksenkohteiden mukaisesti.
  • Käydään läpi mahdollisia ennakko-oletuksia kielialueeseen liittyen.

S2 Kielenopiskelutaidot.

  • Hyödynnetään eri tapoja oppia kieliä ja pyritään etsimään oppijalle parhaiten sopivat keinot.
  • Kannustetaan kielen käyttämiseen ja ohjataan löytämään mielenkiintoista materiaalia kohdekiellä.
  • Asetetaan opiskelulle tavoitteita ja arvioidaan etenemistä itsearvioinnilla.

S3 Kehittyvä kielitaito: taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä.

  • Käytetään kieltä monipuolisissa tilanteissa sekä suullisesti että kirjallisesti.
  • Harjoitellaan kohdekielen luontevaa ääntämistä sekä tutstutaan foneettisiin aakkosiin.
  • Harjoituksia tehdään yksin, pareittain ja ryhmissä.

Espanjan arviointi vuosiluokalla 9

Arviointi tapahtuu valtakunnallisten perusteiden mukaisesti. Arvointi kohdistuu kaikkiin tavoitteisiin ja kielen osa-alueisiin. Arviointi pohjautuu Eurooppalaiseen viitekehykseen. Arviointi on jatkuvaa ja oppijaa kannustetaan myös itsearviointiin. Palautetta annetaan erilaisista kurssin aikana tehdyistä suorituksista.