Suomen sota 1808-1809 päättyi Haminan rauhaan.

Suomi liitettiin Venäjään ja Suomen asema omana kansakuntana tunnustettiin.

Tsaari Aleksanteri I myönsi Suomelle autonomian eli sisäisen itsehallinnon.
Ortodoksit olivat vähemmistö.

Ortodoksisten seurakuntien toiminta oli vaikeaa, sillä ortodoksit asuivat hajallaan.

Vain Laatokan pohjoispuolella oli pitäjiä, joissa ortodoksit olivat enemmistönä.

 

Ortodoksien määrä kasvoi nopeasti, sillä kaupunkeihin saapui Venäjältä virkamiehiä, sotilaita ja kauppiaita.

Kaupunkien ortodoksisen seurakunnat olivat venäjänkielisiä.

Uusia seurakuntia perustettiin mm. Turkuun, Joensuuhun, Kuopioon ja Vaasaan.
Uuteen suuriruhtinaskunnan pääkaupunkiin, Helsinkiin, rakennettiin myös kirkkoja, kuten suuri Uspenskin katedraali.

Suomen kirkollinen hallinto järjestettiin ensin osana Pietarin hiippakuntaa. Vuonna 1892 perustettiin itsenäinen Suomen ja Viipurin arkkipiispanistuin, josta tuli samalla ensimmäinen Suomen ortodoksinen piispanistuin.

Suomella oli oma lainsäädäntö, joka perustui edelleen Ruotsin lakiin. Laki suosi luterilaista enemmistöä.

Esimerkiksi:
-Ortodoksit eivät päässeet valtion virkoihin

-Uusia luostareita ei saanut perustaa

-Kirkollisia kouluja ei saanut perustaa

-Julkiset uskonnolliset kulkueet ja toimitukset olivat kiellettyjä.

 

Papisto osasi suomea vaihtelevasti. Mm. kansanopetus jäi heikoksi.

Venäjän kirkon piispainkokous, Pyhä synodi määräsi, että evankeliumi tuli lukea suomeksi.

Karjalan seurakunnat vaativat kokonaan suomenkielisiä palveluksia. Tästä annettiin määräys v. 1865.
Taipaleen seurakunnassa Liperissä aloitettiin ensimmäisenä suomenkielisten jumalanpalvelusten toimittaminen. Ilomantsi ja Sortavala seurasivat perässä.


Venäjällä heräsi kiinnostus lähetystyöhön.

Pietarin ja Petroskoin hengellisissä seminaareissa aloitettiin suomen kielen opetus.
Opettaja Tuomas Friman ryhtyi suomentamaan ortodoksista kirjallisuutta.

 

Lasten opetus oli pitkään kirkon vastuulla.

Ortodoksisella puolella taso oli todella heikko.

Ensimmäiset alkeiskoulut perustettiin vasta 1840-luvulla ja ne olivat lähinnä venäjänkielisiä.

Suomen senaatti antoi v. 1866 kansakouluasetuksen: Koulut ei enää ole kirkon valvonnassa.
Kaikki ortodoksiset seurakuntakoulut muuttuivat suomenkielisiksi, vaikka muutosta paikoin vastustettiin.

Kansallisuusaate nousi voimakkaasti Suomessa ja Venäjällä 1800-luvulla.

Venäjällä haluttiin lujittaa valtion yhtenäisyyttä ja venäläistää vähemmistökansojen alueita, kuten Suomea.

Panslavismi = ajatus kaikkien slaavien yhteenliittymisestä, venäläinen kansallisuusaate.

Kirkkoa käytettiin yhtenä välineenä, sillä ortodoksisuuden ja venäläisyyden katsottiin kuuluvan yhteen.

Karjalan tilanteeseen päätettiin puuttua jopa valtiollisten toimien kautta, sillä siellä suomalaismieliset ja venäläismieliset tahot kävivät kovaa kamppailua siitä, kenelle karjalaiset kuuluivat.