Koulukohtainen oppilashuoltotyö

Koulukohtainen opiskeluhuoltotyö

Koulukohtaisen opiskeluhuoltotyön sisältö

Koulukohtaisen opiskeluhuoltoryhmä kokoonpano:

rehtori, ryhmän johtaja
laaja-alainen erityisopettaja
koulukuraattori
koulupsykologi
terveydenhoitaja




Tavoitteet 

1. Jokaisella oppilaalla syntyy tunne turvallisesta ja hyvästä luokkahengestä 
2. Koko koulun yhteisöllisyyden ja ryhmäytymisen vahvistaminen.

Koulun alkaessa ensimmäisten viikkojen aikana panostetaan uusien opetusryhmien ryhmäytymiseen. Luokan aikuiset suunnittelevat päivittäistä toimintaa niin, että se tukee luokan yhteishengen ja työrauhan kehittymistä. 

Ryhmäyttämisen tarkoituksena on tutustua ryhmän jäseniin paremmin niin, että kaikki tuntevat olonsa ryhmässä mukavaksi ja turvalliseksi. Ryhmäytyminen on edellytys kannustavan oppimisympäristön syntymiselle. Turvallisessa ryhmässä oppiminen mahdollistuu. 

Luokan myönteinen ilmapiiri muodostuu mm. hyvästä luokkahengestä, myönteisistä sosiaalisista suhteista ja tarkoituksenmukaisista työskentelytavoista. Nämä ovat yhteydessä oppimistuloksiin, parempaan psyykkiseen hyvinvointiin ja vähäisempiin käytösongelmiin. 

Tavoite on se, että oppilaat tuntevat toisensa paremmin.

  Tavoitteita: 

  • tutustuminen 
  • turvallisuuden tunteen vahvistaminen 
  • luokan sääntöjen luominen 
  • positiivisten toimintatapojen vahvistaminen 

 Pitkin vuotta näiden materiaalien hyödyntäminen
Kiva koulu, Huomaa Hyvä!,Friends, 

Lisäksi jokapäiväisessä arjessa mukana 

  • istumajärjestykset
  • erilaiset ryhmät/ryhmä- ja parityöt (aikuisen muodostamat tai ”arpoen”) 
  • luokan yhteiset projektit ja erityispäivät, myös teemapäivät esim. huomaa hyvä-hengessä 
  • vapaan leikin hyödyntäminen esim. luokan oma välkkä 
  • positiivinen palaute
  • kannustetaan lapsia auttamaan toisiaan
  • oppilaiden toiveiden kuuntelu ja toteuttaminen 
  • kuulumisten säännöllinen kysely 
  • luokkapiiri 
  • vastuun jakaminen lapsille esim. Järjestäjätoiminta 
  • yhteiset rauhoittumisen ja rentoutumisen hetket, kuten opettajan lukuhetki, rentoutukset, satuhieronnat 

 Kirjallisuutta/Vinkkejä 

  • Itsetuntoharjoituksia esi-ja alkukasvatusikäisille (kirja) 
  • Tunne-hetket, tehtäviä tunnetaitokasvatukseen (kirja) 
  • Käyttäytymisen ja tunteiden vahvuuksien arviointiväline (kirja) 
  • Meidän koulu (kirja) 
  • Motivaatio ja oppiminen (kirja) 
  • Ryhmä liikkeelle (kirja) 
  • Itsetunto kohdalleen (kirja) 
  • Peppu irti penkistä (kirja) 
  • Digihiki (kirja) 
  • Hyvän mielen treenivihko; Vahvistamo (tulostettavissa) 

  

Linkit 

YHTEISÖLLISYYDEN KOHDENTAMISTA --> tarpeiden kartoitus luokittain ja toiminnan ennakointi --> yhteisöllinen oppilashuolto
--> toteutus kohdennetaan enemmän opettajan näkemien tarpeiden mukaan
--> panostetaan siihen, että yhteisöllisyys koetaan voimavaraksi, luokan ytimeksi
--> painotus kohtaamiselle ja kontakteille 
---> oppilashuoltoryhmän työ tehdään näkyvämmäksi oppilaille, huoltajille ja henkilöstölle
esim. luokkiin jalkautuminen luokan yhteisistä tavoitteista (kyselyn tuloksista keskustelu yhdessä ja tavoitteiden laatiminen)