MITEN ILMENEE/NÄKYY OMASSA TYÖSSÄ?
Vanhempien /Kodin aikuisten päihteidenkäyttö
Ryhmä 1
- käyttäytymisen muutokset
- asiat eivät tule huolehdittua
- perusarki voi jatkua, ei aina näy heti
- ahdistuneisuus ja väsymys
- nuorten häpeän tunteet ja salailu
- taloudelliset vaikutukset
- yhteistyön haasteet, vanhemmat vähättelevät
- nuorten huoli ja vastuu aikuisten asioista
Valmis
Ryhmä 2:
- perheiden kokonaisvaltainen pahoinvointi tullut näkyviin kyllä koronan myötä
Valmis
Ryhmä 4 - valmis.
- Nuorten tarpeiden (mm. kuulluksi tuleminen) täyttyminen kotona?
- Perheisiin liittyvät asiat tulevat nuorten puheissa harvemmin tietoon. Nuori voi tulla oman oireilun vuoksi vastaanotolle, mutta heikentynyt kotitilanne tulee ilmi vasta myöhemmin.
- Lapsen lojaliteetti.
Ryhmä 3
- lastensuojelussa näkyy, vanhemmat eivät ymmärrä päihteiden käytön vaikutuksia lapseen eivätkä ole yhteistyökykyisiä tai - haluisia. Vaatii työntekijältä rohkeutta ottaa asia esille. Syy on usein muussa kuin itsessä
- vanhempien päihteiden käyttö pyörii lasten mielessä ja lapsilla on tarve purkaa sitä. Siihen voi mennä pitkäkin aika ennen kuin asiasta puhuu.
- nuorten täysi-ikäisten kohdalla näkyy se, että myös omilla vanhemmilla on päihteiden käyttöä. Tämä vaikuttaa nuoren itsenäistymiseen.
-vanhempien paha olo koronakriisin takia näkyy runsaana päihteiden käyttönä
Valmis
Ryhmä 2:
-aika usein vanhempien päihteidenkäyttö lastesuojeluilmoituksen syy
-Vanhemmat vähättelee usein sen merkitystä lapsen hyvinvoinnille
-Jos vanhempien omassa lapsuudessa ollut omien vanhempien päihteidenkäyttöä, vanhemmat saattavat ymmärtää sen merkityksen lapsen hyvinvoinnille
valmis
Puheeksiottamisen vaikeus, tunnistamisen vaikeus

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin