Tietyssä mielessä vapauden aste kasvaa aina seuraavalle tasolle siirryttäessä. Ensimmäisellä tasolla (kivi) on mahdollista aineellinen olemassaolo ja toisella tasolla (kasvi) myös elämä, mutta ollaan kuitenkin paikkaan sidoksissa. Kolmanteen tasoon (eläin) liittyy vapaampi liikkuminen ja valveinen tajunta ja neljänteen (ihminen) muun muassa ajan kokeminen.^[1]

Dosentti Heikki Kannisto^[2] ja kasvatusfilosofi Simo Skinnari (2004) esittelevät neljä keskeisintä ihmiskäsitystä: essentialistinen, naturalistinen, kulturalistinen ja eksistentialistinen. Naturalismi painottaa ihmistä biologisena luonnon olentona, kulturalismi painottaa ihmisen kulttuurisidonnaisuutta ja eksistentialimissa ihminen on vapaa luomaan itse itsensä. Eksistentialismissa ihmisen kasvulle ei ole ns. valmista pohjapiirrosta. Steinerpedagogiikka pyrkii huomioimaan eri näkökulmat, mutta sen ihmiskäsitystä voi luonnehtia erityisesti essentialistiseksi. Essentialistinen ihmiskäsitys lähtee olettamuksesta, että on olemassa jokin kaikille ihmisille yhteinen ihmisolemus (lat. essentia ’olemus’). Ilman käsitystä yhteisestä hyvästä ihmisyydestä on vaikea ymmärtää kasvatuksen tavoitteita ja arvokasvatuksen mielekkyyttä. Lähelle steinerpedagogista ihmiskäsitystä tulevat esimerkiksi suomalaisten filosofien Lauri Rauhalan^[3] ja Reijo Wileniuksen^[4] hahmottelemat ihmiskäsitykset.

Ihminen on aina sidoksissa ympäröiviin olosuhteisiin, mitä voi tarkastella situationaalisella tasolla. Ihmisen olemassaolon eräs perusmuoto on situationaalisuus (olemassaolo suhteissa omaan elämäntilanteeseen eli situaatioon). Psykologi ja filosofi Lauri Rauhalan^[5] mukaan ihmiselle on keskeistä toimia sosiaalisessa kentässä. Jokaisen oman elämäntilanteen erityispiirteet rakentavat ihmistä, jopa siinä määrin, että situationaalisuutta on perusteltua pitää omana tasonaan ihmisen monikerroksisuudessa. Situationaalisuus on kietoutuneisuutta omaan elämänpiiriin ja kietoutuneisuutta maailmaan oman elämänpiirin kautta. Elämänpiiri tarkoittaa kaikkia kohteita, asioita ja ihmisiä, joihin ihminen joutuu suhteeseen. Situaatio ei siis ole sama asia kuin fyysinen ympäristö. Se on esimerkiksi kulttuuria, luonnon olosuhteita, toisia ihmisiä, arvoja ja normeja. Jo Aristoteles korosti, että ihminen on monessa merkityksessä sosiaalinen olento. Ihmisen suhteita elämäntilanteensa tekijöihin tutkitaan erityisesti sosiaali- ja käyttäytymistieteissä. Situationaalinen taso korostuu eri yhteiskuntatieteiden ja varsinkin sosiologian alueella.^[6]

Fysiikka, kemia ja biologia kertovat, mitä ihminen eräiltä ominaisuuksiltaan on, sosiologia kuvaa, miten ihmiset toimivat, psykologia selittää, miten ihmiset tuntevat ja ajattelevat ja filosofian avulla voidaan hahmotella, miten asioiden pitäisi olla. Tavoitteiden ja kasvatuksen päämäärän selkiyttämiseksi on tärkeätä hahmottaa, minkälainen ihmisen tulisi olla ja miten ihmisen pitäisi toimia, ajatella ja tuntea. Steinerpedagogiikka pyrkii huomioimaan eri tieteiden näkökulmat ihmiseen.

^[1] (Paalasmaa 2009, 2011.)

^[2] (1984)

^[3] (2009)

^[4] (2003)

^[5] (2009)

^[6] Filosofi Ilkka Niiniluoto (2011) määrittelee ihmisen moniulotteiseksi – aineelliseksi, elolliseksi, ajattelevaksi, tuntevaksi ja tahtovaksi olennoksi, joka on jatkuvasti vuorovaikutuksessa luonnon ja toisten ihmisten kanssa. Hänen mukaansa ihminen on kulttuurieläin, jonka luonteesta saa irti vain yksipuolisen viipaleen, jos viitekehykseksi valitaan esimerkiksi materialismi, biologismi, psykologia, humanistinen hengentiede tai uskonto. Niiniluodon kuvaus tukee monikerroksista ihmiskäsitystä, vaikka ei otakaan kantaa henkiseen ydinminuuteen. Esimerkiksi fysiikan ymmärryksellä ihminen olemassaolo selittyy fysiikalla, biologian ymmärryksellä ihminen on biologinen olento ja filosofian alalta katsottuna ihmisen voi nähdä itsestään tietoisena henkisenä olentona.